"Vammautuminen mahdollisti uuden elämän"

Vuonna 2008 Antti Suomisen elämä teki täyskäännöksen hänen jouduttuaan auto-onnettomuuteen. Hän suistui kovassa vauhdissa mutkasta ulos ja ajautui eturenkaan taittumisen myötä päin seinää. Onnettomuuden seurauksena hän halvaantui navasta alaspäin selkäytimen katkettua. Vuosi sitten hän menetti myös tulehduksen takia oikean jalkansa polvesta alaspäin. Entiseen elämään ei ollut paluuta.

Suominen kaipaa entisestä elämästään työtä rekka-autonkuljettajana. Silloin hän pystyi spontaanisti kiipeämään korkeaan autoon ja ajamaan sillä vaikka toiselle puolelle Suomea.

”Nykyisin rekalla ajaminen ja auton lastaaminen on mahdotonta”, Suominen sanoo haikeana.

Onnettomuus oli raju parikymppiselle miehelle, mutta nykyisin 27-vuotiaana hän suhtautuu elämään toiveikkaasti.

”Voin sanoa, että vammautuminen mahdollisti uuden elämän, esimerkiksi se toi lisää sosiaalisuutta, uuden opiskelupaikan ja motivaatiota kuntoiluun”.

[metaslider id=13074]

”Kaikki täytyi opetella uudelleen”

Suominen menetti onnettomuudessa kokonaan kävelykyvyn. Hänelle taidon menetys ei aiheuttanut aluksi minkäänlaisia tuntemuksia.

”Tästä voi kiittää varmaan Turun yliopistollisen keskussairaalan antamaa hyvää lääkitystä. Hetken päästä tajusin, että tästä eteenpäin liikutaan pyörätuolilla”, Suominen toteaa.

Suomiselle tilanteeseen sopeutuminen oli henkisesti helpompaa positiivisten ajatusten takia. Käytännössä asia oli vaikeampi sulattaa, koska hänen piti opetella elämässään kaikki asiat uudelleen.

”Alussa kaikista vaikeinta oli päästä itsenäisesti pyörätuoliin. Onnettomuuden jälkeen piti opetella uusiksi pukemaan, käymään vessassa, liikkumaan, siivoamaan ja tiskaamaan. Alussa kaikki asiat olivat luonnollisesti vaikeampia, koska piti tehdä tutut asiat pyörätuolissa istuen. Ajattelin kuitenkin, että elämä ei lopu tähän”.

Suominen kiittää erityisesti Helsingin Käpylässä toteutunutta kuntoutusta, jossa opetettiin yksinkertaiset asiat kädestä pitäen. Myöhemmin hän sovelsi oppimiaan asioita omassa elämässään. Kuntoutuksessa oli mukava ilmapiiri, koska hänet otettiin huomioon omana yksilönä.

”Kuntoutuksessa opin käyttämään itse pyörätuolia, pääsemään siihen ja liikkumaan tuolilla paremmin. Siellä kannustettiin tekemään asioita itse. Maasta ylös nousuun motivoitiin esimerkiksi heittämällä tupakat käteen ja sanottiin, että ”ennen et mene tupakalle, kun olet noussut ylös”. Tilanteessa ei ollut montaa vaihtoehtoa”, Suominen kertoo huvittuneena.

Uudesta elämäntilanteestaan huolimatta hän ei ole katkeroitunut.

Toiset ihmiset auttavat ja toiset aliarvioivat

Antti Suominen on saanut helposti apua nykyisessä elämäntilanteessaan. Hänen tyttöystävänsä on auttanut häntä muun muassa isojen tavaroiden kantamisessa, vaikeiden kynnyksien ylityksessä ja niissä asioissa, joita ei pyörätuolissa istuen pysty tekemään.

Uuden elämäntilanteen myötä hänen ystäväpiirinsä on vaihtunut. Jotkut vanhoista ystävistä eivät ole pitäneet yhteyttä. Samalla uusia ystäviä on tullut tilalle ja jotkut vanhat ystävät ovat lähentyneet entisestään. Muutamat hänen ystävistään eivät ole osanneet suhtautua häneen uudessa elämäntilanteessaan ja yhteydenpito on jäänyt. Hän toteaa, että elämässä ihmisiä tulee ja menee eikä sille mahda mitään.

