Tapausuutisoinnilla pyritään lukijan iholle

[metaslider id=16652]

Yhä useampi uutinen nojaa nykyään yksittäiseen tapaukseen, joka on kirjoitettu tarinaksi kaunokirjallisuuden keinoja hyödyntäen. Tutkijan mukaan osa toimittajista ottaa vaikutteita tutuista tarinamalleista myös tiedostamattaan.

”Kerronnallisuudessa on kysymys siitä, että tekstillä pitää päästä lähelle lukijaa. Ilman tunnetta voi hävitä klikkausmassaan”, summaa Lähi-idän sota-alueilla työskennellyt toimittaja ja tietokirjailija Tuomas Mustikainen.

”Kuolleiden lukumäärät eivät kosketa samalla tavalla kuin ruohonjuuritasolla tehty narratiivinen journalismi. Tunne ei kuitenkaan saa syrjäyttää faktoja ja laajaa tiedonhankintaa.”

Tampereen yliopiston tutkijan ja yleisen kirjallisuustieteen lehtorin Maria Mäkelän mukaan lukijan iholle päästään muokkaamalla haastateltavan puheesta tajunnankuvausta.

”Tyypillistä on, että kaikkitietävä kertoja esittää haastateltavan ajatuksia tai puhetta. Se sotkee sopivasti pakkaa, kun lukija ei tiedä, kenen puheesta tai ajattelusta on kyse.”

Mäkelä pitää tapaa eettisesti kyseenalaisena.

”Pitää olla erittäin taitava narratiivisen journalismin tekijä, että pystyy tasapainoilemaan kerronnallisuuden ja eettisyyden rajamailla.”

Keissi kiilaa tilastojen ohi

Vielä pari vuosikymmentä sitten asioita osoitettiin todeksi tilastojen avulla. Nykyään uutisessa on tapana nostaa esiin yksi tapaus, joka havainnollistaa lukijalle ilmiön.

”Siinä unohtuvat monenlaiset yhteiskunnalliset tosiasiat. Kerrottavaksi pääsevät ne tarinat, jotka sopivasti palvelevat meille tuttuja tarinamalleja tai murtavat niitä kiinnostavalla tavalla”, toteaa Mäkelä.

Herkullisimmatkaan tarinat eivät kuitenkaan aina pääse julkisuuteen. Turun Sanomien uutispäällikkö Veijo Hyvönen hylkää viikoittain monia yleisöltä tulleita juttuvinkkejä, jotka vaikuttavat epäilyttäviltä. Jos asian todenperäisyyttä ei pystytä varmistamaan, aiheesta ei ole jutuksi.

”Vain yhden ihmisen sanaan perustuvaa juttua ei kerrota, vaikka aihe olisi kuinka houkutteleva tahansa.”

Ei tarinaa tarinan vuoksi

Mäkelän mukaan toimittaja voi myös huomaamattaan omaksua tarinamalleja. Hän nostaa esimerkiksi sairaus- ja selviytymiskertomukset, jotka ovat myyneet jo pitkään.

”Tyypillistä on kertoa sankarillinen yksilökertomus, miten joku on noussut vaikeuksien kautta voittoon.”

Mustikainen muistuttaa, että narratiivisuus ei saa kuitenkaan olla itseisarvo.

”Siinä pitää olla jokin funktio. Juttu on tyhjänpäiväinen, jos siinä vain kuvaillaan ilman oikeaa asiaa. Tarve narratiivisuudelle syntyy stoorista itsestään.”