Fruktoosia saa myös erillisenä päivittäistavarakaupoista. KUVA: Julia Ekblom
Yhteiskunta
Runsas hedelmäsokerin käyttö voi johtaa moniin terveyshaittoihin
Fruktoosin eli hedelmäsokerin liikakäytöstä voi seurata jopa maksan rasvoittumista, verenpaineen kohoamista tai insuliiniresistenssiä.
Hedelmäsokeria löytyy luontaisesti esimerkiksi hedelmistä ja marjoista, mutta lisättynä myös muun muassa karkeista, limuista ja mehuista. Ravitsemusterapeutti Tarja Himbergin mukaan sokerin lähde ja käyttömäärä ratkaisevat fruktoosin terveellisyyden.
Himbergin mukaan elimistö ei kuitenkaan selviäisi ilman luontaisia sokereita, sillä ne ovat hiilihydraatteina elimistön tärkein energian lähde. Sokeri on elintärkeää myös aivojen toiminnan kannalta.
Tuoreimmat
-
“Olen kiitollinen kodin avoimesta keskusteluilmapiiristä”, kertoo papin poika Kalle Laakso
-
Perheyrityksessä työt eivät aina jää työpaikalle
-
Turun Pietari-seura harkitsee nimenvaihtoa parantaakseen imagoaan
-
Euroopan keskuspankki ja korot alle kahdessa minuutissa
-
Perintövero alle kahdessa minuutissa
-
Hybridivaikuttaminen alle kahdessa minuutissa
-
Kameran takana oma visuaalinen maailma
-
Millaista on tehdä työtä, josta ei saa kertoa muille?
-
Ihmisellä on luontainen halu laulaa, sanoo kuoronjohtaja Ville-Veikko Verha
-
Naiset oppivat häpeämään alushousuja jo nuorena