Vaikka uutuusarvo blogien ympäriltä on hälvennyt, viestintätoimisto Manifeston toteuttaman blogibarometrin mukaan seuraajamäärät kasvavat edelleen. Viime vuosien aikana blogit ovatkin kehittyneet ammattimaisiksi, monikanavaisiksi julkaisuiksi, ja henkilöbrändit korostuvat yhä voimakkaammin.
[metaslider id=30059]
”Bloggaamisen volyymi on kasvanut. Myös videoblogien määrä on kasvanut viimeisen parin vuoden aikana ja blogit ylipäänsä ovat nykyään enemmän monikanavaisia. Blogit eivät enää ole vain wordpress-pohjaisia, yksittäisiä blogeja, vaan siinä hyödynnetään monia muita kanavia”, sanoo Manifeston partneri Mikko Koistinen.
Koistisen mukaan perinteiset bloggaajat ovat nykyään kuin naistenlehtien toimittajia, oman alansa asiantuntijoita ja tiedonjakajia. Lily.fi:n tuottaja Anna Karhunen taas kertoo, että blogeja on perustettu Lilyn blogialustalle vähemmän mitä vuosi sitten.
”Blogien määrä ei ainakaan meillä ole kasvussa. Minusta tuntuu, että blogien perustamista harkitaan nykyään enemmän. Omaan blogiin ollaan myös paljon sitoutuneempia mitä ennen ja ammatikseen bloggaavia on enemmän.”
Sisustus- ja perheblogien suosio pääteemana laskenut
Manifeston vuoden 2016 blogibarometristä selviää, että pääteemoina sisustaminen ja design ovat laskeneet edellisvuodesta seitsemän prosenttia. Perhe- ja äitiysblogit ovat pudonneet neljä prosenttia.
”Esimerkiksi sisustus on siirtynyt yksinkertaisempiin kuvapalveluihin, niin kuin Instagramiin. Lifestyle-genre kattaa laajasti myös esimerkiksi sisustamisen”, Karhunen sanoo.
Teemoissa on havaittavissa vuosi vuodelta enemmän jakautumista, eikä moni enää halua keskittyä tiettyyn teemaan. Blogeissa käsitelläänkin yhä useampia aiheita ilman kategorioimista.
”Blogien sisältö on monipuolistunut, mikä mahdollistaa meidän näkökulmasta kaupallistamisen moninaisemmaksi. Ja mitä monipuolisempi blogi, sitä laajemmin voi tehdä luontevasti yritysten kanssa yhteistyötä”, sanoo viestintätoimisto Bablerin toimitusjohtaja Tanja Ylikangas.
Tiukasti kategorisoidut blogit harvoin tavoittelevat blogilla rahallista hyötyä. Esimerkiksi Imagessa politiikasta Uuninpankkopoika -blogia kirjoittava Sakari Timonen, sekä Kasper Diem -huumoriblogia kirjoittava Kasper Strömman.
”Kirjoitan nykyään enemmän ajankohtaisista asioista, ja vähän laajemmin kuin ennen. Ennen blogissani oli selkeät teemat, nyt pyrin ihan tahalleni kirjoittamaan asioista, jotka puhuttavat ihmisiä”, Strömman sanoo.
Portfolio nettipäiväkirjan sijaan
Vuosi vuodelta bloggaamisesta on tullut yhä ammattimaisempaa. Bloggaaja ei ole enää vain bloggaaja, vaan somevaikuttaja ja julkisuuden henkilö. Start Living Your Best Life -lifestyleblogia pitävä Elisa Lepistö uskoo, että bloggaaminen muuttuu lähivuosina vielä monikanavaisemmaksi.
”Veikkaan, että tulevaisuudessa mennään aika paljon siihen suuntaan, etteivät blogit enää ole niin henkilökeskeisiä, vaan enemmän artikkelikeskeisiä. Tuotetaan entistä laadukkaampaa sisältöä ja videoista tulee varmasti suositumpia. Tulevaisuudessa videotuotanto yhdistetään sujuvasti bloggaamiseen”, Lepistö sanoo.
Anna Karhusen mukaan tulevaisuudessa blogista tulee käyntikortti myös muihin sosiaalisen median palveluihin.
”En näe sitä niin, että Instagram esimerkiksi syö sen, ettei kukaan enää haluakaan blogata. Nykyään blogit ovat enemmänkin portfolioita kuin nettipäiväkirjoja”, Karhunen sanoo.
[note color=”#d3d3d3″]Blogibarometri 2016
- Viestintätoimisto Manifesto toteutti barometrin kahdeksannen kerran. Tutkimukseen vastasi 253 suosittua suomalaista bloggaajaa eri blogikategorioista keväällä 2016.
- Tutkimukseen osallistuneiden blogien suosituimpia teemoja ovat ruoka, juoma ja leivonta (15 %).
- Bloggaajat kokevat ensisijaiseksi roolikseen omien kokemusten ja tuntemusten jakamisen (72 %).
- Bloggaajien tärkeimmäksi tavoitteeksi bloggaamiselle on ”hauska harrastaminen” (64 %).
- Kokopäiväistä ammattia bloggaamisesta tavoittelee 17 prosenttia vastaajista, kun vastaava luku oli viime vuonna 22 prosenttia.
[/note]
Tuoreimmat
-
Turku uusin silmin: “Turku tarvitsee kaaosta, meteliä ja iloa”
-
Tutka Podcast: TikTokissa leviää rasistisia viestejä amharan kielellä koodattuna – selvitimme, mistä on kyse
-
Hallituksen esittämä työttömyyssääntö huolettaa kansainvälistä opiskelijaa – monen työllistymistä jarruttaa kielitaidon puute
-
Tutka Podcast: Some-maailma ja lemmikkivideot
-
Tutka Podcast: Eroon doomscrollauksesta
-
Revive Podcast: Art that makes you stop and wander
-
Biologinen museo tuo Suomen luonnon asiakkaiden ulottuville
-
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
-
Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
-
Turkulainen sarjakuva menestyy myös maailmalla