Vuonna 2013 Turussa poliisille ilmoitettiin 26 raiskaustapausta, joissa tekijä oli valmiiksi tuntematon. Tapauksista 16 jäi selvittämättä. Kuva: Juho Hirvonen

Uutiset

Selvittämättä jäänyt raiskaus pidentää uhrin toipumisaikaa

admin

[metaslider id=14951]

Yli puolet Turussa tuntemattomien tekijöiden tekemistä eli niin sanotuista pimeistä raiskauksista jäävät selvittämättä. Asia ilmenee Ylen A-Studion viime vuonna julkaisemasta tilastosta.  Vuonna 2013  tuntemattomien tekijöiden tekemistä raiskauksista jäi Turussa selvittämättä yli 60 prosenttia.

Rikosylikonstaapeli Juhani Malmbergin mukaan tekijän tuntomerkkien puute ja rekisteristä puuttuva dna vaikeuttavat niin sanottujen pimeiden raiskausten ratkaisemista.

“On hyvin tapauskohtaista, löytyykö rikokselle todistajia. Silminnäkijähavaintoja saadaan myös poliisin julkaisemien tiedotteiden avulla. Keskusta-alueella tekijän kiinnijääminen on todennäköisempää valvontakameranauhojen ansiosta,” Malmberg jatkaa.

Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystykseen tulevien yhteydenottojen perusteella tuntemattoman tekemään raiskaukseen liittyy usein ravintolailta, kertoo keskuksen kriisityön kehittämispäällikkö Heli Heinjoki.

“Toisaalta tilanne voi olla ihan mikä vain. Yhteistä tuntemattomien tekijöiden tekemille raiskauksille on se, että tilanne tulee nopeasti ja yllättäen. Yhteydenottojen perusteella myös kesäkauden lähestyminen vaikuttaa,” Heinjoki sanoo.

“Tärkeintä on hakea apua”

Heinjoen mielestä on surullista, että pimeistä raiskauksista yli puolet jää selvittämättä.

“Kun juttu ei selviä, on uhrin toipumisprosessi pidempi. Jos tekijää ei saada kiinni, ovat uhrin kokemat pelot yleisiä. Esimerkiksi pelko siitä, että törmää tekijään uudestaan. Uhrin mielestä selvittämättä jäänyt raiskaus saattaa tuntua myös siltä, ettei sitä ole edes todennettu. Se taas voi aiheuttaa uhrille syyllisyyden tunnetta” Heinjoki summaa.

Sekä poliisin, että kriisikeskuksen mukaan raiskauksien tavoissa ei ole tapahtunut viime vuosina muutosta. Vaikka tuntemattomien tekemistä raiskauksista valtaosa ei selviä, niin kriisipäivystykseen tulevissa yhteydenotoissa suurimmassa osassa tekijänä on kuitenkin tuttu henkilö.

“Tällöin luottamuksen menettäminen on iso asia ja uhrin toipumisprosessista tulee pidempi,” Heinjoki kertoo ja jatkaa:

“Tärkeintä olisi muistaa, että jos seksuaalista väkivaltaa tai sen uhkaa kokee, niin aina voi ja pitää hakea hakea apua ja sitä apua on aina tarjolla.”

 

A-Studion tilasto pimeistä rikoksista

Raiskauskriisikeskus Tukinainen