Yhteiskunta
Terveydenhoitomaksulla vakuutus laajoista palveluista
Kaikki korkeakoululaiset ovat ensi vuoden alusta saman terveydenhoidon piirissä. Opiskelijoita puhuttavat YTHS:n resurssit, maksut ja oma työterveys.
Iso muutos vuoteen 2021 on ammattikorkeakoululaisten siirtyminen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) piiriin. Turun opiskelijakunnan puheenjohtaja Jade Tähtisen mielestä on hienoa, että kaikki korkeakouluopiskelijat ovat nyt samalla linjalla terveydenhuollon suhteen.
Terveydenhoitomaksun suuruus vuonna 2021 on 71,60 euroa ja se jaetaan kahteen osaan lukukausittain. Maksu kattaa muutakin kuin terveydenhuollon, joka on selkeästi opiskelijalle se näkyvin osa opiskelijaterveydenhuollon kokonaisuudesta. Maksu siirtyy nyt kunnilta valtiolle, joten jos leikkauksia tulee tehdä, ensimmäisenä rintamassa ei ole opiskelijaterveydenhuolto. Opiskelijoiden terveystarkastukset ja yleisen hyvinvoinnin tarkkailu hoituu maksun avulla.
Terveydenhoitomaksu on kaikille opiskelijoille pakollinen, myös työterveyspalvelun omaaville. YTHS-2021 projektipäällikkö Tiina Andersén muistuttaa, että harvoin työterveyteen kuuluu esimerkiksi hammashoito. Tähtisen mielestä se on hyvä vakuutus opiskelijalle, jos työpaikan kanssa kävisi yllättäen huonosti.
Tuoreimmat
-
Petoeläinkeskustelu herättää tunteita – minkälaisia mielikuvia media rakentaa sudesta?
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita