Turun yliopisto ja Turun ammattikorkeakoulu ovat huomioineet uudenlaiset uhkakuvat, kuten kouluampumiset, omissa turvallisuusohjeissaan. Perinteisen ulos evakuoimisen lisäksi korkeakoulujen henkilökuntaa koulutetaan myös suojautumiseen koulurakennuksen sisällä.
[metaslider id=24239]
Turun yliopiston turvallisuuspäällikkö Tomi Mansikkamäen mukaan yliopisto kouluttaa ja tiedottaa henkilökuntaa sisälle suojautumisesta ja sen mahdollisesta käyttämisestä turvallisuuskeinona uhkatilanteissa. Tilanteen harjoitteluun Mansikkamäki suhtautuu kuitenkin pidättyväisesti, sillä harjoituksen toteuttaminen siten, että se vastaisi mahdollisimman hyvin realistista tilannetta, voisi itsessään vähentää turvallisuuden tunnetta.
”Pidämme lähinnä luentoja yliopiston nimetyille turvallisuusvalvojille. Heitä pyritään kouluttamaan ja heille pyritään kertomaan, kuinka sisälle suojautuminen tapahtuu, ja miten se voidaan tehdä niin, että se tukisi mahdollisimman hyvin myös viranomaisten toimintaa”, Mansikkamäki kertoo. Hän ei kuitenkaan suostunut kommentoimaan tarkemmin, millaisiin toimiin yliopistolla ryhdytään mahdollisessa uhkatilanteissa.
Keskusradio viestintäkanavana
Turun ammattikorkeakoulun Lemminkäisenkadun kampuksella on keskusradion kautta toimiva hätätiedotusjärjestelmä, johon on ohjelmoitu valmiiksi saneltu, sisätiloissa pysymistä ehdottava viesti. Järjestelmä on kolmiasteinen, ja jokainen aste kertoo uhan vakavuudesta.
”Laitteisto on ollut toimintakykyinen pari vuotta, ja sitä on laajennettu kattamaan kampuksen kaikki tilat”, Turun ammattikorkeakoulun Lemminkäisenkadun yksikön turvallisuusvastaava Mika Lautiainen sanoo.
Lemminkäisenkadulla ei ole harjoiteltu sisälle suojautumista. Poistumisharjoituksia tehdään keväisin, ja Lautiaisen mukaan ne on koettu tarpeellisemmiksi kuin sisälle suojautumisen harjoittelu.
”Vaarasta poispäin tilaan, jonne voidaan lukittautua”
Jokelan kouluampumisen jälkeen poliisi ja oppilaitokset ovat tehneet yhteistyötä vastaavien uudenlaisten uhkien huomioimisessa koulumaailmassa. Lounais-Suomen poliisilaitoksen komisario Vesa Pihajoen mukaan jokaisen koulun pelastussuunnitelmassa pitäisi huomioida kouluampumisten kaltaiset uudenlaiset vaara- ja uhkatilanteet.
Sisälle suojautumista voidaan käyttää tilanteissa, joissa ei tiedetä, missä vaara on. Tällöin voi jäädä paikoilleen tai pyrkiä rakennuksen sisällä paremmin suojattuun paikkaan.
”Yksi järkevä paikka voi olla luokkahuone, jossa ei ole ikkunoita käytävälle ja jossa on hyvä, lukittava ovi”, Pihajoki neuvoo.
Jos tositilanteessa on päätetty ja onnistuttu suojautumaan sisälle lukittuihin tiloihin, kohteesta ei myöskään saa lähteä poistumaan ennen kuin viranomainen saapuu rakennukseen ja varmistaa, että suojapaikasta on turvallista poistua.
Tuoreimmat
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen
-
Opiskelijaravintoloissa hävikkiä pyritään vähentämään ResQ-sovelluksen avulla
-
Nordic-podcast: Is there a place for a radio and where is a niche?
-
Nordic Podcast: The future of fact-checking and combating disinformation