(14.5.2014)
Lauantaina vietettävästä ravintolapäivästä on tulossa tähän asti suurin. Ravintoloita, kahviloita ja baareja avataan yli 2000 yhden päivän aikana ympäri Suomea ja maailmaa.
Helsinkiläinen konsepti on kahdessa vuodessa kasvanut räjähdysmäisesti. Sosiaalisessa mediassa kuuluisuutta niittänyt tapahtuma on kahminut kourallisia tunnustuksia. Näistä mainittavin on ehkä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä Suomi-palkinto.
Turussa pystytetään yli 60 ravintolaa. Tarjontaa löytyy aasialaisista herkuista kenttäkeittiön jauhelihakeittoon.
Tuoreimmat
-
Kosmetiikkakalenterit myydään loppuun ennen joulua
-
Vaihtoehto kierrättämiselle on lahjoittaminen
-
Pitäisikö lintuja ruokkia talvella? Asiantuntijat kertovat perinteen hyödyistä ja haitoista
-
Turun kaupunki päättää, milloin sähköskuutit ja Föllärit kerätään talvisäilöön
-
Kultaseppä voi tehdä asiakkaan toiveiden mukaan vanhasta korusta uuden
-
Opiskelija saa ruokavaliosta kestävän ja edullisen kasviksilla
-
Kauneusalan yritykset saavat vaikuttajilta tehokkaasti näkyvyyttä
-
Kun some muuttuu turvallisuuskysymykseksi – Tulisiko TikTok kieltää?
-
Siististi, mutta omana itsenä – näin pukeudut työhaastatteluun vuonna 2025
-
Atlantin merivirtauksen pysähtyminen on liian suuri riski maailmalle otettavaksi