Tyttö äijien duunissa

Leveähkö haara-asento ja kädet taskuissa. Karskit kasvonpiirteet, savuava tupakka huulessa. Parakkien seinien läpi kuuluu raskaiden kaivinkoneiden äänet, ja harmaata seinää koristaa tyttökalenteri. Rakennusalan miljööstä ovat unisex-vessat ja sukupuolineutraalius vielä aika kaukana. Harva nainen tuskin kokee ympäristöä kodikkaaksi, tai ainakaan kutsuvaksi. Silti rakennusalan tukkuliikkeessä kuskina toimiva Annika Purje lastaa tottuneesti pakettiautonsa ja hyppää rattiin.

”Minulla on kaksi vuotta vanhempi veli, jonka perässä olen tehnyt kaiken. Eli olen pelannut jalkapalloa ja jääkiekkoa. Kasvoin poikaporukassa, eikä meidän naapurustossa ollut samanikäisiä tyttöjä. Minulle on helppo ja tuttu ympäristö olla semmoisessa äijälaumassa.”

Normaaliin työpäivään kuuluu tilausten nouto ja kuljetus. Haetaan siis rakennustarvikkeita ja viedään niitä työmaille ympäri pääkaupunkiseutua, joskus pidemmällekin.  Tänään ajetaan lähinnä Espoota ympäri. Pakettiautossa istuessa ja rupatellessa tunnelma on rento ja mukava, kilometrit taittuvat nopeasti. Ensimmäiselle työmaalle viedään vain kevyttä toimistotavaraa, ei mitään turhan painavaa tai raskasta.

”Minulle on sanottu ennen kuin ollaan nähty ja ollaan vasta puhuttu puhelimessa, että on ollut ihan eri mielikuva minusta. Yleensä autoa ajavista naisista on tietynlainen oletus, kuulee sitä ’rekkalesbo’-sanaa.”

Kun Annika nousee autosta ja nostaa takaluukusta pahvilaatikkoja, pitkä vaalea ponihäntä heilahtaa liikkeen mukana. On hämmentävää, miten vahvasti vanhat stereotypiat edelleen elävät. Onko rakennusalalla tosiaan yhä niin marginaalinen määrä Annikan kaltaisia, feminiinisiä naisia?

”Kyllähän noutopaikoissa on naisia, mutta ei työmailla oikeastaan. Naiset ovat usein rakennussiivoojia tai sitten rakennusmestareita, tosi vähän on niin sanottuja duunareita. Ehkä se on se fyysisyys, mikä vaikuttaa.”

Miesten kanssa työskentely on helppoa

Miesten ja poikien kanssa kasvaneena rakennustyömaiden ympäristön ehkä kokeekin helpommin omakseen. Ennen kuljetushommiin ryhtymistä Annika kuitenkin ehti työskennellä toisessa työelämän sukupuolijakauman ääripäässä – hoitoalalla. Kontrasti on melkoinen. Sen lisäksi, että työskentely-ympäristö on totaalisen erilainen, hän kertoo myös työ-yhteisöstä löytyvän merkittäviä eroavaisuuksia.

”Semmoinen selkeä ero on se, että miesten kanssa on paljon suorempaa. Jos tulee joku erimielisyys tai riita, niin riidellään. Mutta kun sovitaan, niin se on sitten sillä selvä. Tuntuu, että naisvaltaisella alalla on paljon enemmän semmoista kyräilyä. Kyllähän miehetkin puhuvat selän takana, mutta sitä nyt on joka paikassa elämässä.”

Hoitoala ei muutenkaan ollut Annikan juttu. Raskas kolmivuorotyö ja työnlaatu olivat liian kuormittavia. Hän kaartaa tottuneesti rattia ja pysäköi seuraavan rakennustyömaan pihaan.

”Tämä kuljetustyö on henkisellä puolella tosi huoletonta hommaa. Tässä ei ole kenenkään henki kyseessä, on vaan ruuveja ja muttereita.”

Rakennus- ja kuljetusalasta ei Annikalla ole naisena hirveästi huonoa sanottavaa. Hän voisi suositella työtä kahdelle tyttärelleenkin.

”Sitä olen kyllä sanonut tytöilleni, että hoitoala ja perus hoitotyön tekeminen on tosi rankkaa. Se on fyysisesti ja henkisesti todella kuormittavaa. Olen itse sellainen, että fyysistä rasitusta jaksan ja kestän. Mutta olen sillä lailla herkkä, että kuoleman kanssa työskentely oli tosi raskasta. Se oli yksi iso syy miksi halusin pois sieltä.”

