Maksuhäiriömerkintä ilmoitetaan luottorekisteriin. Kuva: Emma Karjalainen

Yhteiskunta

Helposti saatua rahaa, vaikeasti maksettavaa velkaa

Ella Ryynänen

Maksuhäiriömerkintä voi vaikuttaa elämään monin tavoin ja heilauttaa omaa taloutta.  Mutta miten merkintä syntyy, ja miksi yhä useampi nuori ajautuu velkakierteeseen? Tässä jutussa pureudutaan maksuhäiriöiden taustoihin ja seurauksiin, sekä siihen, miten tilanteesta voi päästä eteenpäin.

Rahat tilille nopeasti ja helposti, juuri sinulle! Iso syy maksuhäiriömerkintöjen syntymiseen on lainojen helppo saatavuus. Etenkin nuorilla aikuisilla houkutukset suurista rahasummista voivat sokaista ja vaikeuttaa laskujen ja menojen priorisointia.

Maksuhäiriömerkintä syntyy, kun laina tai lasku on ollut pitkään maksamatta, ja perintätoimiston kautta käyty prosessi ei ole johtanut suorituksiin. Yleensä merkinnät luottorekisteriin tekee ulosotto tai käräjäoikeus.

Mutta mikä ajaa ihmisen tilanteeseen, jossa laskut jäävät maksamatta? “Yleensä ihmiset kertovat, että tilanteeseen on vaikuttanut vähintään kolme tekijää. Näitä ovat muun muassa pienituloisuus, mielenterveysongelmat, tulojen tippuminen, työttömyys, sairastuminen, liian suuret menot, toisen auttaminen, taloudellinen hyväksikäyttö tai kuluttaminen”, Takuusäätiön chat- ja verkkoneuvonnan asiantuntija Liina-Lotta Heinonen listaa. Laskujen maksaminen jää monesti omalle vastuulle, ja takaisinmaksu arvioidaan usein liian optimistisesti.

Heinonen kuvailee kuluttamisen mahdollisuuksien olevan käytännössä rajattomat, ja mainonnan olevan todella ovelaa ja räätälöityä. “Kaikenlaista tarjotaan ’juuri sinulle’, ’vain muutama jäljellä’ ja ’muut ovat ostaneet’.” 

21-vuotias Samu oli yksi heistä, jotka tarttuivat näihin houkutuksiin (nimi muutettu asian arkaluontoisuuden vuoksi). Haastateltavan henkilöllisyys on Tutkan toimituksen tiedossa, mutta toimitus ei ole pystynyt tarkistamaan kertomusta asiakirjoista.

Tuopit kolahtivat toisiaan vasten, laskut kasaantuivat, ja yöelämän huuma vei mennessään – hauskanpidolle ei tuntunut olevan hintaa, ennen kuin tili kertoi muuta. Kun matka Thaimaahan alkoi houkuttaa, nopea ratkaisu löytyi pikavippilainasta. Lopulta Samulle kertyi velkaa noin 11 000 euroa, ja maksuhäiriömerkintä oli väistämätön.

Maksuhäiriömerkinnän vaikutukset elämiseen

Maksuhäiriömerkintä ei vaikuta asumiseen, jos vuokran maksaminen onnistuu ajallaan. Se vaikuttaa vasta uuden luotollisen sopimuksen tekemiseen. Harvemmin maksuhäiriömerkintä vaikuttaa työnhakuun, lukuun ottamatta aloja, joissa luottotiedot yleensä tarkistetaan. Näitä ovat muun muassa rahoitusala ja tieto- ja viestintäteknologian ala. Luottotietojen tarkistamiseen vaikuttaa työn luottamuksellisuus.

