
Yhteiskunta
Kuntoutustukien lukumäärän kasvu voi olla hyvä asia
Kasvu johtuu pääasiassa lisääntyneistä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöistä.
Kansaneläkelaitoksen tilastotietokannan tietojen mukaan Kelan työkyvyttömyyseläkettä saavien määrä on noussut noin 26% vuodesta 2006 vuoteen 2016.
Mielenterveydellisistä syistä johtuvista työkyvyttömyyseläkkeistä suuri osa on kuitenkin määräaikaisia kuntoutustukia, joilta moni palaa takaisin työelämään tai opiskeluun. Kelan työkyvyttömyyseläkkeiden ratkaisukeskuksen suunnittelija Mikko Nevalaisen mielestä kasvu ei ole välttämättä huono ilmiö.
”Määräaikaisten kuntoutustukien määrän kasvun voidaan tulkita olevan myös hyvä asia, koska se voi osaltaan kertoa siitä, että terveydentilassa ilmeneviä ongelmia havaintaan nykyään entisaikoja paremmin ja tämän vuoksi asiakkaat ohjautuvat myös paremmin sopivien palvelujen piiriin”.
Myös Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n johtava ylilääkäri Pauli Tossavainen on samoilla linjoilla.
”Rakenteet sille, että osataan tunnistaa ongelmia ovat vahvistuneet. Siellä on vaikeita kysymyksiä sisällä minkä verran nämä ovat pohjimmiltaan lääketieteellisiä asioita ja minkä verran ihan toisella tavalla yhteiskunnallisia, joista sitten kehkeytyy terveysongelmilta näyttäviä asioita. Ajoissa auttaminen on tässä kaikkein tärkeintä. Ilmiönä hyvä, että havaitseminen tapahtuu mahdollisimman oikein ja usein”.
Masennusten ja ahdistuneisuushäiriöiden määrä noin kaksinkertaistunut 2000-luvulla
Tossavainen kertoo, että YTHS:n psykiatrilla kävijöiden määrä on nelinkertaistunut ja psykologilla kävijöiden määrä kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Mielenterveysongelmiin liittyvä häpeän kysymys on muuttunut.
”Uskalletaan ja nähdään mahdolliseksi hakeutua. Ihmiset tietävät asioista nykyään enemmän ja niistä käsin tulee pyrkimys hakeutua. Selvittelyä tehdään nykyään huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin”.
Tossavainen toteaa, että ongelma on monisyinen ja lisääntyneen tietoisuuden lisäksi kyse on osittain myös mielenterveyspalveluiden parantumisesta.
Otsikkoa muutettu. 14:46
Tuoreimmat
-
Maskin takana
-
Aaron Charles joutui kokemaan räikeää rasismia kotimatkalla
-
”Ihmiset ovat parasta, mitä olen juoksukerhoista saanut” – Yhteislenkit vetävät mukaan erityisesti nuoria aikuisia
-
Hyrox houkuttelee yhä useampia – laji on suunnattu kaikentasoisille
-
Sovituksesta suureen päätökseen: näin morsian löytää pukunsa
-
Auto ei enää päädy murskaksi – EU:n kiertotalouslinjaus muuttaa purkutyön
-
Sopivia vanhemmiksi – Hilda ja Mira pelkäsivät pitkään, että pääsy hedelmöityshoitoihin evätään heiltä
-
FCAA-lopputurnauksessa syntyy enemmän kuin voittajia – opiskelijat rakentavat yhteisöä ja hyvinvointia
-
Kenen biisi?
-
Syksyllä järjestetään jälleen vaalit: tällä kertaa ne koskevat korkeakouluopiskelijoita