Turun ja Kaarinan alueen seurakunnat eivät ole innokkaita luovuttamaan tilojaan muslimien käyttöön. Uskontojen välistä yhteistyötä halutaan kuitenkin ylläpitää.
[metaslider id=23286]
Yle uutisoi viikko sitten, että Helsingin luterilaisen ja ortodoksikirkon piispat kannattavat seurakuntien tilojen luovuttamista muslimien käyttöön.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä tilojen käytöstä päätetään yhdessä kiinteistöosaston, kirkkoneuvoston ja kirkkoherrojen kanssa.
Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen ja Paattisten seurakunnan kirkkoherra Jukka Järvensivu suhtautuvat varauksella tilojen luovuttamiseen muslimeille.
“Jos meillä on omassa käytössä tiloja, en haluaisi, että se olisi yhteiskäytössä toisen uskontokunnan kanssa”, Lehikoinen sanoo.
“Eri asia on, jos on sellainen huoneisto, jolla ei ole enää käyttöä eikä sitä ole kirkoksi vihitty.”
Paattisten seurakunnan kirkkoherran Jukka Järvensivun mielestä seurakuntayhtymässä ei ole valmiita luovuttamaan tiloja.
“Lähinnä seurakuntalaiset eivät välttämättä suhtautuisi tähän myönteisesti.”
Ristejä ei peitetä
Maarian seurakunnan kirkkoherra Katri Rinne ei usko, että muslimit edes haluaisivat käyttää seurakuntien tiloja, joissa ovat ristit esillä.
“On ollut tilanteita, joissa islaminuskoiset ovat pyytäneet peittämään seurakunnan tiloissa olevan ristin. Jos meidän omissa huoneistoissa aletaan laatimaan ehtoja, että mitä siellä saa olla näkyvissä, niin siinä mielestäni menee kyllä raja.”
Kirkkoherra Rinne ei näe kuitenkaan ongelmaa eri uskontojen edustajien kokoontumiselle seurakunnan tiloissa, jos tiloihin ja uskonnollisiin symboleihin ei puututa.
Kaikki tilat ovat käytössä
Seurakunnan tilojen luovuttaminen muslimeille ei ole Helsingin tapaan ajankohtainen Turussa. Kyselyitä tiloista ei ole muslimiyhteisöjen taholta tullut.
Seurakuntayhtymässä ei ole huoneistoja tällä hetkellä tyhjillään. Toimintaa on tiivistetty, ja vähemmän käytetyistä tiloista on luovuttu. Huoneistoja on esimerkiksi vuokrattu päiväkodeille ja Kupittaan seurakuntakodissa toimii Turun kesäyliopisto.
“Yhdessä ja rauhassa”
Seurakunnissa uskontodialogi on varsin suotavaa. Yhteistyötä eri uskontokuntien kesken pyritään tekemään aktiivisesti.
“Olemme esimerkiksi kutsuneet muslimeja monikulttuurisille yhteyden aterioille Varissuon kirkolle. Katariinanseurakunta toimii myös Yhdessä-yhdistyksen kanssa ja sitä kautta kohtaamme eri uskontojen edustajia,” kertoo Katariinanseurakunnan kirkkoherra Leena Kairavuo.
Myös Maarian seurakunnan kirkkoherra Katri Rinne kertoo esimerkiksi siunanneensa uuden päiväkodin käyttöön yhdessä imaamin kanssa.
“Yhteistyötä muiden uskontokuntien kanssa tehdään yhdessä ja rauhassa keskustellen.”
Tuoreimmat
-
Tutka Podcast: Some-maailma ja lemmikkivideot
-
Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
-
Tutka Podcast: Eroon doomscrollauksesta
-
Revive Podcast: Art that makes you stop and wander
-
Biologinen museo tuo Suomen luonnon asiakkaiden ulottuville
-
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
-
Turkulainen sarjakuva menestyy myös maailmalla
-
Turun kaupunki suojelee harvinaista perhoslajia
-
Palo-ja pelastusalalla on tarve lisätyövoimaan
-
Runsas hedelmäsokerin käyttö voi johtaa moniin terveyshaittoihin