Kysyntään pohjautuva hinnoittelu on kallistanut opiskelijan matkustamista. Edullisimpia lähtöjä ovat ennakkoon ostetut liput. Harvalla on kuitenkaan mahdollisuutta ennustaa matkoja kuukausia etukäteen.

Uutiset

VR:n mukaan opiskelijahinta on keskimäärin alentunut

admin

[metaslider id=2748]

Tutkan toimitus selvitti Turku-Helsinki opiskelijalipun hintamuutoksen VR-uudistuksen jälkeen. VR:n mukaan opiskelijahinta on alentunut, näin ei toimituksen selvityksen mukaan kuitenkaan ole.

Nyt junalippujen hinnat vaihtelevat kysynnän mukaan eri kellonaikoina ja viikonpäivinä. Aiemmin 15 euroa maksaneesta lipusta Turusta Helsinkiin, saattaa nyt joutua maksamaan yli 20 euroa.

“Hinnat ovat uudistuksen jälkeen keskimäärin edullisempia”, sanoo VR:n kaupallinen johtaja Lassi Rönkkönen.

VR perustelee hinnan olevan keskimääräistä edullisempi opiskelijalle, mikäli pystyy hyödyntämään hiljaisempia junavuoroja. Myös Pendolino-vuorojen hintojen kerrotaan alentuneen.

Junalippu-uudistuksen myötä alennus opiskelijalipulla on 45-55 prosenttia normaalihintaisesta lipusta. Aiemmin alennus oli aina 50 prosenttia. Toimituksen vertailu sekä opiskelijoiden kokemukset osoittivat, että useimmilla junamatkoilla lippu oli alennettu 45 prosentin mukaan. Tällöin alennus on pienempi kuin ennen ja lipun hinta korkeampi.

“IC-junien hintataso kysytyimmillä vuoroilla on jonkin verran noussut, mutta vastaavasti kaikkien Pendolino-vuorojen hinnat ovat laskeneet”, Rönkkönen myöntää.

Tällä viikolla Turku-Helsinki välillä ei kulje yhtäkään Pendolino-vuoroa.

Opiskelijat tyrmäävät uudistuksen

“Onko sellainen ilmiö edes mahdollinen, kuin hintojen alentuminen”, kysyy turkulainen opiskelija.

Esimerkiksi sunnuntain junavuoroista Helsinki-Turku välillä ainoastaan kaksi oli alennettu aiempaa edullisemmin, alle 50 prosentin. Loput junavuorot olivat aiempaa kalliimpia. Edullisimmilla junavuoroilla matkustajan pitää olla valmis matkaamaan joko ennen aamuseitsemää tai vastaavasti iltakymmeneltä.

Yhtiö perustelee uudistusta muun muassa sillä, että hinnoittelu ei enää perustu junakalustoon, vaan kysyntään.

“Junalla matkustaminen on opiskelijalle liian kallista. Sen takia matkustan nykyään bussilla tai henkilöautolla. Uskomatonta, että junamatka Turusta Helsinkiin on saman verran kuin viikon ruokabudjetti”, ihmettelee toinen opiskelija.

“Entisellä hinnalla pääsee kyllä, jos on valmis saapumaan kohteeseen keskiyön jälkeen”, hän jatkaa.

VR ei ota kantaa 

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijayhdistys on myös saanut opiskelijoilta palautetta lippu-uudistuksesta.

“Tämä herätti opiskelijoissa ja yhdistyksissä paljon keskustelua. Pääasiassa meille tullut palaute on ollut negatiivista. Opiskelijat kokevat lippujen kallistuneen junavuorosta huolimatta”, opiskelijayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heini Kuusisto kertoo.

Opiskelijat kokevat, että lippu-uudistus on epäonnistunut ja kallistanut junamatkustamista. VR ei suoraan kommentoi uudistuksen onnistumista.

“Matkustajamäärämme ovat jo syyskuusta 2010 olleet hienoisessa kasvussa. Tämä on tässä taloustilanteessa ehkä hieman yleistä trendiä vastaan”, Rönkkönen kiertää.