[metaslider id=23175]
Päivittäistavarakaupoissa ja Alkossa ollaan tyytyväisiä vuonna 2013 tehostuneeseen ikärajavalvontaan. Tutka selvitti kuinka helposti alle 30-vuotias onnistuu ostamaan alkoholia ilman, että häneltä pyydetään papereita.
Kolme vuotta sitten Päivittäistavarakauppa ry otti voimaan uuden ohjeistuksen ikärajavalvonnassa. Nykyisen ohjeistuksen mukaan henkilöllisyystodistus tulee katsoa kaikilta alle 30-vuotiailta vaikuttavilta asiakkailta. PTY tarkastaa satunnaisesti testiasiakkailla valvonnan toteutumista kaupoissa.
Kauppojen ikärajavalvonta tehostui merkittävästi, kun ohjeistus tuli voimaan vuoden 2013 alussa. Nyt kolme vuotta myöhemmin into papereiden kysymiseen on selvästi laskenut.
”30-vuotiaan viiteikärajan käyttöönoton myötä alkoholiostosten yhteydessä nuorilta asiakkailta tarkastettiin ikä yli 80 prosenttisesti ostotapahtumista. Vuonna 2015 onnistuimme 73 prosenttia ostoista. Ero on silti selvä, kun vertaa ohjeistusta edeltäneeseen aikaan”, kertoo PTY:n elintarvikeasiantuntija Anna Salminen.
Alko ohjeistaa myyjiään tarkastamaan papereita alle 25-vuotiaan näköisiltä. Vaikka ohjeistusikä on alempi, on alkoholimyymälän omavalvontaprosentti ollut noin 90 prosenttia viimeiset 3 vuotta. Alko suorittaa ikärajavalvontaa omilla testiostoksillaan.
”Emme ole kokeneet tarvetta nostaa valvonnan ikärajaa, koska 25-vuotiaan ohjeistuksella olemme jo saavuttaneet hyvät tulokset. Jos kysyisimme papereita vanhemmilta asiakkailtamme, vaikuttaisi se meidän keski-ikäisten asiakkaiden asiakaspalveluun, joilla ei ole tottumusta pitää henkilöllisyystodistuksia mukana”, kertoo Alkon Lounais-Suomen aluepäällikkö Erkki Pakola.
Yksi kauppa tarkisti henkilöllisyyden
Tutkan 22-vuotias toimittaja kävi alkoholiostoksilla Turun keskustan suurimmissa päivittäistavarakaupoissa (K-Supermarket, S-Market, Lidl, Stockmann). Jokaisesta kaupasta ostettiin n. 0,5L verran 4,7% olutta ja Alkosta 8,7% viinipullo. Ainoastaan K-Supermarketissa pyydettiin näyttämään henkilöllisyystodistusta.
”Testitulos on ikävä uutinen Alkon osalta. Asiakkaan paperit olisi ohjeistuksemme mukaan pitänyt tarkastaa. Viime vuonna lähetimme testiostoksille 860 vastaavan ikäistä asiakasta ja suurin piirtein 85 kertaa valvontamme epäonnistui. Olemme nippanappa tyytyväisiä 90 prosentin tulokseemme, mutta tavoitteemme on, että se olisi yli 90 prosenttia”, kertoo Erkki Pakola.
Myyjä voi menettää myyntilupansa jos hän myy mm. alkoholi- ja tupakkatuotteita alaikäiselle. Jos henkilöpaperien kysymättä jääminen alle 30-vuotiaalle paljastuu, kauppa itse päättää toimenpiteistä.
”Päivittäistavarakauppa ry:llä ei ole omaa linjausta siitä, että miten epäonnistuneet omavalvonnat alle 30-vuotiaiden kohdalla käsitellään. Jokaisella kaupparyhmällä on omat toimintatapansa näissä tilanteista”, kertoo Salminen.
Alkossa myyjäkoulutusten lisäksi ikärajavalvontaan vaikutetaan rahalla.
”Käytämme kannustepalkkiota, jonka myymälän henkilöstö saa jos he onnistuvat ikärajavalvonnassa. Jos yhdelle myyjälle sattuu myymälässä valvonnan epäonnistuminen, laskee kannustepalkkio koko myymälän henkilöstössä”, kertoo Pakola.
Tuoreimmat
-
Tutka Podcast: Some-maailma ja lemmikkivideot
-
Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
-
Tutka Podcast: Eroon doomscrollauksesta
-
Revive Podcast: Art that makes you stop and wander
-
Biologinen museo tuo Suomen luonnon asiakkaiden ulottuville
-
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
-
Turkulainen sarjakuva menestyy myös maailmalla
-
Turun kaupunki suojelee harvinaista perhoslajia
-
Palo-ja pelastusalalla on tarve lisätyövoimaan
-
Runsas hedelmäsokerin käyttö voi johtaa moniin terveyshaittoihin