Linnankadun ikkunat täyttyivät valtauksessa maalatuista lakanoista.
Kuvaaja: Sonja Parisaari
Yhteiskunta
Taistelu leikkauksia vastaan rantautui Turkuun
Lukuisat oppilaitokset ympäri Suomen on vallattu mielenilmauksena hallituksen suunnittelemia leikkauksia vastaan. Kävimme selvittämässä Turun ammattikorkeakoulun vallatulla Linnankadun kampuksella, mitä valtauksessa tehdään ja mihin sillä pyritään.
Tuoreimmat
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita
-
Rap-artisti Olenleo haluaa keikkailla enemmän – uusiin paikkoihin pääseminen ilman nimeä on vaikeaa