
kuva: Tero Ahonen
Uutiset
Viikon biisi: Kauriinmetsästäjät - Padot
Radio Tutkan viikon biisinä kuullaan elektropopduo Kauriinmetsästäjiä.
Radio Tutkan viikon biisinä kuullaan tällä kertaa elektropopduo Kauriinmetsästäjiä. Kauriinmetsästäjien, eli Tuomas Kaitasen ja Heikki Petrellin uusin sinkku Padot julkaistiin viime perjantaina. Bändi kuvailee kappaleen kertovan erosta sekä hylkäämisen tunteesta.
”Eron jälkeen tapahtuvasta tilasta, missä velloo itsensä kanssa”, bändin toinen nokkamies, Tuomas Kaitanen avaa.
Kauriinmetsästäjiltä on odotettavissa lähitulevaisuudessa uutta musiikkia:
”Uutta musaa on tehty paljon ja varmasti ei tarvii puoltatoista vuotta venaa seuraavaan kappaleeseen.”
Tuoreimmat
-
Nuorisorikollisuus jatkaa kasvua Turun alueella - Ankkuritoiminta on nuorten apuna
-
Dartsin viikkokisoihin ovat kaikki tervetulleita
-
Filosofiaa ja pappamusiikkia - näitä nuoret ostavat Turun antikvariaateista
-
Turun Taideakatemian esitys "Tympeät tytöt" pyrki purkamaan tyttöyteen liittyviä ennakkoluuloja
-
Turun kaupunkikuva muuttuu - näin etenevät rakennushankkeet
-
Vanhojen tanssit opettavat muutakin kuin askelia
-
Ostajan on tärkeää pohtia vaatehankintaa niin käytettynä kuin uutena
-
Turku täyttää 800 vuotta vuonna 2029 – kaupunki otti vastaan ideoita juhlavuoden suunnitteluun
-
Alkoholittomuus kiinnostaa yhä useampia myös Turun yöelämässä
-
Vapaaehtoiset edistävät eläinten hyvinvointia