(9.5.2014)
Turun telakka on menettänyt mahdollisuuden toimia neljännen Oasis-luokan risteilijän rakentajana. Neljäs tilaus meni STX:n ranskalaiselle Saint-Nazairesin telakalle.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori arvioi Twitterissä, ettei Turulla todellisuudessa ollut edes edellytyksiä kilpailla tilauksesta.
Oasis-luokan kaksi ensimmäistä risteilijää Oasis of the Seas ja Allure of the Seas valmistuivat Turussa vuosina 2009 ja 2010. Kyseessä ovat kaksi maailman suurinta risteilyalusta.
Tuoreimmat
-
Maskin takana
-
Aaron Charles joutui kokemaan räikeää rasismia kotimatkalla
-
”Ihmiset ovat parasta, mitä olen juoksukerhoista saanut” – Yhteislenkit vetävät mukaan erityisesti nuoria aikuisia
-
Hyrox houkuttelee yhä useampia – laji on suunnattu kaikentasoisille
-
Sovituksesta suureen päätökseen: näin morsian löytää pukunsa
-
Auto ei enää päädy murskaksi – EU:n kiertotalouslinjaus muuttaa purkutyön
-
Sopivia vanhemmiksi – Hilda ja Mira pelkäsivät pitkään, että pääsy hedelmöityshoitoihin evätään heiltä
-
FCAA-lopputurnauksessa syntyy enemmän kuin voittajia – opiskelijat rakentavat yhteisöä ja hyvinvointia
-
Kenen biisi?
-
Syksyllä järjestetään jälleen vaalit: tällä kertaa ne koskevat korkeakouluopiskelijoita