Yhteiskunta
Kolumni: Sinullakaan ei oikeasti ole varaa halpaan
Kulutamme luonnonvaroja huolimattomasti ja planeettamme on kantokykynsä äärirajoilla. Silti lennätämme roskaa ympäri maailmaa ja kulutamme tänäkin jouluna enemmän kuin koskaan, kirjoittaa Tutkan toimittaja Ida-Maria Marila kolumnissaan.
Vuonna 2024 maailman ylikulutuspäivä oli 1. elokuuta. Global Footprint Networkin vuosittain laskema päivämäärä kertoo, milloin maapallo on kuluttanut ne luonnonvarat, joiden tulisi kestää koko vuosi. Kulutamme siis luonnonvaroja sellaisella tahdilla, ettei luonnolla ole aikaa uusiutua. Globaalin ylikulutuspäivän päivämäärä on aikaistunut vuosi vuodelta. Suomen osalta tuo päivämäärä on vieläkin synkempi. Kulutimme oman laskennallisen osuutemme luonnonvaroista jo 12. huhtikuuta. Jos koko maailma kuluttaisi kuten suomalaiset, tarvitsisimme neljä maapalloa.
Huolimatta näistä synkistä luvuista elämme keskellä kerskakulutusta ja sen jokavuotista huippusesonkia, eli joulua. Joulukoristeet tuodaan kauppoihin entistä aikaisemmin – tänä vuonna ne ilmestyivät hyllyille yhtaikaa halloweenkrääsän kanssa. Yhdysvalloista Suomeenkin levinneet kulutusjuhlat, kuten Black Friday ja Cyber Monday ovat venyneet yhdestä päivästä jopa yli viikon mittaisiksi.
Kaupat taistelevat jouluna asiakkaista, joiden kulutushysteriassa määrä ja hinta on korvannut laadun. Ja etiikan. Omaa maailmanvalloitustaan jatkavat myös sellaiset ultrapikamuotia ja laadultaan usein kertakäyttöistä tavaraa myyvät kiinalaiset jättiyritykset, kuten Temu, Shein ja Wish. Näiden yritysten työntekijöiden työskentelyolosuhteet eivät kestä lähempää tarkastelua, hiilijalanjäljestä puhumattakaan. Silti tämänkaltaisten yritysten suosio on suurempaa kuin kukaan olisi osannut näinä valveutuneisuutta vaativina aikoina kuvitella. Forbesin mukaan yksin Temun ja Sheinin tuotteita lennätetään ympäri maailmaa yhteensä 88 Boeing 777 -lentokoneellisen verran. Päivittäin.
Miksi me sitten haluamme kuluttaa tuotantotavoiltaan ja laadultaan vähintäänkin arveluttavaa tavaraa tulevaisuutemme kustannuksella? Monelle syy on yksinkertaisesti hinta. Kun kiinalainen jättiyritys tarjoaa kuluttajalle tavaran tai vaatteen kolmella eurolla, kolmenkymmenen euron sijaan, on tarjous houkutteleva.
Perjantaina 29.11. vietettiin kansainvälistä Älä osta mitään -päivää. Se osuu vuosittain samaan ajankohtaan Black Fridayn kanssa, ja valitettavan moni valitsee edelleen jälkimmäisen. Tarjouksiin tarttumista perustellaan halvoilla hinnoilla. Mikäli taloudellinen etu kiilaa eettisten arvojen edelle, kannattaa kuitenkin muistaa, että suurin säästö saadaan rahasta, joka jätetään käyttämättä.
Tuoreimmat
-
Hiphop-artistille tekoäly on toimiva apuväline, mutta yhä useampi musiikintekijä suhtautuu siihen kriittisesti
-
Palopelastajat kohtaavat asioita, joita muut eivät näe koko elämänsä aikana
-
Kirjeet ja päiväkirjat 200 vuoden takaa paljastavat, miltä hätä Turun palon keskellä tuntui
-
"Cosplay-kilpailut ovat käsityön ja teknisten töiden estradi", sanoo tuottaja Aada Harju
-
Omalle alalle voi työllistyä mutkien kautta
-
Unelmana keskittyä täyspäiväisesti jääkiekkoon – pelaajat toivoisivat edes pientä korvausta
-
Sosiaalinen media on monelle ainoa paikka olla oma itsensä
-
Armeijan valinneet naiset kannattavat koko ikäluokkaa koskevia kutsuntoja
-
Ilmaiset ja edulliset vapaa-ajan mahdollisuudet kiinnostavat nuoria
-
Opiskelijoiden taidenäyttely kutsuu pysähtymään arveluttavan maailman keskellä