Nyt se kännykkä sivummalle

[label style=”default”]Kolumni[/label] Istuskelet ystäväporukan kanssa ja juttelette mukavia. Kohta joku kaivaa puhelimen esiin ja alkaa näppäillä sitä. Toinen tekee saman. Kohta monella on jo puhelin kourassa. Pitää vastata viesteihin ja päivittää Facebookia. Keskinäisestä vuorovaikutuksesta ei ole kohta tietoakaan. Tuttu tilanne?

Charlene deGuzmanin lyhytfilmistä I forgot my phone on tullut iso hitti Youtubessa. Sen on tähän mennessä nähnyt yli 26 miljoonaa ihmistä. Lyhytfilmissä näytetään tilanteita miten matkapuhelin on vallannut elämäämme. Keilatessa porukka ei huomaa kaverinsa kaatoa kun kaikki keskittyvät kännyköihinsä ja pariskunnan ollessa lenkillä toinen alkaa puhua puhelimessa.

Videon nähtyään alkaa pohtia omaa suhdettaan puhelimen ja muiden laitteiden käyttämiseen. Ihmiset eivät ole tässä hetkessä läsnä kun naaman edessä tuppaa olemaan jatkuvasti joku ruutu, johon keskittyminen ohjautuu.

Tarvitseeko sosiaalisessa mediassa olla koko ajan läsnä? On tutkittu, että somen jatkuvat läsnäolovaatimukset heikentävät nuorten keskittymiskykyä ja aiheuttavat stressiä.

Essexin yliopistossa tehtyjen tutkimusten mukaan liiallinen kännykän käyttö voi vaikuttaa myös ihmissuhteisiin. Tutkimuksissa löydettiin todisteita siitä, että kännykän käytöllä voi olla negatiivisia vaikutuksia läheisyyteen, yhteyteen ja keskustelun laatuun.

Ihminen suhtautuu vähemmän positiivisesti jo sellaista henkilöä kohtaan, jolla on kännykkä esillä keskustelun aikana.

Tutkimusta johtaneen psykologi Andrew Przybylskin mukaan matkapuhelin voi suunnata ajatukset muihin ihmisiin ja tapahtumiin nykyhetkessä tapahtuvan keskustelun ulkopuolella.

Eikö nykyään arvosteta tarpeeksi yksittäisiä hetkiä ilman häiriötekijöitä? Jos keskustelisit kaverin kanssa ja joku tulisi keskeyttämään ja puhumaan päälle, pidettäisiin sitä epäkohteliaana. Kännykkä kuitenkin keskeyttää tilanteita alinomaa.

Muissakin asioissa hetkessä elämisen taito tuntuu kadonneen. Kuvasin ennen videoita keikoilla monen muun tavoin. Sitten jossain vaiheessa tajusin, että tämähän on ihan typerää. En pysty keskittymään yhtä paljon keikkaan kuvatessani. Koko ajan pitää pysyä paikallaan ja katson keikkaa pienen ruudun läpi. Siinähän menettää osan keikalla kokemasta fiiliksestä ja musiikkiin uppoutumisesta.

Kuvaamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Toki monet hetket ovat niin arvokkaita että ne haluaa tallentaa. Nykyajan kova kuvausinto herättää kuitenkin kysymyksen, ovatko vain tallennetut hetket arvokkaita? Eikö se enää riitä, että ihanat asiat ovat muistissa, pitääkö kaikesta olla dokumenttia?

Charlene deGuzmanin lyhytfilmi alkaa siitä kun pariskunta makaa aamulla sylikkäin sängyssä ja mies näppäilee kännykkäänsä. Filmi loppuu samaan asetelmaan, mutta on ilta. Eivätkö enää nykyajan hetket riitä, kun koko ajan pitää etsiä viihdykettä kännykästä?

Filmin katsottua tulee sellainen olo, että nyt alan huomata muun maailman. Elämässä on paljon hetkiä, jolloin kännykkä ja itseni tapauksessa erityisesti iPad olisi parasta jättää sivummalle.