”Saaristomerellä jäitä ei enää ole. Pääsiäinen olikin normaalia vilkkaampi”, toteaa Liikenneviraston Turun aluepäällikkö Marko Reilimo.
Merenkäynti Saaristomerellä on sujunut rauhallisesti
Lämmin sää on pitänyt sekä poliisia että Meripelastuskeskusta kiireisenä. Vesillä Turun Meripelastuskeskuksella on täysi miehitys päällä, mutta suuremmilta onnettomuuksilta on vältytty.
”Yksi vilkkaimmista”, meripelastusjohtaja Samu Hiljanen Meripelastuskeskus Turusta summaa pääsiäisen liikennettä.
Jokavuotinen ongelma havaittavissa
Ilman äkillinen lämpeäminen on saanut veneet entistä aikaisemmin vesille. Myös veneen huollon kanssa on hoppuiltu. Turun Meripelastuskeskusta suurimmaksi osaksi ovatkin ruuhkauttaneet hinaukset. Myös joitakin ruorijuoppoja on jäänyt kiinni.
”Veneet ovat maanneet talven yli ja nostettu pikaisesti huoltoa tekemättä vesille”, selventää Hiljanen pääsiäisen hinausruuhkia.
”Moni hinaaminen olisikin vältetty, mikäli peruskeväthuolto olisi tehty.”
[metaslider id=7044]
Aikainen kevät nostattanut venekuumetta
Veneilijöiden määrää suurimmaksi osakseen määrittää sää. Ensikertalaisia veneilijöitä vesillä on tavallista enemmän johtuen veneilykauden aikaisesta alkamisesta. Isoimmat veneet ovat kuitenkin vielä laskematta, mutta liikennettä Saaristomerellä riittää.
Tuoreimmat
-
Siististi, mutta omana itsenä – näin pukeudut työhaastatteluun vuonna 2025
-
Atlantin merivirtauksen pysähtyminen on liian suuri riski maailmalle otettavaksi
-
Veikkausliigaseura FC Inter hyödyntää teknologiaa arjessaan – uusia pelaajia helpompi tarkkailla
-
Matkustaminen lasten kanssa maalla, merellä ja ilmassa
-
Keittiöpsykologia – tapa ymmärtää vai leimata tuntemattomia?
-
Äänimaljat tuottavat rauhoittavaa värähtelyä
-
Sisäpyöräily on laji, jota voi harrastaa ympäri vuoden
-
"Emma Tallilla" on turvallinen YouTube-kanava kaikille hevosista kiinnostuneille
-
Suomalaiset frisbeegolf-yritykset valloittavat maailmaa
-
Frisbeegolfin ammattilaisuudesta haaveileva Otto Mäkinen tasapainottaa työn, opinnot ja urheilun