Suomessa asuva nepalilainen Ajaya Joshi kertoo Samun haastattelussa, miltä tuntuu, kun kotimaassa vallitsee kriisitilanne tuhoisan maanjäristyksen seurauksena. Vasta viime viikolla itsekin Nepalissa vieraillut Joshi on saanut yhteyden maassa oleviin perheenjäseniinsä, mutta kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
Tuoreimmat
-
Kosmetiikkakalenterit myydään loppuun ennen joulua
-
Vaihtoehto kierrättämiselle on lahjoittaminen
-
Pitäisikö lintuja ruokkia talvella? Asiantuntijat kertovat perinteen hyödyistä ja haitoista
-
Turun kaupunki päättää, milloin sähköskuutit ja Föllärit kerätään talvisäilöön
-
Kultaseppä voi tehdä asiakkaan toiveiden mukaan vanhasta korusta uuden
-
Opiskelija saa ruokavaliosta kestävän ja edullisen kasviksilla
-
Kauneusalan yritykset saavat vaikuttajilta tehokkaasti näkyvyyttä
-
Kun some muuttuu turvallisuuskysymykseksi – Tulisiko TikTok kieltää?
-
Siististi, mutta omana itsenä – näin pukeudut työhaastatteluun vuonna 2025
-
Atlantin merivirtauksen pysähtyminen on liian suuri riski maailmalle otettavaksi