
Uutiset
Viikon biisi: Katri Ylander - Sinä pärjäät
Radio Tutkan Viikon biisinä soi Katri Ylanderin uusi single Sinä pärjäät.
Vuonna 2005 Idols-kilpailussa toiseksi sijoittunut Katri Ylander julkaisi perjantaina 30.11. uutta musiikkia pitkän tauon jälkeen. Neljä albumia urallaan julkaisseen laulajan uusi single Sinä pärjäät on valittu Radio Tutkan viikon biisiksi.
Sami Kurpan säveltämä ja Johanna Vikstenin sekä Lotta Salosen sanoittama kappale voitti elokuussa 2018 Inspiraationa Juice -biisikilpailun. Se kertoo vanhempien erosta lapsen näkökulmasta. Lisää uutta musiikkia voidaan artistilta odottaa ensi vuoden puolella.
”Ehkä kevättalveen saattaa mennä, että saadaan seuraavaa. Nykypäivänä saadaan kyllä tosi nopeasti tehtyä tuotantoja valmiiksi, eli voi olla nopeamminkin”, Ylander sanoo Radio Tutkan haastattelussa.
Podcastissa Ylander kertoo myös muun muassa kappaleesta saamastaan palautteesta.
Tuoreimmat
-
What is Turku esittelee kaupungin kummallisuuksia – suositun sometilin ylläpitäjä antoi Tutkalle ensimmäisen haastattelunsa
-
Turku tarvitsee nopealla aikataululla uuden jalkapallohallin
-
Politiikassa olennaisinta ei ole ikä – Joona Paija, 22 oli kuntansa ääniharava
-
Rikospaikalla – Miksi true crime kiehtoo?
-
Opiskelijoiden oma "Super Bowl" pelataan jo 12. kertaa
-
Tekoäly musiikin tekijänä – tekijänoikeudet alle kahdessa minuutissa
-
Taloudellinen huoltosuhde alle kahdessa minuutissa
-
GDPR alle kahdessa minuutissa
-
Albin Granlundin arki täyttyy jalkapallosta ja maisterin opinnoista
-
Matalan kynnyksen urheiluharrastus lisää suosiotaan, ja sen näkee Turun katukuvassa