Takuusäätiön chat- ja verkkoneuvonnan asiantuntija Liina-Lotta Heinonen. Kuva: haastateltavan oma arkisto

Maksuhäiriö ei ole vain merkintä luottotietorekisterissä – se on leima, joka voi vaikuttaa ihmisen identiteettiin ja hyvinvointiin. Heinonen kertoo, että Takuusäätiön asiakkaat puhuvat paljon kaksisuuntaisesta vaikutuksesta: mielenterveyden haasteet voivat johtaa talousongelmiin ja talousongelmat voivat aiheuttaa ahdistusta, stressiä ja masennusta.

Ensin maksuhäiriömerkintä ei tuntunut Samulle merkittävältä, mutta nyt hän kertoo toisin. Hän kokee stressiä ja vertailee itseään muihin samanikäisiin, jotka ovat jo valmistuneet kouluista ja edenneet elämässään.

Maksuhäiriömerkinnät ovat kuitenkin yleisempiä kuin luulisi. “Useimmissa ikäryhmissä joka kymmenes on ihminen, jolla on maksuhäiriömerkintä. Oleellista on lähteä selvittämään omaa tilannetta ja vaihtoehtoja siinä. Vaihtoehtoihin vaikuttaa tulot, kulut ja velat”, kertoo Heinonen. 

Nuoret ja velkakierre

Vaikka eniten maksuhäiriömerkintöjä on noin 40-vuotiailla miehillä, myös nuoret aikuiset ovat erityisen alttiita velkakierteelle. Elintärkeät kulut, kuten vuokra, sähkö ja ruoka, voivat jäädä taka-alalle houkuttelevien osamaksutarjousten ja helpon luotonsaannin vuoksi. Rahan käyttö voi olla myös tunneperäistä. “Huomaamattaan voi kuluttamisesta hakea sellaista, jota se ei tarjoa. Täytettä johonkin tunteisiin liittyvään tyhjiöön tai vaille jäämisen kokemukseen. Nuortenkin kannattaa satsata mielen hyvinvointiin ja erityisesti hyviin ihmissuhteisiin”, Heinonen kannustaa. 

Hän myös kertoo monen nuoren häpeävän velkatilannettaan, mutta lisää, ettei häpeä sinänsä ole huono asia – huonoksi se muuttuu vasta, jos se lamaannuttaa. 

Samu ei kuitenkaan aio jäädä paikoilleen. Hän opiskelee tällä hetkellä merkonomiksi ja tähtää kaupan alan töihin. “Tavoitteeni on valmistua keväällä 2025. Aion maksaa velan pois tulevaisuudessa, kun saan työpaikan kaupan alalta. Sitten menen korkeakouluun.”

Elämä maksuhäiriömerkinnän jälkeen

Maksuhäiriömerkintä ei ole ikuinen, vaan se poistuu, kun velka on maksettu. Tilanteen ratkaiseminen ja siihen suhtautuminen vaatii aikaa ja suunnittelua – sekä uudenlaista suhtautumista omaan talouteen. Heinonen kertoo, että maksuhäiriömerkintä on usein pakollinen pysähdys oman talouden äärelle.

Mutta miten maksuhäiriömerkintöjä voidaan ehkäistä? Keinoja on esimerkiksi asumistuen maksaminen suoraan vuokranantajalle tai opintolainan nosto osissa. Nuorille on saatavilla myös talousohjausta ja -palvelua. 

“Yhteiskunnan muodostamme me kaikki yhdessä. Jokainen voi tehdä jotakin oman lähipiirinsä nuorten tukemiseksi. Myös nuoret itse voivat tukea toisiaan”, Heinonen selittää.

Heinosen mielestä elämän ei tarvitse pysähtyä velkakierteeseen. Kun noidankehä katkeaa, edessä voi olla uusi alku, jossa taloutta ja elämänhallintaa voi opetella rauhassa – yhdessä. “Mokatakin saa. Ja kaikki meistä mokaakin elämässä, tavalla tai toisella. Elämme kuitenkin Suomessa, ja meillä on olemassa keinoja uusiin alkuihin mokien jälkeen.”