Indie-yhtye Lake Jons julkaisi perjantaina 12. huhtikuuta uuden singlen Stupidity. Yhtye on julkaisemassa toisen albuminsa 24. toukokuuta.
Bändi kertoo biisien lähtevän usein hyvin spontaanisti liikkeelle. Tämänkin kappaleen alkuperän kerrotaan olevan mystinen.
Lake Jons on 2014 perustettu suomalainen indie-bändi, jonka muodostaa Jaska Stenroth, Mikko Pennanen ja Jooel Jons. Lake Jons on julkaissut kaksi EP:tä vuonna 2016, sekä yhden albumin vuonna 2018.
Tuoreimmat
-
Yhä useampi aikuinen palaa koulun penkille – näin teki myös Oona Sanaksenaho
-
Nuori hautausyrittäjä ei ole alalla tavallinen näky - Ikää 22 vuotta, mutta kokemusta jo seitsemän vuoden edestä
-
Younghearted-yhtye ei ole miettinyt, mitä pitäisi tehdä tai minne pitäisi mennä − suosio on syntynyt luonnollisesti
-
Öissä töissä: Ravintola-alan hektisyys vetää puoleensa pitkän linjan ammattilaista
-
Mielenosoittajat Turussa seisovat iranilaisten rinnalla
-
”Jokaisen pikkupojan unelma on päästä NHL:ään ja se on se, minkä takia treenataan” – Ville Runolan nuoruus kului jääkiekon parissa
-
Loppuunmyyty alle vuorokaudessa — Mitkä ihmeen Poikkarit?
-
Lumipeite on usean lajin turvapaikka – Sen puute häiritsee jyrsijöiden lisääntymistä
-
Kolumni: Nuoriso on aina ollut pilalla
-
Kahvin korkeasta markkinahinnasta huolimatta lounaskahvi on opiskelijoille edullinen