Lauantaina järjestettävän Turku Pride –kulkueen turvallisuudesta huolehtivat poliisin lisäksi 30 järjestyksenvalvojaa. Määrä on kaksinkertainen verrattuna esimerkiksi parin vuoden takaiseen Helsinki Prideen, jonka arvioitu osallistujamäärä oli noin 11 000 henkeä.
[metaslider id=12218]
Turku Priden Facebook-tapahtumaan on tällä hetkellä ilmoittautunut noin 2 600 henkeä.
“Koska kulkue järjestetään Turussa ensimmäistä kertaa, poliisi haluaa, että varaudumme kunnolla”, kertoo Laura Pohjola, toinen Turku Priden pääkoordinaattoreista.
Tapahtumaa varten tehdystä turvallisuussuunnitelmasta on sovittu yhdessä poliisin kanssa. Käytännön turvallisuudesta pidetään huolta myös ennakkotiedottamisella. Esimerkiksi hätäkeskuksessa ollaan tietoisia tapahtumasta ja ambulanssit pääsevät tarpeen tullen kulkemaan häiriöttä.
“Tavoitteena on turvata kulkueeseen osallistuvat ihmiset, mutta myös kaupunkiliikenteen toimivuus otetaan huomioon”, sanoo Pohjola.
”Kaupunki suhtautuu positiivisesti”
Nopealla aikataululla järjestettyyn Pride-tapahtumaan on suhtauduttu sekä kaupungin että poliisin puolelta varsin positiivisesti. Kaikkiin pyyntöihin on reagoitu nopeasti ja esimerkiksi luvat järjestyivät ongelmitta.
“Ei ole tullut sellaista oloa, että tehtäisiin jotain huonoa tai väärää, kaikki tuntuvat tukevan tätä”, Pohjola iloitsee.
Turun kaupungin viestintäjohtaja Saara Malila komppaa Pohjolaa. Hänen mukaansa kaikki on sujunut myös kaupungin puolelta ilman ongelmia. Vaikka kaupunki ei osallistu tapahtuman järjestämiseen kuin tarjoamalla puitteet kulkueelle ja sen päättävälle puistojuhlalle, tuo se Turku Priden esiin esimerkiksi sosiaalisen median markkinoinnissaan. Lisäksi kaupunki on antanut luvan nostaa Läntisen Rantakadun yhdeksään lippusalkoon sateenkaariliput.
“Näyttää varmaan aika hienolta se jokiranta kun sateenkaariliput liehuvat salossa”, Malila sanoo.
Ei negatiivista suhtautumista – ainakaan vielä
Malilan mukaan kaupungin viestintäosasto ei ole saanut minkäänlaisia yhteydenottoja turkulaisilta Pridea koskien. Myös Pohjola sanoo, että koordinaattorit ovat ainakin toistaiseksi säästyneet negatiiviselta palautteelta. Pridea käsittelevän lehtiuutisoinnin yhteydessä nettihuutelua on tosin esiintynyt.
“Eihän huonoa palautetta voi välttää, eivät kaikki voi olla tyytyväisiä tapahtumaan. Tähän asti meininki on ollut kuitenkin positiivista.”
Pohjola painottaa, että tapahtuman tarkoitus on tuoda hyvässä hengessä esiin, kuinka paljon seksuaali- ja sukupuolivähemmistön edustajia Turussa todellisuudessa on. Täysin väkivallattomassa mielenilmauksessa on nollatoleranssi kaikenlaiselle ilkeämieliselle loanheitolle ja mustamaalaamiselle – niin kulkueeseen osallistuvien kuin sitä seuraavienkin osalta.
Vapaaehtoisvoimin ja sponsorien tuella
Turku Pride pyritään järjestämään mahdollisimman pienellä budjetilla. Tästä syystä tapahtuma pyritään hoitamaan vapaaehtoisvoimin ja sponsoreilta saatujen lahjoitusten avulla. Myöskään Kupittaan puistossa järjestettävän ilmaiskonsertin esiintyjille ei kulu- ja matkakorvausten lisäksi makseta palkkioita.
“Esiintyjät kokevat tämän omaksi asiakseen, kaikki ovat lupautuneet mukaan nimenomaan Priden puolesta”, Pohjola päättää.
Tuoreimmat
-
Turku uusin silmin: “Turku tarvitsee kaaosta, meteliä ja iloa”
-
Tutka Podcast: TikTokissa leviää rasistisia viestejä amharan kielellä koodattuna – selvitimme, mistä on kyse
-
Hallituksen esittämä työttömyyssääntö huolettaa kansainvälistä opiskelijaa – monen työllistymistä jarruttaa kielitaidon puute
-
Tutka Podcast: Some-maailma ja lemmikkivideot
-
Tutka Podcast: Eroon doomscrollauksesta
-
Revive Podcast: Art that makes you stop and wander
-
Biologinen museo tuo Suomen luonnon asiakkaiden ulottuville
-
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
-
Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
-
Turkulainen sarjakuva menestyy myös maailmalla