Tasa-arvokeskustelun kautta myös pariutumismetodit tasoittuvat. Enää ei ole yllätys, mikäli nainen huikkaa kahvilassa istuvalle miehelle kuolemattoman iskulauseensa ja murtaa siten jään.
Turun yliopistossa pariutumismalleja tutkinut Hannu Lehti näkee, että suurin muutos naisten itsetunnon kasvussa tapahtui 1970-luvulla, mutta 2000-luku on pönkittänyt rohkeita naisia entisestään.
”Ensiksi syntyivät normit naisten koulutus- ja tulotason kasvaessa. Sen jälkeen tarjottiin vielä rohkaisua muun muassa voimakkaiden naishahmojen tähdittämien tv-sarjojen, kuten Sinkkuelämän ja Täydellisten naisten kautta. Kyllä minä näkisin, että tasa-arvokeskustelu on ollut kuitenkin suurin yksittäinen tekijä siinä, että naiset ovat rohkaistuneet ja uskaltavat tehdä aloitteita.”
Vaikka naiset ovatkin aloitteellisempia, muistuttaa Lehti, että suurimman osan keskustelunavauksista tekevät yhä miehet.
Tutka rantautui Turun jokivarsille tekemään kyselyä siitä, odottavatko naiset yhä miehen tekevän aloitteen esimerkiksi ravintolaympäristössä. Katso, mitä turkulaiset nuoret vastasivat:
[vimeo id=”96853040″ width=”600″ height=”337″ /]
Tuoreimmat
-
Pomppimalla hiki pintaan – tällä jumppatunnilla viihtyvät monen ikäiset
-
Onko 18 vuotta perusteltu äänestysikäraja?
-
Kannattaako baarin aukiolo aamuviiteen, kun muu kaupunki sulkee jo kaksi tuntia aiemmin?
-
Piikkarit naulaan ylimenokauden ajaksi
-
Yksinäisyys kavereiden keskellä
-
Agilityssä jokainen sekunti merkitsee, MM-kisat tuovat lajin huiput Turkuun
-
"Tämä on sellainen oma kupla, jossa ei tuomita ketään", harrastaja kuvailee cosplay-tapahtumia
-
“Olen kiitollinen kodin avoimesta keskusteluilmapiiristä”, kertoo papin poika Kalle Laakso
-
Perheyrityksessä työt eivät aina jää työpaikalle
-
Turun Pietari-seura harkitsee nimenvaihtoa parantaakseen imagoaan