(20.9.2013)
PMMP:n kokoelmalevy Matkalaulu ilmestyi tänään 20. syyskuuta. YleX:n mukaan levyllä on ensimmäistä kertaa koko yhtye mukana.
Kokoelmalevy sisältää uusia versioita yhtyeen tähänastisesta tuotannosta.
”Levyn luomisprosessi oli hyvin vapautunut ja paineeton. Katsoimme vain, mitä tulee ja elimme musiikkia yhdessä”, rumpali Heikki Kytölä summaa YleX:n haastattelussa.
PMMP jää tauolle 10 vuoden jälkeen. Yhtyeen jäähyväiskeikat alkavat lokakuun alussa. PMMP:n viimeiset keikat Helsingin jäähallissa ovat loppuunmyytyjä.
Tuoreimmat
-
Matkani opiskelijaksi: “Nyt jotain ihan muuta!”
-
Matkani opiskelijaksi: Motivaatio kouluun hakemiseen syntyi vasta usean työvuoden jälkeen
-
Matkani opiskelijaksi: Opettajuushaaveet vaihtuivat kansainväliseen uraan
-
Matkani opiskelijaksi: “ Nyt pääsen oikeasti vaikuttamaan pielessä oleviin asioihin ”
-
Matkani opiskelijaksi: Kolmas kerta toden sanoo
-
Taistelu leikkauksia vastaan rantautui Turkuun
-
Yliopisto vai ammattikorkeakoulu? Kokemus ratkaisee media-alan rekrytoinnissa
-
Slovenialainen Joker Out teki läpimurron Suomessa Euroviisujen avulla – viisuilmiö on nyt suurempi kuin koskaan
-
Matkani opiskelijaksi: ”En voisi olla tyytyväisempi siihen, että uskalsin vaihtaa alaa”
-
Matkani opiskelijaksi: Vaihdosta palannut Jenni Kivimäki haaveilee muutosta ulkomaille