[metaslider id=17180]
Suuren rokotuskattavuuden ansiosta Suomessa ei ole nähty vaarallisia rokotustenalaisten tautien epidemoita. Esimerkiksi tuhkarokko ja hinkuyskä ovat pysyneet kurissa.
”Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos julkaisi uuden rokotuskattavuustutkimuksen tulokset vajaa kaksi viikkoa sitten. Näiden perusteella noin yksi prosentti suomalaisten lasten vanhemmista jättää lapsensa rokottamatta”, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokotusohjelman päällikkö Taneli Puumalainen avaa Suomen tilannetta.
Rokotusinnokkuudessa ei ole viime vuosina tapahtunut juurikaan muutosta suuntaan tai toiseen.
”Tämä tulos on aika samansuuntainen kuin aikaisemmissa tutkimuksissa, joita on noin kahden vuoden välein toistettu. Ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että tällainen rokotusvastaisuus olisi lisääntynyt, sitä ei varsinaisesti ole”, toteaa Puumalainen.
Rokotusten välttelyn taustalla saattaa olla jopa viranomaiskammo
”Yleensä syyt ovat joko huoli rokotteen turvallisuudesta, tai on jonkinlainen huoli tai epäluulo viranomaisia kohtaan. Ajatellaan, että jos viranomainen jotain suosittelee, se on lähtökohtaisesti jotenkin huono asia tai rajoittaa yksilönvapautta”, Puumalainen kertoo.
Puumalaisen mukaan elämänkatsomuksellisetkin syyt voivat olla rokottamattomuuden taustalla.
”Kolmas isompi syy on jonkunlainen elämänfilosofia, jossa ajatellaan ettei pidä puuttua luonnon kulkuun. Pitää ainoastaan käyttää luonnonlääkkeitä.”
Rokotuksista kieltäytymiset eivät ole vielä aiheuttaneet isoja ongelmia
”Yksittäisiä tapauksia on ollut, joissa rokottamattomat ihmiset ovat sairastuneet tuhkarokkoon. Toinen tällainen tauti on hinkuyskä ja kolmas on influenssa, joka on oma erityistapauksensa. Nämä ovat kuitenkin olleet tähän mennessä yksittäistapauksia”, Puumalainen taustoittaa.
Puumalaisen mukaan nykyisessä tilanteessa voi kuitenkin piillä kyteviä ongelmia. Rokottamattomien ihmisten määrä voi kasvaessaan koitua vaaralliseksi.
”Muista maista tiedetään, että ongelmia voi seurata, jos näitä rokottamattomia henkilöitä vuosien kuluessa kertyy vähitellen enemmän ja enemmän. Eli vaikka yhden vuoden aikana hyvin harva kieltäytyy rokotuksesta, mutta kun menee kymmenen tai kaksikymmentä vuotta, niin näitä henkilöitä voi olla sen verran paljon, että epidemia yhtäkkiä tulee. Silloin näitä sairastuneita voi olla enemmän.”
Tuoreimmat
-
Keittiöpsykologia – tapa ymmärtää vai leimata tuntemattomia?
-
Äänimaljat tuottavat rauhoittavaa värähtelyä
-
Sisäpyöräily on laji, jota voi harrastaa ympäri vuoden
-
"Emma Tallilla" on turvallinen YouTube-kanava kaikille hevosista kiinnostuneille
-
Suomalaiset frisbeegolf-yritykset valloittavat maailmaa
-
Frisbeegolfin ammattilaisuudesta haaveileva Otto Mäkinen tasapainottaa työn, opinnot ja urheilun
-
Turun Akateemisen transverkoston pohjana on yhdessäolo
-
Miehet eivät enää kaihda kauneushoitoja – "Se on hetki itselle"
-
Yhden opiskeluoikeuden sääntö - Mitä se tarkoittaa ja keitä se koskee?
-
Suutarilla asiointi säästää rahaa ja luontoa – talven lähestyessä nahkakengät ovat laadukkaat ja helposti huollettavat