Tutkijat ehdottavat yhden luukun mallia ruokaa jonottavien työllistämiseksi

[metaslider id=17562]

Suomessa ruokajonot keräävät viikoittain yli 20 000 jonottajaa. Heistä suuri osa on pitkäaikaistyöttömiä. Itä-Suomen yliopiston tutkijat professori Juho Saari ja Maria Ohisalo ehdottavat raportissaan Kuka seisoo leipäjonossa? jalkautuvaa sosiaalityötä keinoksi välittää ruoka-avun ohella kunnallisia palveluita.

”Ruoka-avun sisällä varoja voitaisiin kohdistaa uudella tavalla. Ruoka-apu tavoittaa paljon väkeä, jota kunnat eivät tavoita”, Saari toteaa.

Saari ja Ohisalo korostavat, että ruokaköyhyydestä eroon pääseminen vaatii ruoan jakamisen lisäksi muutakin toimintaa.

Kuvaan astuvat sosiaali-, terveys- sekä työllistämispalvelut. Jonoissa voitaisiin hyödyntää erilaisia jalkautuvan sosiaalityön malleja terveystarkastusten, velkaneuvonnan ja työllistymisjärjestelyjen muodossa.

”Meillä eri ammattikunnat ovat jumiutuneet vahvasti omiin kenttiinsä. Sosiaalityötä tehdään yhdessä paikassa ja sitä toteutetaan vain siellä toimistolla. Terveydenhuolto tapahtuu vastaanotolla ja työllistymisasiat hoidetaan työkkärissä” köyhyystutkija Ohisalo sanoo.

Ohisalon mukaan toimeentulotukeen olisi oikeutettu tuplasti enemmän ihmisiä kuin sen käyttäjiä tällä hetkellä on. Ihmiset eivät tiedä, että he ovat oikeutettuja tukiin, eivätkä tiedä, mistä hakea niitä.

”Tällä hetkellä on paljon erilaista byrokratiaa eri byrokratialuukuilla, joista ihmiset eivät ole tietoisia. Me tiedämme, että jonoissa on ihmisiä, jotka kuuluvat sosiaaliturvan piiriin ja tarvitsevat apua, joten heistä kannattaisi myös ottaa koppi”, Ohisalo kertoo

Työnhaku haastavaa

Hyvinvointisosiologian professori Saari toteaa, että osa ruokajonossa asioivista on ongelmissa sosiaalipalveluiden byrokratian edessä.

”Osa jonottavista ei välttämättä osaa lukea, eikä kirjoittaa hyvin, eivätkä he tiedä, mitä ”työkkäri” tai ”sossu” ovat. He eivät tiedä on mikä on skanneri, eivätkä osaa täyttää hakemuksia.”

Tällaisia ihmisiä ovat Saaren mukaan muun muassa maahanmuuttajat.

“Esimerkiksi työnhaussa on paljon rakenteellisia esteitä, jotka rajoittavat etuuksien saatavuutta”, Saari kertoo.

Saaren mielestä nyt kun ruokajonoista on muodostunut vakiintunut muoto vähävaraisten auttamisessa, niiden oheen tulisi liittää palveluita, jotka edesauttaisivat työllistymistä. Työllistymis- ja sosiaalipalveluiden tulisi mennä sinne, missä sitä tarvitsevat ovat.

Saari kuitenkin muistuttaa, että ruokajonojen pituus ja niiden kasvu kielivät selkeästä sosiaalipoliittisesta ongelmasta. Vähittäisturva ei ole riittävä. Asumisen ja elämisen kustannukset ovat liian suuria.

”Ruokajonot toki auttavat ongelmaa, mutta eivät ratkaise sitä”, Saari huomauttaa.

Turkulainen järjestö jakaa ruoan lisäksi apua

Turussa perustettiin vuonna 2008 ruokaa jakavien kristillisten organisaatioiden kattojärjestö Operaatio Ruokakassi. Ruokakassi hankkii keskitetysti ruokaa, hygieniatuotteita ja vaatteita ja jakaa niitä tarvitseville. Vuonna 2014 Ruokakassi jakoi Turun alueella 60 000 ruokakassia ja tarjosi 10 000 lämmintä ateriaa vähävaraisille.

