Vapunvieton lomassa moni etsii kumppania – ja yhtä usealla on naamari päällä. Kaikkea ei haluta heti kertoa tai näyttää.
[metaslider id=8604]
Tutkan teettämän kyselen mukaan ihmiset välttelevät mitä moninaisempia asioita ihastuksen ollessa läsnä – esimerkiksi vailla meikkiä oleminen ja vessakäynnit ovat kynnyskysymyksiä. Syöminenkin on monelle kiusallista.
“En tietenkään halua käydä kakalla suhteen alussa toisen ollessa läsnä. Ekoilla treffeillä en välttämättä halua mennä syömäänkään, mutta muuten syöminen ei haittaa”, Jenni kertoo.
Erityisesti naiset haluavat levittää huoliteltua imagoa Jennin mukaan.
“Nuorempana välttelin meikittä olemista. Kun hiukseni olivat ohuemmat, halusin pitää hiuksenpidennyksiä koko ajan päässä”, 22-vuotias Jenni sanoo.
Eikä kaikesta haluta aina puhua:
“Ehkä keskustelu menneisyydestä, esimerkiksi seksikumppanien määrästä ja huumeiden käytöstä”, Jenni miettii välteltäviä topikkeja.
“Ihan järjetöntä”
24-vuotias Jami kertoo tapailleensa muutaman kuukauden ajan. Suhteen alussa, ensimmäisen kuukauden aikana, hiusvahaa kului. Purnukka käytettiin melkein loppuun, eikä uutta ole käyty sittemmin ostamassa.
“Aluksi sitä haluaa olla todella huolitellun näköinen. Myöhemmin taas haluaa tuoda luonnollisen minän esiin ja nähdä, miten toinen suhtautuu siihen”, Jami kertoo.
Jamin mukaan on luonnollista, että joitakin asioita vältellään suhteen ollessa alussa. Kaikkeen ymmärrys ei silti riitä.
“Meikit päällä oleminen koko ajan on ihan järjetöntä! Eikö siinä ole ihokin jo kovilla. Osa näistä jutuista tuntuu ihan järjettömiltä”, Jami ihmettelee.
Jami ja Jenni ovat yhtä mieltä siitä, ettei kaikesta sovi heti turista. Molemmat korostavat, että “jalat on pidettävä maassa”.
“En mielelläni kerro historiastani hirveästi ekoilla tai välttämättä neljänsilläkään treffeillä”, Jami linjaa.
“Välttelen myös liiallista kiintymistä suhteen alussa. Sitä vähän hillitsee itseään”, Jenni puolestaan tokaisee.
Jossain vaiheessa kasvot paljastettava
Suhteen alkuun kuuluu huolitellun imagon antaminen itsestään. Siksi pienet kummallisuudet voi ohittaa alkuun olankohautuksella.
“Alkuvaiheeseen liittyy idealisointi. Sitä yrittää olla mahdollisimman hyvä, mahdollisimman kelpaava”, Väestöliitolla työskentelevä seksuaaliterapeutti Maaret Kallio kertoo.
“Ihmiset suojelevat aluksi itseään ja välttelevät haavoitetuksi tulemista. Se on ihan viisasta. Ja toki pyritään tekemään vaikutus toiseen”, Kallio luettelee.
Jossain vaiheessa meikit on riisuttava ja paljastettava todelliset kasvot. Aina tämä ei silti onnistu:
“Jos taustalla on syvempiä ongelmia, esimerkiksi itsetunnon kanssa. Että on tunne riittämättömyydestä. Sitten näitä ominaisuuksia voi olla vaikea riisua.”
“Ei voi keskittyä siihen, miten muokkaan itseni toiselle kelpaavaksi. Se on epäonnistunut yritys alusta alkaen. Silloin suhde voi jäädä pelkojen ja pinnallisuuden tasolle”, Kallio uskoo.
Kallio korostaa ymmärrystä ja yhteistyötä. Rehellinen omakuva luo pohjan suhteelle.
“Olisi tärkeää pyrkiä rakentamaan sellaista yhteyttä, että oltaisiin avoimia toisen tunteille”, Kallio tiivistää.
* Jennin ja Jamin nimet muutettu.
[note color=”#d3d3d3″]Esimerkiksi näitä asioita vältellään ihastuksen ollessa läsnä
- Vessassa käyminen
- Meikittä oleminen
- Tunteista puhuminen, menneistä mainitseminen
- Liiallinen alkoholin/päihteiden käyttö
- Huonot tavat
- Nukkuminen toisen kanssa
- Epäsiisti ulkonäkö, esim. sänki
- Syöminen
[/note]
Tuoreimmat
-
Tutka Podcast: Some-maailma ja lemmikkivideot
-
Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
-
Tutka Podcast: Eroon doomscrollauksesta
-
Revive Podcast: Art that makes you stop and wander
-
Biologinen museo tuo Suomen luonnon asiakkaiden ulottuville
-
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
-
Turkulainen sarjakuva menestyy myös maailmalla
-
Turun kaupunki suojelee harvinaista perhoslajia
-
Palo-ja pelastusalalla on tarve lisätyövoimaan
-
Runsas hedelmäsokerin käyttö voi johtaa moniin terveyshaittoihin