Yhteiskunta

Väkivaltauutisoinnilla on merkitystä siihen, mitä rikoksista ajatellaan

Elina Olander

Suurin osa ihmisistä ei kohtaa elämässään ainakaan vakavia rikoksia. Tällöin heidän käsityksensä rikoksista on usein mediavälitteistä.

Väkivaltarikoksista uutisoidessa suomalaismediat käyttävät usein kieltä, joka häivyttää rikoksen tekijän pois rikoksesta. Esimerkiksi perhesurman yhteydessä käytetään otsikkoa, jossa kerrotaan naisen kuolleen perhesurmassa sen sijaan, että kerrottaisiin miehen surmanneen vaimonsa. Tampereen yliopiston viestinnän tutkija Elina Tolosen mukaan käytetyllä kielellä on suuri merkitys ja passiivimuodon käyttäminen etäännyttää tekijää rikoksesta.

”Juuri perhesurmien uutisointia tutkittaessa on huomattu, että tapahtuneesta kirjoitetaan usein perhetragediana, joka onnettomuuden tavoin kohtaa koko perhettä, vaikka surmalla on tietenkin siitä vastuussa oleva tekijänsä. Tekijä on yleensä mies ja perheen isä”, Tolonen kertoo.

Toimittaja Irene Naakka
Toimittaja ja vaikuttaja Irene Naakka.
Kuva: Ninni Vidgren

Toimittaja ja vaikuttaja Irene Naakka huomauttaa kuitenkin, että passiivimuotoa käytetään myös muussa yhteydessä kuin rikosuutisoinnissa. Esimerkiksi auton alle jääminen kuvataan usein niin, että auton alle nimenomaan jäädään eikä niin, että joku ajaa toista päin.

”Toivoisin ihan jo kieliopinkin takia, että aktiivia käytettäisiin enemmän kuin passiivia”, Naakka toteaa.

Tampereen yliopiston apulaisprofessori Laura Ahvan mukaan journalismilla on valtaa määritellä mistä asioista puhutaan ja miten niitä käsitellään. Se, mitä journalismi nostaa esille ja miten se puhuu asiasta, vaikuttaa ihmisten käsitykseen rikoksista.

”Väkivaltauutisoinnilla on ilman muuta merkitystä siihen, miten me kansalaisina käsitämme rikoksia. Suuri osa ihmisistä ei kohtaa ainakaan vakavia rikoksia elämänsä aikana, joten heidän käsityksensä rikoksista on usein mediavälitteistä. Tällöin se, miten rikoksista puhutaan vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin”, Ahva sanoo.

Raiskausten uhrien syyllistäminen arkipäivää

Tolosen mukaan etenkin raiskausrikoksissa uhrien syyllistäminen on ollut tavallista. Journalismissa on saatettu kyseenalaistamatta julkaista kommentteja, jossa esimerkiksi poliisi on antanut kuvan siitä, että uhri olisi omalla pukeutumisellaan, humalatilallaan tai muulla varomattomalla käytöksellään aiheuttanut tapahtuman. Helmikuussa 2021 Yle julkaisi raiskausrikosta käsittelevässä jutussa rikosylikomisarion kommentin siitä, että vaikka raiskaus lähtökohtaisesti on vakava rikos, se ei ole vakavimpia rikoksia. Jos haastateltava viranomaistaho kommentoi jotain tällaista, Tolosen mukaan toimittajan tulisi olla hereillä sekä haastaa haastateltavansa puhe eikä vain toistaa sitä sellaisenaan.

”Poliisin kommentti esimerkiksi raiskauksesta on tahditon. Todennäköisesti poliisi haluaa tuoda julki sen, että kuolemaan johtavat väkivaltarikokset ovat raiskausta vakavampia. Lainsäädännön edessä toki näin on, mutta jutussa, jossa käsitellään selvittämättä jäänyttä raiskausrikosta ja uhrin kokemuksia, kommentti voi synnyttää vähätteleviä mielikuvia”, Tolonen summaa.

Suomalaista rikosuutisointia on toisinaan kutsuttu jopa naisvihamieliseksi. Naakan mukaan kyseessä ovat kuitenkin vain harvoin yksittäisten toimittajien asenteet, vaan olemme kasvaneet yhteiskunnassa, joka on täynnä sisäistettyä naisvihaa.

Esimerkkejä epäonnistuneista rikosuutisoinneista
Passiivin käyttö rikosuutisoinnissa on enemmän sääntö kuin poikkeus.

”En usko, että kovinkaan moni toimittaja pahuuttaan kirjoittaa niin, että he esimerkiksi häivyttävät rikoksen tekijän vastuuta. On varmasti niin totuttua, että kirjoitamme asioita tietyllä tavalla ja toteamme esimerkiksi, että nainen raiskattiin. Lisäksi raiskausrikoksesta uutisointi voi olla toimittajallekin vaikea paikka, jolloin tulee tarve jotenkin etäännyttää tapahtunutta”, Naakka sanoo.

Vaikka toimittaja ei olisi itse naisvihamielinen, hänen käyttämänsä kieli voi ylläpitää naisvihaa yhteiskunnassa ja mediassa. Tämä on asia, joka toimittajan tulisi tiedostaa työssään.

”Itse inspiroiduin feministisestä aktivistikultista Cult Cunthista, koska he ovat nostaneet toiminnassaan paljon esille median käyttämää kieltä. Yksi esimerkki, joka heti tulee mieleeni, on Ilta-Sanomien otsikko ’Naisia joutui sanaharkkoihin’. Jutussa mainittiin vielä, että ’naisia kunnostautui kahnauksissa Meri-Lapissa’, vaikka oikeasti oli kyse siitä, kuinka kaksi miestä olivat pahoinpidelleet naisia”, Naakka kertoo.

