Julkisuuslaki vallan valvojille vaikea

Julkisuuslaki takaa kaikille oikeuden saada tietoa viranomaisen toiminnasta. Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ovat julkisia, ellei toisin määrätä. Juttusarja käsittelee lain toteutumista. Osa 3/4.

[metaslider id=19157]

Kun asiakirja salataan, voi viranomaisen päätöksestä valittaa. Viranomaisen toiminnan julkisuutta valvovat hallinto-oikeus ja eduskunnan oikeusasiamies.

Juttusarjan kolmas osa kysyy, mitä mieltä vallan valvojat ovat julkisuuslain nykytilasta.

Helsingin hallinto-oikeuden tuomarin Taina Pyysaaren mukaan viranomainen tuntee lain, mutta puutteitakin on. Esimerkiksi hallinto-oikeudessa käsiteltävät tapaukset, jotka liittyvät asiakirjajulkisuuteen ratkeavat usein siten, että viranomaisen tekemä päätös muuttuu.

”Niissä julkisuuslakitapauksissa jotka meille tulee, niin viranomaisen päätöksiä kyllä kumotaan. Hallinto-oikeuden näkökulma on, että ne ovat enemmän julkisia kuin viranomainen on arvioinut. Että kyllä se jotain osviittaa siihen antaa”, Pyysaari sanoo.

Hallinto-oikeus toki näkee vain tapaukset, joissa on riitaannuttu.

Pyysaaren mukaan asiakirjajulkisuutta käsittelevien ja muiden hallinto-oikeudellisten tapauksien välillä on se ero, että hallinto-oikeus tekee julkisuuskysymyksissä viranomaisen päätöksiä kumoavia ratkaisuja enemmän kuin muissa hallinto-oikeudellisissa kysymyksissä.

”Kyllä se jotakin kertoo”, Pyysaari toteaa.

Eduskunnan oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen mukaan viranomaisen laintuntemus on parantunut vuosien kuluessa. Nykyinen julkisuuslaki on ollut voimassa vuodesta 2000 lähtien.

”Kun se (julkisuuslaki) on ollut jo 15 vuotta voimassa, niin viranomaiset sen soveltamisen melko hyvin tuntevat, mutta ei aina. Kyllä tapauksia silti jatkuvasti tulee oikeusasiamiehelle”, Jääskeläinen sanoo.

Hänen arvionsa mukaan tapauksien määrä on kuitenkin vähentynyt vuosien kuluessa. Lain voimassaolon alkuvuosina niitä oli enemmän.

Kyseessä erityisen vaikea laki

Asiantuntijoiden mukaan julkisuuslakia ei ole aina helppo soveltaa. Jääskeläisen mukaan siihen liittyy paljon vaikeita soveltamiskysymyksiä ja se on aina hyvin tilannesidonnainen. Erilaisia asiakirjojen salassapitoperusteita on sekä julkisuuslaissa itsessään että monissa muissa laeissa. Lain täydellinen hallitseminen vaatii laajaa laintuntemusta.

”Se vaan on hankala. Julkisuuslaissa yksinään on 32-kohtainen luettelo erilaisista salassapitoperusteista, ja perusteita on lisää lukuisissa erityislaeissa”, Jääskeläinen sanoo.

Tietysti myös jokaisen viranomaisen kohdalla toistuvat usein samat salassapitoperusteet, eli viranomaisilla pitäisi kyllä olla toimialansa lakiosaaminen.

Pyysaaren mukaan julkisuuslain ja erityisesti asiakirjajulkisuuden vaikeudesta kertoo se, että se on asiaryhmä, jonka kohdalla hallinto-oikeuden jäsenetkään eivät aina ole yksimielisiä. Hallinto-oikeus joutuu usein äänestämään.

Tietopyynnöt työläitä

Julkisuuslain noudattaminen voi Jääskeläisen mukaan olla työlästä, varsinkin silloin kun asiakirja sisältää jotain salassa pidettävää. Se ei tietenkään ole syy rikkoa lakia. Määräajat ovatkin aina ehdottomia.

”Olisi helppoa sanoa, että asiakirja on kokonaan salassa pidettävä, mutta kun se täytyy kuitenkin julkisilta osin antaa. Sitten siellä täällä on kohtia joita täytyy joko poistaa tai muuttaa anonyymiksi”, Jääskeläinen kommentoi.

Asiakirjajulkisuuden läpikäynti itsessään on työlästä. Hallinto-oikeus työskentelee usein nimenomaan sellaisten kysymysten kanssa, jotka liittyvät siihen, onko asiakirja julkinen vai ei. Usein ollaan tekemisissä liike- ja ammattisalaisuuksien kanssa, kuten juttusarjan edellisessä osassa käsitellyssä tapauksessa.

”Se edellyttää aikamoista selvittämistä siitä, mistä on kysymys. Esimerkiksi Siemensin tapauksessa asiakirjoja oli pahvilaatikollinen. Ja jos lähtökohta on se, että kaikki on pidetty salassa niin kyllä me joudumme käymään ne läpi asiakirjakohtaisesti”, Pyysaari sanoo.

”Liikesalaisuuden ymmärtäminen vaatii perehtymistä. Tässä Siemensin tapauksessa piti tietää, mitä automaattimetron rakentaminen on”, hän jatkaa.

Erikoistapauksissa pitäisi olla varaa venyä 

Lain määrittämää 14 tai 30 päivän aikarajaa Jääskeläinen pitää sikäli ongelmallisena, että monelta viranomaiselta voi pyytää tietoja, joita ei yksinkertaisesti ole mahdollista kerätä määräajassa. Silti laki on aikarajojen suhteen ehdoton. Jääskeläisen mukaan olisi hyvä, jos joissakin erikoistapauksissa olisi mahdollista harkita aikarajoja uudelleen.

”Kyllä siinä olisi syytä olla varaa venyä. Joissakin tilanteissa se vain voi kestää pitkään, koska niin vaan on, että ei ole mahdollista täyttää kuukaudessa tietopyyntöä, jonka selvittäminen vie yhden henkilötyövuoden”, Jääskeläinen sanoo.

”Jos joku pyytäisi kopion kaikista oikeusasiamiehen päätöksistä vuodesta 1920 alkaen, niin siihen ei varmaan riittäisi vuosikaan. Viranomaisen täytyisi silloin yrittää yksilöidä pyyntöä, mutta jos pyytäjä vain haluaa ne kaikki, niin ei ole mitään oikotietä”, hän jatkaa.

Jääskeläisen mukaan myös joissakin salassapitoperusteissa voisi olla joustavuutta. Hän mainitsee esimerkiksi osallistumisen yhdistystoimintaan ja vapaa-ajan harrastukset. Ne ovat lain mukaan ehdottomasti salassa pidettäviä tietoja.

”Joissakin tilanteissa ne eivät olisi niin ehdottomia. Voi olla sellaisia tilanteita, joissa olisi suuri julkinen intressi julkaista tietoja, mutta niin ei voida tehdä, kun ne ovat salaisia”, hän toteaa.

Julkisuuslaki ehdottoman tärkeä

Julkisuuslain merkityksestä sekä oikeusasiamies Jääskeläinen että hallinto-oikeustuomari Pyysaari ovat yhtä mieltä.

”Se on hyvän hallinnon kannalta perustavanlaatuinen perusperiaate”, Jääskeläinen toteaa.

”Siihen koko demokraattinen järjestelmä nojaa, että tiedetään mitä asioiden taustalla on ja että ihmiset voivat itse sen asiakirjoista lukea. Se on julkisuuslain lähtökohta”, Pyysaari summaa.

Osa 1

Osa 2