Ennustamisen voimaa -juttusarjassa perehdytään ilmiöihin ennustuspalveluiden taustalla. Osa 2/5.
[metaslider id=19247]
Suomessa toimii useita ihmisiä, jotka tekevät selvänäkötyötä yrittäjänä verokortin kanssa. Jotkut saavat siitä koko elantonsa, toisille se voi olla sivutyö tai harrastus. Moni tekee työtä myös anonyymina, koska voi pelätä esimerkiksi työpaikkansa puolesta. Tutka haastatteli viittä selvänäkijää, jotka ovat toimineet työssä vuosia.
”Sanoin, että näen vain paljon pölyä ja päättyvän tien.”
Selvänäkijä ja meedio Ritva Koskiselta on kysytty useamman kerran apua katoamistapauksissa. Koskinen muistaa tapauksen, jossa vanhempi mies oli ollut jo kauan kadoksissa kunnes maanviljelijä löysi hänet, juuri päättyvän tien laidalta, ojan pientareelta makaamasta. Silmälasit olivat rinnalla ja kädet ristissä, toinen jalka ojassa. Mies oli luultavasti saanut sydänkohtauksen.
Koskisen mielestä jokainen meistä voisi olla selvänäkijä. Kaikilla on vaistot ja aavistukset syntyessään, mutta yhteiskunta kadottaa ne välillä koulutuksen ja kasvatuksen myötä.
Herkkyys pohjana
Turussa asuva 64-vuotias Ritva Koskinen on tehnyt selvänäkijän töitä 90-luvun alusta lähtien, tosin tänä päivänä hyvin valikoidusti. Koskinen toimi 30 vuotta kampaajana, jonka jälkeen sai koko elantonsa selvänäkemisestä ja meediona toimimisesta. Hän myös luennoi paljon.
Koskinen asuu harmaassa villiviinien peittämässä kivitalossa. Hän korostaa moneen otteeseen kouluttautumisen merkitystä selvänäkijänä.
“Ensin on parantaja, sitten selvänäkijä ja kun kouluttautuu lisää, on meedio. Meedio on instrumentti henkimaailmaan, silloin kykysi on kehittynyt pidemmälle.”
Koskinen on kouluttautunut meedioksi, mutta nykyään katsoo omalle fysiikalleen paremmaksi toimia selvänäkijä-tasolla, sillä meediona toimiminen vaatii hänen mukaansa rauhoittumista ja paastoamista etukäteen.
Koskisen lapsuuden kodissa herkkövaistoisuuden olemassaoloa ei kielletty. Asioista ei tosin silloin puhuttu niillä nimityksillä kuin tänä päivänä.
“Äiti sanoi kerran aamiaspöydässä, että olkaa lapset tänään varovaisia. Sitten kun tulin kotiin, äiti oli hyvin surullinen. Hän oli saanut kirjeen ystävättäreltään, että tämän tytär oli kuollut. Äiti oli siis saanut etiäisen eli ennustuksen etukäteen.”
Terveydenhuollosta selvänäkemiseen
Selvänäkijä Kirsi Gren taas muistaa selvästi, milloin huomasi ensimmäisen yhteytensä henkimaailmaan.
“Murrosiässä ukkini nukkui pois. Hän tuli henkimaailman kautta juttelemaan. Ukki lähti aikaisin ja oli tärkeä ihminen, joten oli hienoa, että sain olla hänen kanssaan vielä tekemisissä.”
Gren ei uskaltanut puhua asiasta kenellekään. Parikymppisenä hän alkoi kiinnostua henkisen maailman asioista, käytti selvänäkijän palveluja ja osallistui henkisen alan tilaisuuksiin.
Gren on tehnyt selvänäkemistä ja tarjonnut muita henkisen alan palveluja kokopäivätyökseen 15 vuotta. Sitä ennen hän teki niitä harrastusluontoisesti. Gren on aiemmin kouluttautunut kehitysvammaistyöhön.
“En pystynyt tekemään kahta haastavaa ihmissuhdetyötä samaan aikaan, joten päätin lopettaa hoitotyön työn ja siirtyä kokonaan tähän.”
Myös Marja Huovinen, selvänäkijä-meedio, on terveydenhuoltoalalla.
Huovinen on seksuaaliterapeutti ja opiskelee ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. Hän on ottanut 15 vuotta vastaan asiakkaita henkisellä alalla Suomessa ja pohjoismaissa. Huovinen on lisäksi life coach ja business coach. Hän pitää edelleen seksuaaliterapeutin vastaanottoa.
Sekä Huovisella että Grenillä on asiakkainaan terveydenhuollon ammattilaisia. Huovinen kertoo, että on saanut kunnian kanavoida eli nähdä asioita henkimaailman kautta lääkäreille. Nämä ovat sitten esimerkiksi magneettikuvanneet kyseisen paikan ihmiseltä ja saaneet siten selville mikä potilasta vaivaa.