Toinen Naakan nostama esimerkki on otsikko, jossa kerrotaan ”vaimon järjestelleen miehelleen seksiä 14-vuotiaan kanssa”.

”Kyseisessä tapauksessa mies raiskasi lapsen. Jos joku raiskaa lapsen, se ei ensinnäkään missään nimessä ole seksiä. Tässäkin tapauksessa raiskausrikoksen tekijä oli mies, mutta silti otsikkoon nostettiin nimenomaan miehen vaimo. Tuntuu, että varsinkin miehen ollessa tekijä tätä syyllisyyttä häivytetään, mutta jos nainen on rikoksen tekijänä niin silloin se halutaan ehdottomasti mainita”, Naakka sanoo.

Tuleeko rikosuutisoinnista tunnepornoa?

Kun vakavista väkivaltarikoksista uutisoidaan, on tavallista, että toimittaja julkaisee lähipiirin kommentteja tapahtuneesta. Haastattelut saatetaan tehdä nopeastikin tragedian jälkeen, ja alan sisällä käydään keskustelua siitä, onko tämä eettinen tapa toimia. Tolosen mukaan läheisiä haastattelemalla pyritään saamaan juttuihin tunnetta, johon lukija voi samaistua tai josta tämä voi kauhistua.

”En pidä läheisten haastattelemista eettisenä, vaikka he itse ilmaisisivatkin halukkuutensa puhua. Ihmisten harkintakyky ei ole tällaisissa tilanteissa paras mahdollinen. Jälkeenpäin he voivat katua sanomaansa ja kokea, että toimittajat jopa hyväksikäyttivät heidän haavoittuvaa tilaansa. Pahimmillaan rikosuutisoinnista voi syntyä tätä kautta tunnepornoa”, Tolonen lisää.

Ahva korostaa, että kovin tunnelatautuneet lausunnot kiinnostavat ihmisiä ja ne tuovat klikkauksia.

”Ihmiset haluavat ymmärtää. Yleisökin voi olla järkyttynyt ja kauhistunut tapahtumasta ja haluta osallistua rikoksesta seuranneeseen tunnelmaan. Siksi toimittajalle saattaa tulla houkutus haastatella omaisia. Pitäisi kuitenkin pohtia, onko tällainen tarkoituksenmukaista vai voisiko tapahtuneesta kirjoittaa muullakin tavoin”, Ahva kertoo.

Väkivaltarikoksista syntyy usein klikkiotsikoita, kun ihmiset haluavat ymmärtää rikoksen tekijän motiiveja.

Toimitukset kaipaavat koulutusta

Naakka kertoo lähettäneensä usein toimituksille palautetta heidän käyttämästään kielestä. Joskus niihin on tehty onnistuneita korjauksia, joskus taas ei. Aina Naakka ei ole saanut edes vastausta, vaikka hän olisi palautteessaan avannut auki kaikki jutun ongelmalliset ilmaukset. Yksi matalan kynnyksen ratkaisu olisi järjestää uutistoimituksille ja toimittajille koulutuksia, jossa käsitellään oikeaoppista tapaa uutisoida rikoksista.

”Olen ehdottanut myös sosiaalisessa mediassa, että koulutukset voisivat olla paikallaan eri medioille. Tämä on niin järkyttävää, että tähän on pakko tulla muutos. Koulutusta tarvittaisiin toki myös muista aiheista, esimerkiksi antirasismista ja aiheista, jotka käsittelevät sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Paljon olisi toimittajilla petrattavaa kaikenlaisessa kielenkäytössä”, Naakka toteaa.

Tolonen muistuttaa, että jo olemassa olevat journalistin ohjeet säätelevät ja antavat eettisiä ohjeita toimittajalle myös rikosuutisoinnissa. Nämä ohjeet kehottavat suojelemaan uutisoinnissa väkivaltarikoksen uhria ja tämän läheisiä. Journalismin tunteellistuminen ja kaupallistuminen kuitenkin vievät uutisointia helposti siihen suuntaan, että erityisesti isommista väkivaltarikoksista aletaan uutisoida tunteisiin vetoavina jatkokertomuksina.

”Teko revitellään auki yksityiskohtia myöten, ja osallisten henkilöhistoria kaivetaan esille. Toimittajan olisi syytä miettiä rikoksista uutisoidessaan sitä, mitä hänen yleisönsä oikeasti olisi tarpeellista tietää tapahtuneesta. Yksityiskohtaiset teon kuvaukset ovat klikkien kalastelua, jota ei oikein voi perustella yleisön tiedon tarpeilla”, Tolonen summaa.

Vaikka toimittajan on hyvä hyödyntää työssään myös journalistin ohjeita, olisi myös lisäkoulutuksia todennäköisesti mahdollista toteuttaa pienellä vaivalla ja rahalla. Naakan mukaan myös se on tärkeää, että lukijat antavat aktiivisesti toimituksille palautetta, vaikka asiaa ei voikaan siirtää heidän valvottavakseen, vaan muutosta on tapahduttava toimituksissa.

”Jo yksi koulutus voisi tehdä paljon hyvää, sillä se jättää kyllä muistijäljen. Olen huomannut jo omissa seuraajissani sen, että kun olen usein nostanut näitä pointteja esille, niin nyt seuraajani lähestyvät minua ja kysyvät, olenko jo huomannut jonkun tietyn otsikon. Kun kerran ymmärtää kaavan, niin asioihin alkaa kiinnittää huomiota eri tavalla. Sama toimisi varmasti toimittajilla”, Naakka sanoo.