
Nettivideoilla ei haluta julkisuutta, vaan oma sana kuuluviin. Sen mahdollistaa sisällön luomisen ja selaamisen helppous. Yleensä videoita tehdään omista lähtökohdista. Joskus niistä tulee kuitenkin menestystarinoita.
Riitta Suominen, Viestinnän ja verkko-oppimisen asiantuntija sanoo sen olevan kuitenkin äärimmäisen harvinaista.
[vimeo id=”93255036″ width=”600″ height=”337″ /]
Youtube tulonlähteenä
Vaikka videoilla halutaan oma sana kuuluviin, voi niillä tehdä myös tuottoa. Laeppavika on kaveriporukka, jolla on pitkät perinteet pelivideoiden jakamisesta toisilleen.
Jakaminen siirtyi videopalvelu Youtubeen, koska videoita haluttiin saada myös kavereiden nähtäväksi. Vaikka tilaajien määrä on räjähtänyt 137 783:n tilaajaan ja videoilla tehdään rahaa, ovat motiivit ja tekotavat täysin samat kuin alussakin. Hauskaa pitää olla ja väkisin ei tehdä mitään. Laeppavian toimitusjohtaja Fisu kertoo, että heidän tyylinsä on tehdä tehdä videoita ilman käsikirjoituksia.
”Parhaat reaktiot saadaan, kun toimintaa ei koita rutiininomaistaa.”
Youtube mahdollistaa partner-sopimuksen, johon Laeppavika on lähtenyt mukaan. Fanituotteiden myyntiä oli jo kokeiltu.
”Emme kuitenkaan halua uskoa, että rahan tuleminen kuvioon olisi vaikuttanut tekemiseemme mitenkään. Ei sillä ainakaan Suomen tasolla rikastu”, Fisu painottaa.
Suhde Youtubeen on hyvä. Laeppavika on mukana partner-ohjelmassa, jonka johdosta Youtube on aika ajoin yhteydessä heihin. Youtube myös tarjoaa heille neuvoja, eli se myös pitää huolta partneristaan.
”He eivät kuitenkaan “komenna” tai ohjaa videoiden sisältöä mitenkään, vaan luottavat siinä meihin”, Fisu jatkaa.
Henkilökohtainen väline
Youtube voi myös toimia portfoliona ja eräänlaisena CV:nä. Se voi myös olla erittäin henkilökohtainen väline. Siitä hyvänä esimerkkinä on Frans Aalto, eli Finowa. Hän coveroi nettivideoilla eri artisteja eri instrumentein.
Tuoreimmat
-
Taistelu leikkauksia vastaan rantautui Turkuun
-
Yliopisto vai ammattikorkeakoulu? Kokemus ratkaisee media-alan rekrytoinnissa
-
Slovenialainen Joker Out teki läpimurron Suomessa Euroviisujen avulla – viisuilmiö on nyt suurempi kuin koskaan
-
Matkani opiskelijaksi: ”En voisi olla tyytyväisempi siihen, että uskalsin vaihtaa alaa”
-
Matkani opiskelijaksi: Vaihdosta palannut Jenni Kivimäki haaveilee muutosta ulkomaille
-
Matkani opiskelijaksi: Vahinkokipinästä syttyi roihuava rakkaus koodaamiseen
-
Matkani opiskelijaksi: Nelikymppisenä unelma-alaa opiskelemaan
-
Teemailtoja ja keräilynukkeja – Barbie-ilmiö sai turkulaiset uppoamaan vaaleanpunaiseen maailmaan
-
Yksin uuden keskellä: opiskelijoiden ryhmäytyminen on kaikkien yhteinen asia
-
Asiantuntija kertoo: toimi näin, jos työkaverisi käyttää vähemmistöjä loukkaavaa kieltä