Korttien luentaa ja viestejä henkioppaalta
Toisin kuin yrittäjät, Aura Hento ei toimi omalla nimellään selvänäkijänä. Hän on 54-vuotias nainen, joka asuu Facebook-sivujen mukaan Helsingissä. Hento on tarkka yksityisyydestään ja vastaa kysymyksiini sähköpostin välityksellä. Hän kertoo, että on sihteerinä päivätöissä valtion hallinnossa eikä halua, että ennustamista, päivätyötä tai yksityiselämää sekoitetaan toisiinsa. Hento ei ole katsonut tarpeelliseksi käydä henkisen alan koulutuksissa.
”Jo teininä katsoin kavereille korteista ja huomasin, että asiat joita tapahtui näkyivät niistä.”
Hento ei ole siis selvänäkijä siinä mielessä kuin se perinteisesti ymmärretään, hän katsoo asioita pelkästään korteista. Vuodesta 2009 asti hän on pitänyt luentoja kotisivujensa kautta avun tarvitsijoille. Ensin hän teki neljä vuotta korttiluentoja ilmaiseksi, mutta veloittaa nykyään pienen summan luennasta.
Myös selvänäkijä Arja Kosonen tekee selvänäkemistä sivutyönään. Kuten Ritva Koskinen, hänkin on käynyt Suomen spiritualistisen seuran mediaalisen kehityksen ja henkiparannuksen kurssit.
”Haastavan elämänvaiheen jälkeen kiinnostuin vahvasti henkisistä ja mediaalisista asioista”, kertoo Kosonen.
[metaslider id=19390]
Energiat ovat avain selvänäkemiseen
Selvänäkijät eivät yleensä käytä sanaa ennustaminen, sillä siitä saa heidän mielestään väärän kuvan. Koskinen kääntää ennustamisen vanhan kansan käyttämään nimeen. Grenin mukaan ennustaminen kuulostaa siltä kuin hän latelisi ohjeita ja sitten pitäisi toimia niiden mukaan.
Gren kuvaa näkemistä moniaistilliseksi toiminnaksi. Miten tieto tulee, vaihtelee sen mukaan millainen asiakas ja tilanne on.
”Tulee kuvia, on tietämistä, tuntemista ja aistimista. Joskus vain puhun saamatta mitään etukäteen, tieto vain tulee suusta”, selventää Gren.
Aura Hento kuvailee olevansa instrumentti, jonka kautta kortit kertovat niistä asioista, joista ne kulloinkin katsovat tarpeelliseksi kertoa.
Ritva Koskinen kertoo, että vastaanotolla tapahtuva selvänäköprosessi perustuu energiaan, jonka hän saa asiakkaalta.
“Jos energia lähtee hyvin pyörimään, sieltä tulee mitä vain. Ihmiset ovat usein ihmeissään kun eivät ole kertoneet jostain asiasta kenellekään, mutta asiat aukeavat tässä kun energiaa suodattaa.”
Auttaja, tukija, valmentaja
Kaikki viisi selvänäkijää sanovat, etteivät tee ratkaisuja kenenkään puolesta.
“Minulle on sanottu, että olen ikään kuin halpa psykiatri”, kertoo selvänäkijä ja meedio Ritva Koskinen.
Koskinen voi esimerkiksi kertoa asiakkaalle, että tämän elämää tulee merkityksellinen henkilö. Hän sanoo, ettei ole mieleltään niin sairas, että haluaisi vaikuttaa toisen ihmisen päätökseen.
Gren taas kertoo käyttävänsä asiakkaidensa kanssa positiivisen ajattelun affirmaatioita eli hyvien ja positiivisten ajatusten tukemista.
“Kun lähdetään henkimaailman kanssa tekemään asioita, saadaan parantavaa energiaa ja rakkautta tilanteeseen.”
Grenin mukaan tarkoitus on antaa asiakkaalle näkymät, jolloin tämä voi muuttaa elämänpolkuaan parempaan suuntaan. Huovinen on sanonut asiakkailleen, että asiat tapahtuvat kun niiden aika on.
Selvänäkijät pyrkivät siihen, että ihminen pystyisi auttamaan itseään vastaanotolla käynnin tai numeroon soittamisen jälkeen.
Koskinen kertoo, että hänen luokseen on tullut terapiassa käyneitä ihmisiä, jotka ovat valittaneet, ettei sieltä ole saanut mitään vastauksia. Heitä kuunnellaan, mutta heille ei anneta mitään näkökannan avartavaa jyvästä.
[metaslider id=19405]
Mitä vastaanotolla tapahtuu?
Vastaanottoa pitävä Ritva Koskinen kysyy ensin vastaanotolle tulleelta, onko hänellä joku tietty aihe tai pulmakohta elämässä.
”Yleensä pulma on joko parisuhteessa, työasioissa tai raha-asioissa. Katson kaikille kuitenkin myös yleisesti”, kertoo Koskinen.
Kukaan viidestä selvänäkijästä ei juuri haastattele asiakasta.
Grenin mielestä on parempi jos selvänäkijä ei tiedä ihmisestä mitään. Silloin kanavoitu tieto tulee puhtaalle pöydälle.
