[metaslider id=14942]
Kuntalaisilla on Turussa monia mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksentekoon. Vuonna 2013 aloittanutta kuntalaisaloite-palvelua turkulaiset eivät kuitenkaan ole vielä löytäneet. Turussa aloitteita on tehty 22. Kuntalaisaloite on tarkoitettu laajoille, myös aineettomillekin asioille, joita voidaan käsitellä kunnassa.
Mira Laine, Kohmon päiväkodin vanhempainyhdistyksen jäsen, teki viime vuonna kuntalaisaloitteen lähikoulunsa säilyttämisen puolesta. Kaupunginhallitus päätti säilyttää Hannuniitun koulun Kohmon yksikön.
”Kuntalaisaloite oli yksi osatekijä koulun säilymiseen. Käytimme myös muita vaikuttamisen kanavia kuten mielenosoituksia, joilla oli vaikutusta.”
Turun osallisuuden erityisasiantuntija Anri Niskalan mukaan aloitteet ja palautteet menevät kuntalaisilta helposti sekaisin. Kuntalaisaloitteita on tehty monista pienistä konkreettisista asioista kuten liikennemerkkien asentamisesta. Nopeampi tapa olisi kuitenkin yrittää muuttaa tällaisia asioita Paikalla palaute –palvelun kautta. Kuntalaisaloitteen käsittely voi kestää kuukausia.
”Paikalla palaute –palveluun tulee 40-60 palautetta päivittäin. Kaikkiin on luvattu vastata viiden vuorokauden kuluessa palautteen saapumisesta. Palautteen voi tehdä myös nimettömänä esimerkiksi sairaanhoitoon liittyvässä asiassa.”
Niskala näkee, että tavallisella kuntalaisella on hyvät vaikuttamismahdollisuudet Turussa. Hän toivoisi kuitenkin aktiivisempaa osallistumista. Esimerkiksi kuulemisiin ja keskustelutilanteisiin tulee vähän kuntalaisia paikalle.
Kuntalaisaloite.fi on oikeusministeriön ylläpitämä ja tuottama verkkopalvelu. Projektipäällikkö Laura Nurmisen mukaan palvelun avulla voi helpommin saada näkyvyyttä ajamalleen asialle kunnassa.
”Allekirjoituksia on helpompi kerätä palvelun kautta. Erityisesti on tehty liikennejärjestelyihin ja liikuntapalveluihin liittyviä aloitteita.”
Aloitteessa esitetään yleensä parannusta johonkin ja se koskee laajemman ryhmän etua. Jokainen kuntalainen voi tehdä kuntalaisaloitteen, seurata muita aloitteita tai allekirjoittaa niitä.
Tuoreimmat
-
Pomppimalla hiki pintaan – tällä jumppatunnilla viihtyvät monen ikäiset
-
Onko 18 vuotta perusteltu äänestysikäraja?
-
Kannattaako baarin aukiolo aamuviiteen, kun muu kaupunki sulkee jo kaksi tuntia aiemmin?
-
Piikkarit naulaan ylimenokauden ajaksi
-
Yksinäisyys kavereiden keskellä
-
Agilityssä jokainen sekunti merkitsee, MM-kisat tuovat lajin huiput Turkuun
-
"Tämä on sellainen oma kupla, jossa ei tuomita ketään", harrastaja kuvailee cosplay-tapahtumia
-
“Olen kiitollinen kodin avoimesta keskusteluilmapiiristä”, kertoo papin poika Kalle Laakso
-
Perheyrityksessä työt eivät aina jää työpaikalle
-
Turun Pietari-seura harkitsee nimenvaihtoa parantaakseen imagoaan