Hengitys lamaantuu erityisen herkästi, kun käytetään opioideja ja rauhoittavia sekaisin. Kuvaaja: Jasmin Koivisto

Uutiset

Yhteiskunta

Vieroituslääkkeestä riippuvuuden aiheuttajaksi

admin

[metaslider id=29062]

Suomessa eniten tappava opioidi, buprenorfiini eli kauppanimeltään Subutex, on alun perin luotu vieroitushoitoa varten. Buprenorfiinin väärinkäyttö on suomalainen ilmiö. Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, heroiinia liikkuu Suomessa todella vähän.

Opioidien väärinkäyttö on lisääntynyt Suomessa, mutta myrkytyskuolemat eivät ole lisääntyneet samassa tahdissa.

“Suomen erityispiirre on buprenorfiinin runsas esiintyminen katumarkkinoilla, ja sen suonensisäinen väärinkäyttö”, kertoo Turun yliopistollisen keskussairaalan addiktiopoliklinikan psykoterapeutti Kai Silfver.

Buprenorfiini on keskivahva opioidi, jota käytetään kivunlievitykseen ja vieroitushoitoon. Sen kauppanimikkeitä ovat muun muassa Subutex ja Suboxone. Buprenorfiinilla on niin sanottu kattovaikutus eli yliannostusta on vaikea saada. Buprenorfiini kuitenkin esiintyy myrkytyskuolematilastojen kärjessä, koska sen kanssa saatetaan käyttää rauhoittavia tai alkoholia. Aineiden yhteisvaikutus aiheuttaa herkästi hengityksen lamaantumista, joka johtaa kuolemaan.

Suomessa buprenorfiini aiheuttaa eniten kuolemia. Vuonna 2014 oli 407 lääke- ja huumausainemyrkytyskuolemaa, joista 55 oli buprenorfiinin aiheuttamia. Muissa Pohjoismaissa suurempana ongelmana ovat heroiini ja metadoni.

“Erot ovat merkittävät. Muualla Euroopassa heroiini on edelleen dominoiva tekijä vakavissa myrkytyksissä. Se on ykkösopioidi maailmalla”, toteaa oikeuskemian professori Ilkka Ojanperä.

“Buprenorfiini jatkoi siitä, mihin heroiini jäi”

Maailmanlaajuinen heroiinin puute syntyi, kun Afganistanin kriisi alkoi. Kun terroristit tuhosivat WTC-tornit vuonna 2001, USA järjesti Afganistanissa puhdistusoperaation, jossa unikkoviljelmät tuhoutuivat. Tämä pysäytti heroiinin jakelun.

Suomessa muutamat yksityislääkärit alkoivat hoitaa vieroitusoireita buprenorfiinilla. Toiminta oli silloin laitonta. Tämän jälkeen buprenorfiinin käyttö yleistyi. Heroiini ei koskaan palannut Suomeen takaisin samalla tavalla kuin muihin maihin.

Sekakäytössä on aina suurempi riski

”Harva aloittaa suoraan buprenorfiinilla, yleensä tupakka, alkoholi, lääkkeet ja kannabis jollain tasolla alkavat kiinnostaa ensin”, kertoo Silfver.

Turun nuorisoaseman palveluesimies Seija Ryynänen on samaa mieltä.

“Usein käyttö on alkanut muilla aineilla, ja Subutex on tullut mukaan jossain vaiheessa. Sitten ollaan pikkuhiljaa ajauduttu riippuvuuteen.”

Sekakäyttö on yleistä. Puhdasta yhden lääke- tai huumausaineen käyttäjää on vaikea löytää. Ojanperän mielestä henkilöllä on paremmat seviytymismahdollisuudet, jos käytetään vain yhtä huumetta.

“Erityisen paha yhdistelmä on opioidi plus jokin rauhoittava.”

Muita väärinkäytettyjä opioideja

“Buprenorfiini on ykkönen. Muita opioideja ovat tramadoli ja kodeiini. Nämä kolme aiheuttavat eniten myrkytyskuolemia”, toteaa Ojanperä. Hänen mukaansa tramadolin ja kodeiinin väärinkäyttö on yleistynyt Suomessa viimeisen 5-10 vuoden aikana. Ne ovat heikompia opioideja.

Vuonna 2014 tramadoli aiheutti 31 kuolemaa ja kodeiini 26.

Silfver kertoo, että myös fentanyyli on aiheuttanut monia myrkytyskuolemia viime vuosina.

“Koska kyseessä on laastarivalmiste, jonka pitoisuus vaihtelee, sen annostelu on hankalaa. Fentanyyli saattaa olla jopa sata kertaa vahvempaa kuin esimerkiksi morfiini.”

Ryynäsen mukaan katukaupasta ostetaan melkein mitä tahansa särkylääkkeitä vieroitusoireisiin. Kannabistakin käytetään lievittämään opioidien vieroitusoireita.

[metaslider id=29071]

Forensic Science International: Fatal poisoning in drug addicts in the Nordic countries in 2012

[note color=”#d3d3d3”]Faktalaatikko

  • Opioideiksi kutsutaan keskushermostoon vaikuttavia voimakkaita kipulääkkeitä. Niitä voidaan käyttää esimerkiksi lievittämään syöpäkipua tai leikkauksen jälkeistä kipua. Opioideja käytetään huumausaineena niiden euforisoivan tunteen takia.
  • Kodeiini on mieto opioidi. Se on vaikutukseltaan suhteellisen lyhytaikainen. Sitä voi olla yhdistettynä ibuprofeeniin.
  • Tramadoli on mieto opioidi. Etenkin hermoperäisen kivun hoidossa se voi olla toimivampi vaihtoehto kuin muut miedot opioidit.
  • Metadoni on vahva opioidi, jota käytetään akuutissa kivunlievityksessa.
  • Muita vahvoja opioideja ovat muun muassa morfiini ja fentanyyli. Niiden käytön aikana tarvitaan valvotut olosuhteet, sillä niillä ei ole kattovaikutusta. Lähde: terve.fi[/note]