Koskinen tulkitsee aina jokaisen ensikäynnillä olevan asiakkaan kirologisesti kädestä. Koskinen esittelee pientä korttipakkaansa, joita käyttää välillä ja kertoo:
“En välttämättä tarvitse välineitä, mutta on helpompi toimia niiden kanssa. Asiakkaat rentoutuvat paremmin, kun kohdistavat energiansa siihen korttiin tai käteen.”
Huijareita onko heitä?
Monet ovat menettäneet paljon rahaa selvänäköpalveluihin ja myös jääneet niihin koukkuun. Minuutti selvänäkijän kanssa puhelimessa saattaa maksaa kaksi euroa. Tunnille tulee hintaa jo 120 euroa.
Huovinen kertoo, että osa ennustuspalveluista on jo rakennettu niin, että niihin soittavien aikaa kulutetaan jonninjoutavilla asioilla. Näin vain rahastetaan. Tällaista toimintaa Huovinen ei hyväksy: kun asiakas soittaa, pitää pysyä asiakkaan asioissa ja vastata napakasti.
Ritva Koskisen mielestä selvänäkö vaatii henkilökohtaisen kontaktin. Hänen mielestään sähköpostiennustukset ovat satua. Hän ei tekisi selvänäköä puhelimen välityksellä. Gren haluaa liveyhteyden selvänäössä, mutta tekee paljon puhelintyötä.
Aura Hento kirjoittaa, että kaikki eivät taatusti ole oikealla asialla. Ennustusnumerot ovat hänen mielestään rahastusta.
“Kun itse teen luennat sähköpostilla, siitä jää aina kirjallinen dokumentti, jonka takana seison. Kysyjä voi aina palata uudestaan asiaan mikäli jokin jää askarruttamaan.”
[metaslider id=19404]
”Kuolemaa ei saa ennustaa”
Haastatelluilla selvänäkijöillä on tarkat rajat siinä, mitä he asiakkaille kertovat — ja millaisille asiakkaille.
Grenin mukaan on ihmisiä, jotka ennustavat huonojakin asioita.
“On vastuutonta pelotella ihmisiä sellaisella. Silloin ihminen voi usein lähteä elämään sen mukaan, koska lamaantuu tai menettää elämänhalunsa.
Koskinen kertoo myös, ettei näe mitään sellaista mikä ahdistaa, koska suojaa itseään. Hän kaivaa lasisen kuvun esille. Koskinen kuvittelee itsensä kuvun sisään ja suojaa näin itsensä ennen jokaista asiakasta.
”Jos kulkisin koko ajan haavi auki, multahan imettäisiin kaikki energia,” kertoo Koskinen.
Marja Huovinen kysyy asiakkaalta ennen istuntoa, saako hän kertoa kaiken näkemänsä. Huovinen ajattelee, että hyvä selvänäkijä näkee asiakkaan tullessa istuntoon tai soittaessa mitä tälle voi kertoa ja mitä ei.
Osa haastatelluista selvänäkijöistä kertoo, että he ovat välillä kuulleet asiakkailtaan, mitä toiset selvänäkijät ovat kanavoineet. Selvänäkijät kertovat, etteivät jutut aina pidä paikkaansa. He kuulevat uskomattomia ja utopistisia asioita. Koskinen esimerkiksi kertoo, että 73-vuotiaalle naiselle oli ennustettu tämän elävän vielä 20 vuotta.
Koskinen ei suosittele kenenkään käyvän vastaanotollaan usein. Ihmisten pitäisi löytää sieltä eväitä lähteä kehittymään.
Gren mielestä on mahdollisuus, että asiakas lähtee elämään selvänäkijän ehdoilla eikä saa käynnistettyä omaa voimaansa. Jos asiakas soittelee selvänäkijälle liian tiiviisti, hän huomauttaa, että on tärkeää itse löytää tapa mennä eteenpäin.
”Voi tulla tunne, että asiakas on liian riippuvainen ja tällaisessa tapauksessa saatan sanoa, ettei aikoja ole.”
Selvänäkijät kertovat, että asiakkaat eivät aina kuule vastaanotolla sitä mitä haluaisivat ja suuttuvat tästä. Koskinen kertoi kerran eräälle naiselle, ettei tämän ihastuksesta tule tämän elämän miestä.
Selvänäkijät toivovat, etteivät ole vaikuttaneet negatiivisella tavalla asiakkaan elämään, mutta eivät kiistä etteikö näin olisi voinut tapahtua. Koskinen kertoo, että asiakas on voinut joskus tulkita vääristyneesti asiat.
Tutkan haastattelemat selvänäkijät vakuuttavat, että jos heille selviää asiakkaan olevan mieleltään sairas tai käyttävän psyykelääkkeitä, he eivät tee selvänäköä vaan ohjaavat muuhun hoitoon.
Tuoreimmat
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen
-
Opiskelijaravintoloissa hävikkiä pyritään vähentämään ResQ-sovelluksen avulla
-
Nordic-podcast: Is there a place for a radio and where is a niche?
-
Nordic Podcast: The future of fact-checking and combating disinformation