Autoja pysäköidään väärin, vaikka vapaita maksullisia paikkoja on lähellä.

Uutiset

Koulujen alku työllistää pysäköinninvalvontaa

admin

Tehovalvonnan tuloksena kirjoitetaan kymmeniä sakkoja normaalia enemmän.

[metaslider id=1810]

 

”On alueita, joilla ei välttämättä kirjoiteta yhtään sakkoa koko kesänä. Koulujen alkaessa väärinpysäköinti alueilla lisääntyy”, Turun pysäköinninvalvonnan johtaja Esa Mettälä kertoo.

Pysäköintivirhemaksuja kirjoitetaan koulujen alkaessa Mettälän mukaan ”muutamia kymmeniä” enemmän  kuin muina aikoina. Pitkän ajan tilastoissa koulujen alku ei Mettälän mukaan erityisemmin näy.

”Meillä on kaksi autoa, jotka valvovat pysäköintiä. Täytyy muistaa, että tehovalvonnan aikana tämä valvonta on aina pois muilta paikoilta”, Mettälä tuumaa.

Pysäköintiä valvotaan keskusta-alueella myös jalkapartioin.

Eniten pysäköidään väärin oppilaitosten läheisyydessä Kellonsoittajan-, Kaarinan-, Lemminkäisen- ja Joukahaisenkadulla. Alueilla on lukion, ammatti- ja ammattikorkeakoulun lisäksi paljon yrityksiä.

”Lemminkäisenkadulla paikkojen vähyys alkaa olla ongelma”, Mettälä myöntää.

Opiskelija toivoo lisää ilmaisia paikkoja

Joukahaisenkadulla sakotettu opiskelija harmittelee ilmaisten parkkipaikkojen vähyyttä. Hän myöntää, että jättää autonsa enemmin sakkopaikalle, kuin maksaa kalliita pysäköintimaksuja.

”Miten kaupunki olettaa, että kun opiskelijoilla on juuri ja juuri varaa ruokaan, niin pitäisi maksaa ylihinnoitelluista parkkipaikoista, että pääsee kouluun? Onhan auton pitäminen muutenkin kallista, mutta silti. Jotkut tulevat kaukaakin koulun takia”, nimettönä pysyvä opiskelija sanoo.

”Viime vuonna tästä paikasta ei saanut sakkoa. Joku on siirtänyt kylttiä ja paikasta on tullut maksullinen”, opiskelija harmittelee.

Vaikka oppilaitosten läheisyydessä pysäköidään paljon väärin, eniten virheitä on silti keskustan alueella. Mettälän mukaan nuoret oppivat erheistä nopeasti.

”Välinpitämättömimmät kuskit ovat kyllä ihan muuta porukkaa”, Mettälä tuumaa.

Mettälä kertoo pysäköinninvalvonnan reittien olevan ”säännöllisen epäsäännöllisiä”. Mettälän mukaan parkkipaikkaa etsivän autoilijan ei kannata luottaa siihen, että juuri sakotetuista paikoista ei tulisi oman auton ikkunaan pysäköintivirhemaksua.

Mettälä kertoo, että kaupunkilaiset eivät juurikaan soita pysäköinninvalvontaan väärin pysäköidyistä autoista. Autot, jotka haittaavat liikennettä, saavat ihmiset tarttumaan puhelimeen. Lisäksi ammattiautoilijat ilmoittavat pysäköinnistä, joka häiritsee heidän työtään. Esimerkiksi liian lähelle linja-autopysäkkiä parkkeeratut autot saavat puhelimet soimaan.

Pysäköintivirhemaksun suuruus on Turun kaupungin keskustassa 50 euroa ja keskustan ulkopuolella 40 euroa. Yksityisten pysäköintiyritysten perimät maksut ovat usein vielä korkeampia.