
Yhteiskunta
Turkulaisnuoren ajorata-aloite kerää satoja kannattajia
Mopojen ja kevytmoottoripyörien ajorata-aloite eteni Turun nuorisovaltuustossa syyskuussa. Nyt siinä on jo 220 allekirjoitusta.
Turun nuorisovaltuuston jäsen Eetu Raunio, 16, on tehnyt aloitteen ajoradasta, jossa voisi harrastaa mopoilua.
Hän näkee mopoilijoiden turvallisen tapaamispaikan hyötynä liikenteessä kiihdyttämisen ja keulimisen vähentymisen.
– Turussa ei ole paikkaa, jossa mopoharrastajat voisivat kokoontua ja ajella ilman pelkoa häätämisestä. Ajorata edistäisi yhteisöllisyyttä ja sitä, etteivät kaupunkilaiset häiriintyisi mopomiiteistä, Raunio esittää.
Lisäksi ajorata voisi Raunion mukaan alentaa nuorten syrjäytymisriskiä ja vähentää ongelmia poliisin kanssa.
Ajorata-aloite on kerännyt lyhyessä ajassa vajaa 300 kannattajaa, joista 220 on käynyt jo allekirjoittamassa sen.
Aloitetta kannattavat muun muassa Turun ja Kaarinan nuorisovaltuustot, monet ammatti-instituuttien koulukuraattorit sekä kansanedustaja Ville Tavio (ps.).
Tavio kertoo olevansa kiinnostunut moottoripyöristä ja pitää positiivisena, että nuorilla on yhteisöllisiä harrastuksia.
– Toivon kaupunginjohdon harkitsevan aloitetta, sillä se edistäisi hyvää mieltä ja yhteisöllisyyttä, Tavio kuvailee.
Aloite on Raunion ensimmäinen. Hän on kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja aloitti Turun nuorisovaltuustossa viime tammikuussa. Raunio on toiminut aiemmin Turun Lasten parlamentin mediavastaavana.
Ajorata-aloitteessa ovat mukana Turun nuorisovaltuuston jäsen Toni Vanhatalo sekä Turun mopo- ja piikkimiittien järjestäjä Saku Angermaa.
Nuorisovaltuuston kummivaltuutettu Janika Takatalo (kok.) esitteli aloitteen Turun kaupunginvaltuuston kokouksessa 15. lokakuuta.
Tuoreimmat
-
Näin nikotiinipussit vaikuttavat suun terveyteen
-
Tekonurmi vs. luonnonnurmi 一 Kumpi on oikeasti parempi vaihtoehto jalkapalloilijalle?
-
Sähköhoito oli masentuneen Sonjan viimeinen vaihtoehto
-
Vastamelukuulokkeet: ihmisen liikenneturvan vaarantaja
-
“Haluan olla maailman paras” – Mitä MM-unelma vaatii?
-
Hyvinvoiva eläin lisää ihmisen hyvinvointia
-
Hätätila 1: kuka huutaa ruokapöydässä?
-
Turun tuomiokirkon kellot häiritsevät lähialueen asukkaita
-
Allu&Jallu PODCAST 6 Tapaus Rainbow ja hammaslääkärissä ilman housuja
-
Kuinka varmistetaan turvallisuus sprinttisuunnistuksessa?