Ihmisoikeusnäkökulma puuttuu usein oppikirjoista

Helsingin yliopiston kasvatustieteiden lehtori Pia Mikander tutki väitöskirjaansa varten oppikirjojen tarjoamaa representaatiota sekä Eurooppa-keskeisyyttä. Mikanderin mukaan eurosentrisyys tulee oppikirjoissa usein esille tietynlaisen rationaalisen ajattelun kautta.

“Esimerkiksi yhdessä materiaalissa kerrottiin, kuinka ‘Englannin on ollut pakko rajoittaa siirtolaisten tuloa’. Se on kiinnostavaa, koska jos sanotaan, että joku asia on pakko, ei ole mitään mahdollisuutta ajatella ihmisoikeuksia. Ja turvapaikan hakeminenhan on ihmisoikeus. Mutta kirjassa asiasta tehtiin rationaalinen – tietenkään kaikkia ei voi ottaa tänne.”

Mikander sanoo, että ihmisoikeudet ovat esillä eri oppiaineiden kirjoissa hyvin eri tavoilla. Esimerkiksi katsomusaineissa ihmisoikeuksia saatetaan käsitellä kohta kohdalta, mutta vaikkapa historiassa kerrotut asiat jäävät usein vaille ihmisoikeusnäkökulmaa.

“Jos miettii, miten esimerkiksi Suomen sodista on oppikirjoissa kerrottu, ei ihmisoikeusnäkökulma ole ollut juuri esillä. Esimerkiksi Helsingin Yliopiston professori Jukka Rantala on kirjoittanut kiinnostavan Sota historiakulttuurin tuotteena -artikkelin siitä, miten koulumme historianopetus on luonut kuvaa siitä, että Suomea on uhattu. Puhumattakaan siitä, miten miehisyyttä ja väkivaltaa on ihannoitu sodista puhuttaessa”, Mikander sanoo.

Myös valkonormatiivisuus näkyy monesti oppikirjoissa. Mikanderin mukaan on ongelmallista, miten esimerkiksi mustien ihmisten historiasta yleensä kerrotaan. 

“Edelleen on kuvia täyteen lastatuista laivoista täynnä orjia. Näkökulma on hyvin tekninen – kuinka monta ihmistä saadaan mahtumaan yhteen laivaan.”

Mikanderin mukaan historian opetus kaipaisi paljon monitasoisempaa kerrontaa mustien historiasta. Lisäksi hän toivoisi, että Suomen vähemmistöjä, esimerkiksi romaneja käsiteltäisiin paljon enemmän. Mikander kuitenkin uskoo, että kerronta voi muuttua ja laajentua vielä tulevaisuudessa.

“Esimerkiksi Black Lives Matterin viimeisimmästä aallosta ei ole vielä kahta vuotta. Oppikirjojen tekoprosessi on hyvin hidas ja on hyvin mahdollista, että nämä teemat tulevat vielä oppikirjoihin. Mutta kun ne tulevat, haluaisin että kiinnitetään paremmin huomiota historiaan.”

Järjestöjen tarjoamat oppimateriaalit täyttävät oppikirjojen jättämiä aukkoja

Se tieto mitä oppikirjat eivät välttämättä tarjoa voi hyvin tulla esille kansalaisjärjestöjen tarjoaman oppimateriaalin kautta. Kansalaisjärjestöillä onkin tärkeä ja oleellinen osa ihmisoikeuskasvatuksessa. Amnestyn ihmisoikeuskasvatuksen asiantuntija Emma Åman näkee kansalaisjärjestöjen tarjoamassa oppimateriaalissa paljon mahdollisuuksia asioista puhumisen kannalta. 

“Toki toivomme, että ihmisoikeusperustaisuus aina näkyisi kaikkien kustantajien oppimateriaaleissa myös, mutta ehkä järjestönä on vapaus ja mahdollisuus puhua asioista tietyllä tavalla suuremmin kuin oppimateriaaleissa muualla”, Åman sanoo.

Amnestyn oppimateriaalit linkittyvät Åmanin mukaan usein työhön, jota järjestö sillä hetkellä muutenkin tekee. Esimerkiksi viimevuotinen Puhutaan suostumuksesta -kampanja liittyi vahvasti Amnestyn kampanjoihin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. 

“Kampanja kehitettiin yhteistyössä nuorten ja opettajien kanssa. Heiltä tuli silloin palautetta, että kampanja täyttää sellaisia aukkoja, joista ei oppimateriaaleissa puhuta”, Åman sanoo.

Åman kannustaa opettajia tarttumaan ihmisoikeusaiheisiin opetuksessa.

“Kaikessa ei tarvitse olla täydellinen ja järjestöjä on olemassa paljon, joilta löytyy materiaalia. Meiltäkin löytyy paljon materiaalia, mutta ne ovat hyvin sovellettavissa oppiaineisiin. Paineita ei siis tarvitse ottaa siitä, tekeekö jonkun tuntisuunnitelman mukaisesti.”

Etäopetuksesta apua ihmisoikeuskasvatukseen?

Mikander sanoo oppikirjoilla olevan edelleen merkittävä rooli opetuksessa. 

“Näen siihen olevan monia syitä. Yksi niistä on se, että opettajilla on paljon muuta. On helpompaa turvautua kirjaan kuin olla koko ajan etsimässä uutta materiaalia.”

Mikander näkee, että etäopetuksen yleistyminen voisi mahdollistaa paljon, mitä tulee ihmisoikeuskasvatukseen. 

“Voisi ottaa vaikka Namibiassa olevaan kouluun yhteyttä ja kysyä, olisiko mahdollista tehdä yhteistyötä. Koska se on suurin ongelma, ettei tiedetä. Oppikirjoissa kerrotaan edelleen 60-luvun Afrikasta ja kuvitellaan, että maailma näyttää siltä. Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin”, Mikander sanoo.