
[metaslider id=3553]
Taksien käyttö on Taksiliiton mukaan romahtanut tämän vuoden aikana Länsi-Suomen alueella peräti kymmenen prosenttia.
”Se on todella merkittävä lukema. Sen huomaa tällä hetkellä kaikessa toiminnassa. Kapasiteettiä on muttei asiakkaita. Kalustoa on vähennetty ulkona viime vuosiin”, Lounais-Suomen Taksiyrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Seppo Lehto valottaa.
Lukema on monessakin mielessä historiallinen. Valtakunnallisesti laskua on tapahtunut kuusi prosenttia, mutta Turun seudulla lukema käy jo 90-luvun alun pahamaineisissa lamalukemissa.
”Silloin viimeksi oltiin samanlaisessa tilanteessa. Joten kyllähän tämä on kaikin puolin myös historiallisesti todella merkittävä tiputus”, Lehto naulaa.
Taksien käytön on nähty kuvaavan hyvin myös kansallisen talouden tulevaisuutta. Lehdon mukaan kuluttajien usko lähitulevaisuuteen on heikko.
”Nyt huomaa, että viimeisetkin kuluttajat ovat huomanneet tilanteen ja laittaneet suunsa säkkiä myöten kiinni.”
”Nyt on kirjoitettu monesta negatiivisesta talousuutisesta. Työttömyys on kasvanut ja ihmisiä irtisanottu – saahan se kuluttajat varovaisiksi.”
Eikä tilanne näytä paranevan ainakaan lähiaikoina. Tämä vuosi tulee olemaan taksiyrittäjille monessakin mielessä murheellinen.
”En jaksa ennustaa, että tilanne lähtisi paranemaan ainakaan tulevan puolen vuoden aikana. Uskon, että pitää mennä aina syksyyn 2014, että nähdään, missä mennään”, Lehto tiivistää.
”Talouden tilanne jopa pahempi kuin 2009”
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen taloudelliseen kasvuun sekä aluekehitykseen erikoistunut tutkija Jussi Ahokas näkee taksin kulutuksen laskun kuvaavan tehokkaasti myös koko kansantalouden tilannetta Suomessa.
Tuoreimmat
-
Hyväntekeväisyyskampanja sai alkunsa opiskelijan ideasta – järjestöille lahjoitukset entistä tärkeämpiä
-
Performanssi- ja videotaide osana Turun Taidelainaamon valikoimaa – “Odotamme ensimmäistä rohkeaa asiakasta”
-
Papukaija herättää paljon huomiota, mutta sen hoito vaatii asiantuntemusta
-
Ampuminen vaatii täyden keskittymisen ja poistaa stressin tehokkaasti
-
Valmennuksen kautta sijaisvanhemmaksi
-
Tatuoinnin hintaan vaikuttaa tekoaika eikä pienikään kuva ole aina halpa
-
Turun iltalukion opiskelijat ovat jatkuvasti nuorempia – aikuiset lukevat kieliä huvin vuoksi
-
Löytyykö vintageaarteita vielä tulevaisuudessa?
-
Maskin takana
-
Aaron Charles joutui kokemaan räikeää rasismia kotimatkalla