Asiatonta käytöstä kohtaa harvoin

Jätkäsaaressa sijaitsevalla työmaalla silmään osuu ensimmäinen nainen. Hänellä on samanlaiset maneerit kuin duunareilla. Raskaat askeleet ja tupakka syttyy kuin automaatiolla. Huomionkeltaisen takin selkää koristaa rakennusiivousfirman logo.

”Usein rakennussiivoojat ovat virolaisia, venäläisiä tai ukrainalaisia, harvoin rakennussiivouksessa on suomalaisia naisia.”

Koska naisia näkyy rakennusalalla ja -työmailla edelleen todella vähän, heihin kohdistuu yhä erilainen katse.

”Kyllä edelleen välillä hämmästyn sitä, että kun menen johonkin parakkiin missä on kymmenen miestä, niin kaikki katsovat kuin ei olisi ikinä nähnyt naista. Ja minä vaan haluan viedä ne tavarat sinne ja ottaa kuittauksen, kiitos hei ja hyvää päivän jatkoa.”

Aluksi Annika koki tilanteet kiusallisina ja hieman häiritsevinäkin, mutta nykyään toiminta lähinnä vain huvittaa. Kokemuksen tuoma itsevarmuus auttaa. Useasti samoilla työmailla käydään myös monta kertaa ja ihmiset tulevat tutuiksi. Silti joukkoon mahtuu toisinaan myös epämiellyttäviä kokemuksia.

”Kun menee  työmaalle ja porukkaa on esimerkiksi tauolla, niin kukaan ei sano mitään. Mutta kyllä sen huomaa ja näkee, kun katselevat toisiaan ja sitten katselevat minua. Ja sitten semmoista että tökitään vähän toista.”

Joihinkin paikkoihin mentäessä pitää kovettaa itsensä. Jos aiemmin on kokenut esimerkiksi ehdottelua, pitää ottaa kovempi rooli päälle. Joskus viestiä laitetaan peräänkin.

”Mutta tuollaiset tilanteet ovat aikalailla yksittäistapauksia. Olen ollut kuljetushommissa nyt 4-5 vuotta, ja yhden käden sormilla on laskettavissa oikeasti häiritsevät kokemukset.”

Kuljetusalalla enemmän positiivisia puolia

Annika muistuttaa, että koki hoitoalalla työskennellessään paljon epämiellyttävämpää kohtelua. Vaikka työkavereina oli silloin pelkästään naisia, kohtasi työssään inhottavampia asioita.

”Rakennusalallahan ei käydä käsiksi, mutta hoitoalalla sitä tapahtuu. Kun on sairaiden ihmisten kanssa tekemisissä ja hoitaa kaikenmaailman pesu- ja hoitotoimenpiteitä, niin siellä ihan otetaan kiinni. Osasin ottaa sen silloinkin huumorilla, mutta eihän se tietenkään mukavaa ollut. Kun on kokenut tuollaista, niin ei ne katseet ja pienet heitot tavallaan sitten nykyään tunnu miltään. Ei tässä hommassa pärjää, jos ottaa itseensä niitä juttuja.”

Mutta kohtaa työssä naisena paljon hyvääkin. Useimmiten Annikan mielestä häneen suhtaudutaan hyvin ja kunnioittavasti, toisinaan jopa hieman varovaisesti. Ollaan tarkkoina, ettei vahingossa loukata tai käyttäydytä tyhmästi. Loppupäivästä Espoossa sijaitsevalla työmaalla vanhempi rakennusmies tarjoutuu kantamaan puupalkit Annikan puolesta pakettiauton takaosaan. Annika saa osakseen paljon parempaa kohtelua kuin esimerkiksi toinen, hyvin nuori mieskuski.

”Hän on sanonut, ettei saa oikein koskaan apua. Minähän saan aina apua joka paikassa, vaikka en pyydä! Usein se on minun mielestä ihan vilpitöntä, että ei siinä ole mitään yritystä hyötyä siitä avusta. Vähän sellaista ’herrasmieskäytöstä’.”

Valkoinen pakettiauto kurvaa takaisin tukkuliikkeen pihaan. Työpaikalla Annika tervehtii rennosti kollegoitaan. Täällä on selkeästi erilaisempi tunnelma kuin työmailla eli ”kentällä”, kuten alan sanastoon kuuluu. Yrityksessä on Annikan lisäksi töissä myös kaksi muuta naista. Vaikka joitakin seikkoja miesvaltaisella alalla joutuu kohtaamaan, ei mikään tunnu ylitsepääsemättömän vaikealta tai häiritsevältä. Kuten Annika totesikin aiemmin, hän on äijäporukassa kuin kotonaan. Hän laskee keltaisen työtakkinsa naulakkoon ja toteaa yhden asian kuitenkin vaivaavan.

”Mikä välillä häiritsee tässä työssä on se, että olen aina näissä hirveissä vaatteissa!”