Hän on huomannut vammautumisensa jälkeen, että ihmisten suhtautuminen häneen on muuttunut.

”Ihmiset aliarvioivat minua sekä kykyjäni aika paljon. He katsovat välillä hieman väheksyvästi, koska olen vammautunut ja kuljen pyörätuolilla. Erityisesti autolla ajaminen on herättänyt paljon aliarviointia”, hän kertoo.

Suominen on kohdannut myös ennakkoluuloja. Usein ihmisten ennakkoluulot liittyvät pyörätuolilla liikkuvien ihmisten kykyihin. Suominen kertoo, että hänestä on ärsyttävää, jos ihmiset tulevat auttamaan häntä liian helposti. Hän mainitsee silti, että ihmisten avuliaisuus on usein hyvä asia. Hänen kokemuksiensa mukaan ihmiset tarjoavat kaupungilla apuaan liian helposti erityisesti silloin, jos he ovat humaltuneita.

Suomisen mielestä yhteiskunta suhtautuu vielä liian aliarvioivasti vammaisiin ihmisiin työllistymisen näkökulmasta. Hän toteaa, että ylipäätään vammaisen tai vammautuneen ihmisen työllistyminen on vaikeampaa verrattuina vammattomiin ihmisiin. Suurin syy aliarviointiin on ihmisten kuvitelma, etteivät he pystyisi tekemään asioita.

”Liian usein vammaisille tai vammautuneille ihmisille tarjotaan ratkaisuksi eläkepapereita kouraan ja kehotetaan olemaan vain kotona tekemättä mitään. Sen sijaan olisi parempi tarjota jokaiselle ihmisille heidän kykyjään vastaavaa koulutusta tai työtä esimerkiksi palkkatuella. Siten voisi työttömyyslukuja saada alemmas”, Suominen painottaa.

Uusia haasteita ja unelmia kohti

Vammautuminen muutti Antti Suomisen elämän suunnan myös opiskelun suhteen. Hän kokee, että ilman elämäntilanteen muuttumista hän ei olisi opiskelemassa toisella paikkakunnalla ja samalla luomassa uraa nykyiselle alalle. Rekka-autonkuljettajan työ on vaihtunut taloushallinnon merkonomitutkinnon eli kirjanpidon opiskeluun Järvenpään Validia-ammattiopistossa.

”Vammautumisen jälkeen joutui miettimään uudelleen, mitä pystyy ja haluaa tehdä tulevaisuudessa. Kirjanpidon opiskelu oli minulle helppo valinta”, Suominen kertoo.

Antti Suominen uskoo elämäntilanteestaan huolimatta unelmiinsa.

”Unelmat ovat todella isoja, mutta tavallisia. Haluaisin tulevaisuudessa saada töitä kirjanpitäjänä, perustaa perheen, asua omakotitalossa ja hankkia eläimiä. Itseä kiinnostaisi hankkia erityisesti koira”, Suominen kertoo positiivisena.

Vammautuminen on tuonut mukanaan myös täysin uusia mahdollisuuksia. Suominen kertoo, että elämäntilanne mahdollisti opiskelun ja uusien urien aukeamisen.

”Iloa elämään tuovat kaverit, autot, mielekäs tekeminen ja erityisesti tyttöystävä eli voisi sanoa, että koko elämä”.

Antti Suominen kokee onnistuneensa elämässään löytäessään nykyisen tyttöystävänsä.

”Parisuhde on  asia, jossa olen erityisesti onnistunut elämässäni. Tosin sekin on vielä puolitiessä, koska ei olla naimisissa. Olen tyytyväinen, että olen löytänyt elämääni ihanan naisen”, Suominen kertoo hymyillen.

[note color=”#d3d3d3″]

”Näkökulmia vammaisuudesta” on juttusarja, jossa neljä eri tavoin vammaista henkilöä pohtivat elämän käännekohtia, yhteiskunnan suhtautumista ja elämää rajoitteensa kanssa. Juttusarjassa yhdistyvät tunteet, kokemukset ja näkemykset yhdeksi kokonaisuudeksi.

[/note]