
[metaslider id=15295]
Sandvikin tehtaan sulkeminen tulee vaikuttamaan tuhansien ihmisten elämään. Pelkästään tehtaan työntekijöille isku on kova, mutta myös yhtiön alihankkijat tulevat kärsimään suuresti.
“Jos 500 henkilöä lähtee Sandvikiltä, niin toinen mokoma lähtee alihankkijoilta. Ja tämän jälkeen lähtee palvelualoilta kaksi kertaa yhteenlaskettu määrä. Se on aivan järkyttävä määrä ihmisiä keihin tämä vaikuttaa Turun alueella”, kertoo yhdessä alihankkijayrityksessä merkittävässä asemassa oleva henkilö, joka haluaa pysyä nimettömänä.
Kyseisen henkilön mielestä tapaus on toisinto vuonna 2004 tapahtuneesta Wärtsilän konepajan sulkemisesta, jolloin noin 200 henkilöä joutui työttömäksi. Sandvikin tapauksen vaikutukset tulevat olemaan vielä suuremmat.
“Aivan pystymetsästä”
Sandvikin Turun tehtaan sulkemisuutinen on ollut shokki yhtiön alihankkijoille. Tehtaan sulkeminen vaikuttaa laajalti Turun alueen työllisyyteen. Nostokonepalvelu Projects oy:ssä, joka vastaa Sandvikin valmistamien koneiden siirrosta Turun satamaan, uutiseen ei oltu varauduttu.
“Meillä on ollut tietty määrä työntekijöitä sidottutuna Sandvikin kuljetuksiin. Nyt joudumme miettimään heille uudet toimenkuvat. Toivottavasti emme joudu turvautumaan irtisanomisiin”, kommentoi yrityksen perustajiin kuuluva Mikko Nieminen.
Fortaco Groupin toimitusjohtaja Lars Hellberg sanoo, että Sandvikin tehtaiden sulkemistoimet tulevat vaikuttamaan heidän toimintaansa. Hellberg ei kuitenkaan vielä lähtenyt tekemään syväluotaavia analyysejä, millä tavalla. Sandvik on Fortacolle tärkeä yhteistyökumppani, joten tehtaan sulkeminen tulee heijastamaan myös heidän toimintaansa.
Monissa Sandvikin alihankkijayrityksissä ollaan hyvin vaitonaisia siitä, miten tehtaan sulkeminen tulee vaikuttamaan heidän toimintaansa.Toistaiseksi taloudellisiin tappioihin alihankkijapuolelta ei osattu ottaa kantaa, mutta selvää on kuitenkin se, että vaikutusta yhtiöiden talouteen sillä on.
Tuoreimmat
-
Matkani opiskelijaksi: “Nyt jotain ihan muuta!”
-
Matkani opiskelijaksi: Motivaatio kouluun hakemiseen syntyi vasta usean työvuoden jälkeen
-
Matkani opiskelijaksi: Opettajuushaaveet vaihtuivat kansainväliseen uraan
-
Matkani opiskelijaksi: “ Nyt pääsen oikeasti vaikuttamaan pielessä oleviin asioihin ”
-
Matkani opiskelijaksi: Kolmas kerta toden sanoo
-
Taistelu leikkauksia vastaan rantautui Turkuun
-
Yliopisto vai ammattikorkeakoulu? Kokemus ratkaisee media-alan rekrytoinnissa
-
Slovenialainen Joker Out teki läpimurron Suomessa Euroviisujen avulla – viisuilmiö on nyt suurempi kuin koskaan
-
Matkani opiskelijaksi: ”En voisi olla tyytyväisempi siihen, että uskalsin vaihtaa alaa”
-
Matkani opiskelijaksi: Vaihdosta palannut Jenni Kivimäki haaveilee muutosta ulkomaille