Rauhanturvaaminen ei ole uhka vaan mahdollisuus

Juttusarjassa tarkastellaan rauhanturvaajan ammattia eri näkökulmista – historiasta tähän päivään ja koulutuksesta kohteisiin. Osa 1/4

[metaslider id=19002]

Ensimmäiset rauhanturvaajat lähtivät Suomesta maailmalle jo vuonna 1956. Silloin kohteena oli Suez. Nyt kohteita ovat muun muassa Afganistan, Libanon, Liberia ja Mali. Libanon on suomalaisille rauhanturvaajille usein ensimmäinen paikka, jossa he pääsevät tositoimiin.

Anton Niemelä, 20, on käynyt rauhanturvaajaksi tarvittavan koulutuksen. Tällä hetkellä mies odottaa vain komentoa, jotta pääsisi kentälle. Niemelän into rauhanturvaajaksi lähtemiseen syntyi kavereiden kautta:

”Minulla on muutama kaveri ollut Libanonissa, ja pari kaveria on myös käynyt läpi kansainvälisten valmiusjoukkojen koulutuksen, jossa opetetaan kriisinhallintaa. Sieltä se into on itsellenikin tullut”, mies kertoo.

Moni olettaa, että rauhanturvaajaksi lähdetään hyvän palkan ja verottomien autojen perässä. Se ei kuitenkaan ole välttämättä totuus. Niemelälle suurempi motivaatio on hyvä merkintä ansioluetteloon ja nuoruuden into.

”Raha ei saa mielestäni olla ykkösmotiivi. Hakuvaiheessa meiltä kysyttiin, onko mielenkiintoa lähteä ulkomaille. Motiiveista ei kyselty oikeastaan mitään, sehän on jokaisen oma asia”, mies selventää.

Niemelä uskoo, että työ eroaa huomattavasti tavallisesta työnteosta. Kaverit ovat kertoneet Niemelälle paljon tarinoita, joten hänellä on hyvä käsitys siitä, millaista työ kentällä on. Myös koulutusvaiheessa harjoitukset ovat antaneet hyvin osviittaa tulevasta. Koulutuksessa simuloidaan stressaavia tilanteita ja testataan paineensietokykyä.

“Harjoituksissa nostetaan esimerkiksi huomattavasti tempoa ja rasitusta tavanomaisiin verrattuna. Kovankin rasituksen alla pitää pystyä suorittamaan erilaisia tehtäviä”, Niemelä kertoo.

Pää pitää olla kunnossa

”Kielitaitoa pitää ainakin löytyä jonkun verran. Rauhallisuutta ja päätöksentekotaitoja peräänkuulutetaan. Stressinsietokyky pitää olla kohdillaan. Vaikka kohteessa onkin rauhallista, on riski kuitenkin aina olemassa”, Niemelä kiteyttää.

Tyynen miehen äänessä ei kuulu pelkoa. Hän tiedostaa mahdolliset riskit, sillä niitä painotetaan jo koulutuksessa.

“Jos paska osuu tuulettimeen, niin sitten se osuu.”

Hänen vanhempansa tukevat päätöstä lähteä, vaikka vihjailivat alkuun, että töitä voisi löytyä Suomestakin. Kyse oli maltillisesta tavasta ilmaista huoli omaa lasta kohtaan. Niemelän mukaan maitojunalla pääsee kyllä kotiin, jos siltä tuntuu. Sille tuskin on kuitenkaan tarvetta. Mutta millainen mies matkalta palaa kotiin?

”Uskon tulevani takaisin elämää ja maailmaa nähneenä. Tietenkin myös kypsempänä. En aio tehdä tästä kuitenkaan elämän kestävää uraa, vaan toivon tämän auttavan esimerkiksi erilaisiin kouluihin hakiessa.”

Seuraavassa osassa tutustutaan rauhanturvaajana jo olleen kokemuksiin ja mielenmaisemaan.