
Yhteiskunta
Turkulainen Elokapina-aktivisti uskoo ilmastotyön jatkuvan kritiikin keskellä
Kritiikki Elokapinaa kohtaan on kasvanut Eduskuntatalon töhrimisen jälkeen. Kansalaisaloite ja mahdollinen kanteen nostaminen järjestön lakkauttamiseksi ei tule pysäyttämään työtä ilmaston eteen, kertoo Elokapina-aktivisti Vilka Räisänen.
Syyskuun lopulla Elokapina oli mukana mielenilmauksessa, jossa Eduskuntatalon pylväitä sotkettiin punaisella maalilla. Turun paikallisjärjestön Elokapina-aktivistin Vilka Räisäsen, 22, mukaan teko oli tietyllä tavalla “uudenlainen toimintatapa”.
Tempauksen jälkeen perustettiin kansalaisaloite Elokapinan lakkauttamiseksi, joka keräsi tarvittavat 50 000 allekirjoitusta kahdessa päivässä. Paraikaa myös Poliisihallituksessa selvitetään ja harkitaan kanteen nostamista Elokapinan lakkauttamiseksi lainvastaisena järjestönä.
Kansalaisaloitetta ja kanteen nostamista Elokapinan lakkauttamiseksi Räisänen kommentoi lakiin vedoten.
“Demokraattisessa yhteiskunnassa on oikeus tällaista tavoitetta lähteä ajamaan, mutta kukaan ei pysty kieltämään ympäristöaktivismia tai ympäristötietoisuutta. Oikeusvaltiossa on oikeus aktivismiin ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.”
Mikäli Elokapina lakkautettaisiin, työ ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ei Räisäsen mukaan loppuisi siihen.
“Mitään lopullista kieltoa ei voida asettaa. Elokapina koostuu yksittäisistä ihmisistä, jotka ovat valmiita tekemään töitä tärkeiden asioiden eteen.”
Vieraannuttaako liike ihmisiä ilmastotyöstä?
Yksi Elokapinan oleellisin tavoite on saada koko ajan lisää jäseniä riveihinsä, jotta poliittisten vallanpitäjien on pakko reagoida heidän vaatimuksiinsa. Lakkauttamista ajavien aloitteiden perusteella onkin syytä kysyä, onko todennäköistä, että Elokapina toimillaan vieraannuttaa ihmisiä kauemmas ilmastonmuutoksen torjunnassa.
“Varmasti tätä asiaa mietitään, ja se on hyvä nostaa esille”, Räisänen toteaa. Hän kuitenkin lisää, ettei usko yksittäisten tekojen vieraannuttavan tavallisia kansalaisia.
“Ihmisillä, jotka eivät ole mukana liikkeen aktiivisessa toiminnassa, on useasti muuttuvat mielipiteet. He perustavat ja muokkaavat niitä sen mukaan, mitä milloinkin ympärillä tapahtuu.”
Räisänen kertoo huomanneensa mielipiteiden jakautuvan yleisesti ilmastoaktivistien kesken. Elokapinan sisällä tapahtuvaa sisäistä keskustelua on sen sijaan vaikea määritellä, sillä järjestäytymättömän liikkeen vuoksi kuka tahansa on voinut olla joskus osa järjestöä.
“Elokapina on järjestäytymätön liike, johon mahtuu monenlaisia mielipiteitä. Toiset tämän teon hyväksyvät ja toiset eivät, mutta kenenkään ei ole pakko olla mukana toiminnassa, mikäli kokee sen toimintatavat vääriksi”, Räisänen korostaa.
Toiveena asioihin perehtyminen ennen tuomitsemista
Räisäsen toive on, että ihmiset klikkiotsikoiden seuraamisen sijaan syventyisivät ja perehtyisivät asioihin, joiden puolesta Elokapina tekee töitä. Kritiikin sijaan keskustelu vaihtoehtoisista, rakentavista ja muutosta tuovista toimintatavoista olisi tervetullutta.
“Suomessa meitä on viisi miljoonaa ihmistä, jossa jokaisella on mahdollisuus tuoda oma idea esiin rakentavamman, muutoksia tuovan ilmastotyön lisäämiseksi. Ilmastonmuutos koskettaa meitä jokaista ja sen seuraukset ovat jo nähtävissä.”
Vastakkaiset mielipiteet saavat kuulua
Räisänen tahtoo olla mukana vaikuttamassa ja luomassa parempaa tulevaisuutta myös virallisessa päätöksenteossa. Hän on ehdolla ensi vuonna pidettävissä kuntavaaleissa Turun kaupunginvaltuustoon vihreiden listoilta.
Räisänen ei koe aktivismin tai Eduskuntatalon eli demokratian symbolin sotkemisen puolustamisen olevan ristiriidassa tavoitteen kanssa. Hän nostaa esimerkkinä esiin EU-parlamentin, joka on “täynnä unionia vastustavia puolueita ja poliitikkoja”.
“Demokratian ydin on siinä, että vastakkaisilla mielipiteillä saa olla myös ääni.”
Tuoreimmat
-
Auto ei enää päädy murskaksi – EU:n kiertotalouslinjaus muuttaa purkutyön
-
Sopivia vanhemmiksi – Hilda ja Mira pelkäsivät pitkään, että pääsy hedelmöityshoitoihin evätään heiltä
-
FCAA-lopputurnauksessa syntyy enemmän kuin voittajia – opiskelijat rakentavat yhteisöä ja hyvinvointia
-
Kenen biisi?
-
Syksyllä järjestetään jälleen vaalit: tällä kertaa ne koskevat korkeakouluopiskelijoita
-
“Keho ei ole oma” – Synnytyspelkoihin liittyy usein ajatus hallinnan menettämisestä
-
Kiharassa kulkee tarina
-
Vapaaehtoistoiminnasta löytyy jokaiselle jotakin
-
What is Turku esittelee kaupungin kummallisuuksia – suositun sometilin ylläpitäjä antoi Tutkalle ensimmäisen haastattelunsa
-
Turku tarvitsee nopealla aikataululla uuden jalkapallohallin