
Yhteiskunta
Black Friday -päivän ostoshuuma herättää kysymyksiä shoppailun eettisyydestä
Yhdysvalloista maailmanlaajuiseksi ilmiöksi noussutta Black Friday -päivää vietetään jälleen perjantaina 24. marraskuuta. Päivää värittävät tarjoukset, jotka valtavalla mainostulvalla houkuttelevat ostoksille. Järjestöt ja kuluttajat ovat heränneet ostostulvan kääntöpuoleen.
Henni Sirkka, 23, odotti ennen Black Fridayta kuin kuuta nousevaa.
”Aiemmin rahaa saattoi kulua turhiin ostoksiin paljonkin, mutta lähivuosina en ole ostanut mitään tavallisesta poikkeavaa”, Sirkka kertoo.
Enää hän ei pidä konseptista, sillä ostosrumba tuntuu epäeettiseltä. Sirkan mielestä ihmiset kuluttavat muutenkin liikaa.
Sirkka ei ole pohdinnoissaan yksin. Monet järjestöt kampanjoivat Black Friday -päivänä korostuvaa turhaa ostamista vastaan.
Kaikkien pitäisi olla huolissaan kuluttamisen ympäristö-, ilmasto- ja ihmisoikeusvaikutuksista, sanoo SASKin kotimaan toiminnan päällikkö Ellinoora Vesala.
SASK on Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus, joka kertoo nettisivuillaan tavoitteekseen työelämän ihmisoikeudet sekä elämiseen riittävän palkan kaikille.
”Ylikulutus ja halpatuotanto aiheuttavat merkittäviä ihmisoikeusriskejä tuotantoketjuissa”, Vesala sanoo.

Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell ei näe, että alennusmyynteihin perustuvissa markkinointipäivissä olisi sinänsä mitään vikaa.
”Tärkeintä on kuitenkin, että kuluttajien suojaksi tehtyä lainsäädäntöä muun muassa alennusmyynteihin liittyen noudatetaan.”

Osta vain tarpeeseen
Henni Sirkka myöntää seuraavansa Black Fridayn tarjouksia yhä siltä varalta, että löytäisi tarjouksia jostain, mitä oikeasti tarvitsee.
”Esimerkiksi tällä hetkellä tarvitsisin uuden tiskikoneen”, Sirkka toteaa, mutta kertoo, ettei ole toistaiseksi törmännyt hyviin tarjouksiin.
SASKin Vesala ohjeistaakin ostamaan uutta vain aitoon tarpeeseen. Hän muistuttaa ottamaan selvää siitä, mitä halpojen hintojen taakse kätkeytyy.
”Ekologisten vaikutusten lisäksi pahimmassa tapauksessa hintoja poljetaan lapsi- ja pakkotyöllä”, Vesala toteaa.
Myös Kuluttajaliiton Beurling-Pomoell ohjeistaa ostoksille suuntaavalle, ettei ole järkevää ostaa, vaikka halvalla saisi, mikäli aitoa tarvetta ei ole.
”Kallein ja epäekologisin vaihtoehto on ostaa tavara, joka jää käyttämättömänä pölyttymään”, hän toteaa.
Valtava Black Friday-ilmiö on saanut myös vastustajan: nyt marraskuun viimeisenä perjantaina vietetään myös kulutuskriittistä ”Älä osta mitään” -teemapäivää, jonka tarkoitus on haastaa jokainen miettimään omaa kuluttamistaan.
Vinkkejä vastuullisempaan kuluttamiseen:
Mieti omia kulutustottumuksia – osta vain tarpeeseen
Suosi lainaamista ja vuokraamista ostamisen sijaan
Tutustu kestäviin materiaaleihin – panosta lempivaatteisiin!
Kierrätä ja korjauta
Suosi tuotteita, joissa on virallinen ympäristömerkki, kuten Joutsenmerkki tai EU-kukka
Ota kantaa hankintoihin työpaikoilla – osoita omalla työpaikallasi kiinnostusta hankintoihin ja tuotantoketjuihin
Käytä, säilytä ja huolla hankkimaasi tavara siten, että se kestää mahdollisimman pitkään
Vaadi päättäjiltä sitovaa yritysten yhteiskuntavastuuta
Tuoreimmat
-
Helposti saatua rahaa, vaikeasti maksettavaa velkaa
-
Lapsilla on oikeus olla olemassa – myös julkisilla paikoilla
-
Nettikirppisten himotuimmat tuotteet kestävät aikaa, mutta käytettyjen tuotteiden kauppa ei ratkaise ylikulutusta
-
Puhelimesta tuli osa lasten leikkiä, mutta onko syytä huoleen?
-
Tähtitaivas laittaa asiat perspektiiviin – Turun Ursan harrastajat avaavat ikkunan avaruuteen
-
Mitä nimet merkitsevät ihmisille? Toimittaja selvitti oman nimensä tarinan
-
Murteiden merkitys muuttuu, mutta ne eivät katoa
-
Tuetusti asuvat nuoret kokevat yhä laitosvaltaa
-
14-vuotias Martta on meikannut lapsesta asti – tyttöjen harrastuksiin suhtaudutaan väheksyvästi
-
Nuorisorikollisuus jatkaa kasvua Turun alueella - Ankkuritoiminta on nuorten apuna