
”Varsinkin somessa tulee käytettyä paljon erilaisia slangisanoja, mitkä eivät kouluun soveltuisi. Miksei rennompaa sanastoa voisi tuoda enemmän myös kouluissa opetettavaan kieleen, jos ne kerran muutenkin ovat arkipäivää”, turkulaisessa Kerttulin lukiossa opiskeleva Eero Oksala kysyy.
Oksalan kanssa samalla vuosikurssilla opiskeleva Olli Petäjoki kertoo myös muovaavansa omaa kielenkäyttöään melkoisesti vapaa-ajan ja koulun välillä.
Äidinkieltä Kerttulin lukiossa opettava Kaija Sipilä myöntää, että sosiaalinen media on vaikuttanut nuorten kykyyn kirjoittaa sujuvaa suomen kieltä. Hänen mukaansa pitkät somessa vietetyt illat eivät ole kuitenkaan aina ongelma.
”Muuttuva kieli voi olla ongelma, jos kyseinen henkilö on tavattoman paljon sosiaalisen median maailmassa, eikä lue juurikaan perinteistä kirjallisuutta. Toisaalta uskon myös, että jos nuoret ylipäänsä kirjoittavat paljon, antaa se ihan eri tavalla kirjoittamisen mahdollisuuksia. Silloin ehkä kynään tarttuminen myös koulussa voi olla helpompaa”, Sipilä pohtii.
Kielioppi hakusessa
Vaikka sosiaalinen media onkin tuonut omat haasteensa äidinkielen opetukseen, ei opettaminen ole muuttunut juurikaan 2000-luvun taitteesta. Perusteita pitää vain kerrata hieman enemmän.
”Periaatteessa opetus on ollut samanlaista jo silloin, mutta perusteita pitää kerrata enemmän tänä päivänä. Vielä abiturienteillakin voi olla pilkut ja muut oikeakielisyyssäännöt hakusessa”, Sipilä sanoo.
”Suurempi ongelma on mielestäni kuitenkin se, etteivät nuoret ehdi lukea. Se vaikuttaa negatiivisesti kielen tuottamiseen”, hän jatkaa.
Tuoreimmat
-
Vapaaehtoistoiminnasta löytyy jokaiselle jotakin
-
What is Turku esittelee kaupungin kummallisuuksia – suositun sometilin ylläpitäjä antoi Tutkalle ensimmäisen haastattelunsa
-
Turku tarvitsee nopealla aikataululla uuden jalkapallohallin
-
Politiikassa olennaisinta ei ole ikä – Joona Paija, 22 oli kuntansa ääniharava
-
Rikospaikalla – Miksi true crime kiehtoo?
-
Opiskelijoiden oma "Super Bowl" pelataan jo 12. kertaa
-
Tekoäly musiikin tekijänä – tekijänoikeudet alle kahdessa minuutissa
-
Taloudellinen huoltosuhde alle kahdessa minuutissa
-
GDPR alle kahdessa minuutissa
-
Albin Granlundin arki täyttyy jalkapallosta ja maisterin opinnoista