Uutiset

"Olen joutunut kahden viimeisen vuoden sisällä irtisanomaan kaikki työntekijäni"

admin

[metaslider id=7050]

Vaikea taloustilanne ja korkea arvonlisävero laittavat parturi- ja kampaamoyrittäjät ahtaalle. Turun hiusalan yrittäjien puheenjohtaja Mirva Wuoren mukaan useat yritykset ovat joutuneet pistämään lapun luukulle.

”Meillä ei ole vielä tarkkoja tilastoja lopettaneista yrityksistä, mutta liikevaihdot ovat tippuneet reippaasti arvonlisäveron nostamisen jälkeen. Olen oman liikkeeni kohdalla joutunut viimeisen kahden vuoden sisällä irtisanomaan kaikki työntekijäni ja siirtymään kokonaan tuolivuokralaisten käyttöön.”

Asiakkaat ovat pidentäneet parturi- ja kampaamokäyntien väliä, jonka lisäksi kampaamotuotteet eivät enää mene kaupaksi samalla tavalla. Monet ostavat ammattilaisten suosittelemat tuotteet verkkokaupoista.

”Asiakkaat jotka kävivät ennen 3-4 viikon välein, käyvät nykyään 6-8 viikon välein eli tavallaan yksi kerta jää välistä. Tämä tekee vuositasolla yrittäjän liikevaihdossa aika paljon. Tämän lisäksi tuotemyynti on mennyt todella huonoksi”, toteaa Wuori.

Yhteistyön merkitys suuri

52 vuotta alalla työskennellyt Raija Laine kokee tilanteen huolestuttavaksi.

”Viimeinen vuosi on ollut yrittäjäurani vaikeinta aikaa. Joudumme joka viikko palaverissa miettimään miten saamme arjen pyörimään, ilman hyvää työporukkaa ei tätä yksinkertaisesti jaksaisi.”

Wuori näkee vaikeiden aikojen ratkaisuna yrittäjien yhteistyön.

”Turun alueella on paljon toimijoita, joista suurin osa on yksinyrittäjiä. Meidän pitäisi lyödä voimavarat yhteen ja olla sama katon alla, eikä kaikkien yrittää pitää yksin pieniä liikkeitä.”