Mikaelinkirkko suunnannäyttäjänä seksuaalivähemmistöjen kohtaamisessa

Mikaelinkirkkoon astuessaan ensimmäisenä havaitsee hiljaisuuden. Parin askelen jälkeen vastaan tulee kirkkoherra Jouni Lehikoinen, joka tervehtii hymyillen ja kehottaa tulemaan peremmälle. Ihmiset keskustelevat keskenään rauhallisesti, osa saapuu paikalle yksin. Ihmisiä tulee hiljalleen lisää paikalle ja he asettuvat istumaan eri puolille kirkkosalia. Alttarilla odottaa kaksi tyhjää tuolia. Tunnelma on odottava.

Turun Mikaelinkirkko järjestää Kirkko kohtaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt – illan. Tapahtumatiedotteen mukaan tarkoituksena on keskustella seksuaalivähemmistöjen ja kirkon suhteesta. Vieraiksi on kutsutta Elise Oittinen ja Patrick Tiainen ja illan juontaa kirkkoherra Jouni Lehikoinen. Paikalla on noin 80 kuulijaa.

                                                                Kirkko kohtaa -keskusteluilta

Kirkkoherra aloittaa sanomalla, juuri sinä olet lämpimästi tervetullut ja esittää pyynnön.

– Pyydän, että tänä iltana pysähdyttäisiin kuuntelemaan.

Seuraavaksi kanttori soittaa ja laulaa Chisun alkuperäisen kappaleen Mestaripiirros. Siinä sanotaan ” sinä päivänä kun luoja teki sinut…”. Tunnelma kirkossa on hyväksyvä ja lämminhenkinen.

Illan vieraat pääsevät ääneen. Ensiksi molemmat kertovat hieman historiastaan. Elise Oittinen kertoo, että rakastui pienenä Jeesukseen ja opiskeli aikuisena pastoriksi. Hän tiesi aina olevansa transsukupuolinen.  Pastorin työstään hän sai kahdesti potkut. Oittinen koki kriisin, kun hän joutui jättämään seurakunnan, mutta kokee ettei Jumala hylännyt häntä.

Patrick Tiainen kertoo lapsuutensa olleen kivun värittämää aikaa. Rippikoulussa hän kohtasi Jumalan ja uskoi naiivisti, että nyt tulisi suuri muutos hänen elämäänsä. Hän perusti Uskon sana- seurakunnan ja saarnasi uskosta. Hän yritti ”parantua” homoseksuaalisuudesta. Ulospäin hän näyttäytyi poikana, joka liekehti Jumalalle. Sisällään hän kuitenkin koki ristiriitoja ja mietti miksi Herra ei muuta häntä. Lopulta tuli romahdus, joka johti eroamiseen omasta liikkeestään.

Esittelyiden jälkeen kirkkoherra kysyy vierailta ovatko he kokeneet jääneensä kirkon ulkopuolelle. Tiainen kokee, mutta ymmärtää sitä tavallaan. Hän sanoo, että on helpompi ottaa etäisyyttä, kun ei tiedä mitä sanoisi. Tiainen toivoisi ihmisten ymmärtävän, ettei vastauksia tarvitsekaan olla, riittää että on kanssakulkijana. Oittinen ei osaa harmitella, ettei kuuluu enää seurakuntaan. Hän ei ole ollut seurakunnan, vaan Jumalan palvelija. Jumala ei ole näyttänyt hänelle ovea.

Kirkkoherra kysyy, miten heitä on kohdeltu seurakunnan puolelta. Oittinen vastaa, ettei haluaisi tulla määritellyksi tämän ominaisuutensa mukaan. Tiainen on kokenut olevan toisten projektina tai taakkana.

– Saatetaan tulla kysymään onko lankeemuksia tai läheltä piti tilanteita käynyt. Silloin tuntuu, että on toiselle taakka, Tiainen tarkentaa.

Kirkkoherra sanoo, että kristityt osaavat olla ilkeitä ja pyytää vieraita kertomaan mikä on haavoittanut heitä eniten. Oittinen kertoo, että jotkut ihmiset eivät suostu käyttämään hänen uutta nimeään. Hän kokee sen niin, että he oksentavat hänen kipunsa päälle ja käyttävät valtaa. Tiaiselle on sanottu, että hänen ystävänsä voidaan olla, kun hän on muuttanut toimintaansa. Hänen mielestään ehdollinen rakkaus ei kuulosta Jumalalta.

                                                                Dialogia väittelyn sijaan

Lopuksi hiljennytään rukoukseen. Päät painuvat alas ja kädet menevät ristiin. Rukouksen jälkeen ihmiset virtaavat hiljalleen pois, osa ihmisistä jää juttelemaan toistensa tai vieraiden ja kirkkoherran kanssa. Ihmisiä on selvästi koskettanut illan keskustelut. Halauksia ja tsemppaavia sanoja vaihdetaan. Osa ihmisistä lähtee suoraan pois. Kun tilanne vähän rauhoittuu, kirkkoherra kertoo illan tavoitteista.

– Tavoitteena oli käydä rakentavaa dialogia väittelyn sijaan.

Yhteiskunnassamme usein asetetaan eri mielipiteet omaavat ihmiset väittelemään, mutta kirkkoherra ei halunnut järjestää iltaa sillä tavalla. Tapahtumassa haluttiin käydä hyvää keskustelua. Lehikoinen arvelee aiheen olevan kirkolle vaikea siksi, että ihmiset sen sisällä jakautuvat teologisesti kahtia avioliittovihkimisen suhteen.

–   Se on sellainen kuuma peruna. Asioista ei uskalleta puhua, kirkkoherra sanoo.

Seurakunta on instituutio mikä on elänyt kauan perinteidensä kanssa. Pystyykö se muuttamaan näkemyksiään näin isossa asiassa?

– Kyllä sen täytyy pystyä muuttumaan, Lehikoinen vastaa vahvasti.

Kirkkoherralla tuntuu olevan vahva näkemys siitä, että asialle täytyy tehdä jotain. Mikaelinkirkkoa pidetäänkin edelläkävijänä näissä asioissa.  Kirkko kohtaa -illat käsittelevät kaikki tärkeitä asioita ja käsittelevät niitä asianomaisten näkökulmasta.  Lehikoinen tunnetaan ennakkoluulottomana heikompiosaisten puolustajana.

Juteltuaan ihmisten kanssa vieraatkin ehtivät keskustelemaan vielä. Tiainen on havainnut yli sukupolvien tapahtuvaa muutosta, mikä voisi tuoda pysyvämpiä muutoksia. Mutta instituution muutokset vaativat kuitenkin aina aikaa. Tiainen tietääkin mitä asialle voitaisiin tehdä.

-Kannustan tutustumaan toisiin ihmisiin.

Oittinen uskoo, että kirkko pystyy muuttumaan.

– Eihän naispappejakaan ole aina ollut.

Meitä on siis pyydetty kuuntelemaan toisiamme ja kannustettu tutustumaan toisiimme. Voisiko nämä olla avaimet suvaitsevaisuuteen kirkon sisällä?  Vaikka kirkko on hiljaisuuden ja rauhallisuuden tyyssija pitää sinne mahtua avointa keskustelua. Ainakin on ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa, että jonain päivänä, jokainen saisi kuulua kirkkoon juuri sellaisena kuin hän on.