Sosiaalinen media luo todellisuusharhoja

[label style=”default”]Kolumni[/label] Sosiaalinen media on mahtava juttu. Kavereiden kesken kutsuttava ”some” on paikka, johon on helppo rakastua.

Olen itse ihastunut varsinkin Twitteriin.  Internetin suosituin mikroblogi on palvelu, jossa kaikki sanottava pitää kiteyttää 140 merkkiin.

Se on nykypäivänä loistava kanava purkaa ajatuksiaan muiden intoilijoiden kanssa. Ei ole ihmekään, että palvelun suosio kasvaa Suomessa tasaista tahtia.

Twitterin suosio perustuu ennen kaikkea avoimuuteen. Lähtökohtaisesti kuka tahansa voi lukea kenen tahansa viserryksiä. Ja kuka tahansa voi ”twiittailla” kenelle tahansa.

Suomessa virtuaalimaailman vaaleansiniset tipuset ovat lisääntyneet muuhun maailmaan verraten rauhallista tahtia. Eri tilastojen mukaan palvelusta löytyy reilut 64 000 suomalaista käyttäjää, joista puolet käyttää palvelua aktiivisesti.

Vaikka luku onkin koko ajan kasvamaan päin, on se silti vielä pienen ringin pyörittelyä. Esimerkiksi Ruotsista löytyy jo reilu 300 000 ”twitteristiä”.

Mitä suuremmaksi Twitter on kasvanut, sitä tärkeämmäksi sen rooli on kasvanut myös ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Siitä on hiljalleen kasvamassa myös Suomessa reaaliaikainen tärkeiden uutistapahtumien seuraaja.

Samalla Twitteristä puhutaan helposti ilmiöiden luojana. Kun jokin mielenkiintoinen ja tunteita herättävä tapahtuma leviää siellä, syntyy usein mielikuva suuresta huumasta.

Siinä piilee Twitterin suurin ongelma. Todellisuusharha.

Mikäli Twitteriä olisi uskominen, Pekka Haavisto olisi Suomen presidentti. Mikäli Twitteriä olisi uskominen, olisi Susijengi tämän syksyn puhutuin joukkue Suomessa.

Ulos kurkatessaan huomaa, ettei näin kuitenkaan ole. Sosiaalisen median yksi merkittävin ominaisuus on samojen viestien ja samojen kiertäminen kehää.

Twitteriä voisi verrata eräänlaiseen ajatusviidakkoon, jossa tietyt mielipiteet ja kommentit pyörivät omissa sisäisissä oravanpyörissään.

Jokaisen käyttäjän seinän täyttyessä vain itselleen mielenkiintoisten ihmisten kommenteista syntyy helposti mielikuva todellisuudesta, joka ei olekaan totta kuin äärimmäisen pienelle ryhmälle.

Tämä korostui juuri presidentin vaalien yhteydessä. Haaviston vaalikampanja oli vahvasti esillä somessa ja sitä puffasivat monet siellä aktiiviset henkilöt.

Todellisuudessa Haavisto jäi kuitenkin kauas Sauli Niinistön lukemista. Kaikesta hehkutuksesta huolimatta myös äänestysprosentti jäi presidentinvaaleiksi kaikkienaikojen alhaisimmaksi.

Tämä sama ongelma on esillä erityisesti suomalaisessa urheilukeskustelussa. Jokaisen seuran rynnätessä hirveää vauhtia ottamaan some haltuun on unohtunut jotain oleellista.

Sosiaalinen media on loistava ja edullinen tapa luoda toimiva kanava kannattajien ja seuran välille. Mutta mikään korvaava ratkaisu se ei ole vieläkään perinteiselle markkinoinnille tai seurakulttuurin luomiselle.

Twitter yksin ei tuo yhtään uutta asiakasta katsomoihin. Se ei kumoa vieläkään yhtään perinteisen median ja viestinnän sääntöä. Yksin sen välityksellä Suomen kokoisessa maassa ei luoda yhtään ilmiötä.

Vaikka Twitter muuten ihana onkin.

Ilari Isotalo (@IlariIsotalo)

Lähteet: Finnish Twitter Census