Ruokakassin toiminta poiki Eväät arkeen -projektin, joka pyrkii viemään apua vielä pidemmälle kuin pelkän ruokakassin antamiseen. Avun tarvitsijoita pyritään osallistamaan järjestötoimintaan ja auttamaan diakoniatyöllä.

”Meillä on kaikennäköisiä tukitoimia ja asiakasvastaanottoa ja neuvontaa. Projektin kautta avautuu mahdollisuuksia vapaaehtoisille esimerkiksi koulutukseen, virkistykseen ja muuhun tukeen”, Operaatio Ruokakassin puheenjohtaja Petri Verho kertoo.

Eväät arkeen -projektin koordinaattori Jari Niemelä kertoo, että ruokaa jonottavista 40 prosenttia on työttömiä.

”Meillä ei ole tällä hetkellä työllistämispalveluita, jotka ohjaisivat palkkatyöhön. Meillä on yksitoista jäsenseurakuntaa, jotka jakavat ruoka-apua. Tällaisiin osallistaviin järjestötoimiin me työllistetämme”, Niemelä kertoo.

Työllisyyspalvelut ruokajonoon?

Sekä Verho että Niemelä suhtautuvat positiivisesti ajatukseen eri sosiaalitoimien, esimerkiksi työllistymispalveluiden ja ruokajonojen yhteistyöstä.

”Se olisi äärimmäisen hyvä juttu, jos se toteutuisi. Ihmisten ohjaaminen näiden palveluiden piiriin on meille iso ongelma”, Verho miettii.

”Meillä järjestetään koulutuksia eri järjestöjen palveluiden suhteen, muttei toistaiseksi työvoimatoimiston kanssa. Jos joku haluaisi tulla kertomaan työkkäristä sitä tarvitseville ihmisille, niin tällainen koulutus varmasti järjestettäisiin mielellään”, Niemelä linjaa.

Myös Turun työllisyyspalvelukeskuksen päällikkö Jukka Juvonen näyttää yhteistyölle vihreää valoa.

”Kai se voisi olla hyvä ajatus, että leipäjonoissa oleville ihmisille jaettaisiin ruoan lisäksi tietoa erilaisista kunnallisista palveluista, kuten työllistymispalveluista. Ei sellaisesta haittaakaan luulisi olevan”, Juvonen tuumaa.

Juvosen mukaan työllisyyspalvelukeskuksen ongelma on siinä, miten ihmiset saataisiin palvelujen piiriin tai tietoisiksi niistä.

”Emme välttämättä saa työttömiä ihmisiä motivoitua, emmekä paikalle tällä hetkellä. Kyllä meillä on infotilaisuuksia, mutta tässä voisimme tavoittaa ihmisiä, jotka saapuvat toisella asialla, mutta kuulevat siitä, mitä tarvitsevat”, Juvonen toteaa.

Kyse on asenteista

Ohisalo uskoo, että kunnat säästävät jalkautuvasta sosiaalityöstä, koska se ei ole lakisääteistä ja mielletään helposti ylimääräiseksi kuluksi.

”Todellisuudessa jos ihmisten asiat hoidettaisiin kerralla pois, heidän ei tarvitsisi pyöriä sosiaalipalveluiden piirissä vuosia ja siten aiheuttaa myös jatkuvasti kustannuksia. Ennen kaikkea kyse on asenteista. Ei uskalleta tehdä asioita uudella tavalla”, Ohisalo toteaa.

Eväät Arkeen -projektin Niemelä toteaa tutkijoiden aloitteen olevan tervetullut.

”Parantamisen varaa on varmasti huimasti. Kaikki tekeminen, joka tähtää vähääkään siihen, että tämä yhtälö saataisiin ratkaistua, on hyvä juttu.”