"Asaad" (oik.) ja hänen kaverinsa eivät halua esiintyä jutussa nimillään ja kasvoillaan. Kuva: Leo Jaakkonen

Uutiset

Yhteiskunta

Turun yksiköistä poistuu kymmeniä turvapaikanhakijoita kotimaihinsa

admin

[metaslider id=21046]

Turvapaikanhakijoiden vapaaehtoinen paluu kotimaahan on lisääntynyt. Turun vastaanottokeskuksesta ja sen lisämajoituksista poistuu kymmeniä turvapaikanhakijoita kuukaudessa takaisin kotimaahansa. Syynä on usein kotimaassa oleva perhe ja se, ettei Suomi ole vastannut heidän toiveitaan.

– Meidän alaisuudessa olevista yksiköistä lähtee kuukaudessa kymmeniä. Suhteellisesti merkittävistä määristä puhutaan, sanoo Suomen Punaisen Ristin pakolaisohjaaja Janne Seppä Turun vastaanottokeskuksesta.

Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta lähteä kotimaahansa. Asaadiksi esittäytyvä 26-vuotias mies on tullut Irakista Suomeen, sillä hänellä oli vaarallista kotikaupungissaan Bagdadissa.

– Minua uhattiin aseella. Minun on vaarallista elää siellä, koska olen sunni, ja he kuulevat sen puheestani, Asaad kertoo.

Asaadilla on Irakissa vaimo ja neljän kuukauden ikäinen lapsi. Hän yrittää saada heitä Suomeen, mutta takaisin Irakiin hän ei voi lähteä. Se olisi hänelle hengenvaarallista.

– Ihmisiä on lähtenyt täältä. Mutta kaikilla ei ole vaaroja kotimaassaan, kuten minulla. Minut saatettaisiin tappaa.

Lähtöjen syinä sukulaiset ja pettymys

Koko maasta poistuu Helsinki-Vantaan kautta kymmenestä viiteenkymmeneen ihmistä päivittäin, kertoo Janne Seppä. Sepän mukaan syyt liittyvät usein kotimaassa oleviin perheisiin ja sukulaisiin. Toinen pääsyy on se, että Suomeen tulo ei ole vastannut odotuksia.

– Se miten tätä (Suomeen tuloa) on heille markkinoitu ja kerrottu lähtömaassa, ei ole ollut koko totuus, mitä he ovat kuvitelleet, Seppä sanoo.

Janne Seppä. Kuva: Leo Jaakkonen
Janne Seppä.
Kuva: Leo Jaakkonen

Asaad vaikuttaa olevan tyytyväinen Suomeen.

– Suomessa on hyviä ihmisiä. Kaupungilla ihmiset ovat ystävällisiä, Asaad kertoo.

Apua tilaongelmiin

Kotimaahansa palaavat ovat osaltaan helpottaneet Turun vastaanottokeskuksen tilaongelmia. Väliaikaiseksi majoitukseksi pystytetyt teltat on saatu tyhjennettyä, ja esimerkiksi jumppa- ja biljardisalien lattioilla nukkuvien määrää on saatu vähennettyä. Yhteensä Turun yksiköissä on Sepän arvion mukaan noin 700 turvapaikanhakijaa.

Suurin apu tilaongelmiin on kuitenkin ollut Torniossa toimintansa aloittanut turvapaikanhakijoiden järjestelykeskus.

– Järjestelykeskus blokkaa suurimman osan maahantulijoista ja ohjaa hallitusti sellaisiin keskuksiin, joissa on tilaa, Seppä kertoo.

– Meille tulee poliisilta sellaiset hajaosumat, jotka pääsevät tulemaan jotain muuta kautta maahan. Osa laivalla, osa lentämällä, kuka mitäkin kautta. Heitä on kuukaudessa noin 50–60. Nyt ollaan siinä tilanteessa, missä oltiin ennen tätä suurta nousua.

Viimeiseen kuukauteen järjestelykeskuksesta ei ole tullut yhtään uutta turvapaikanhakijaa Pansioon. Viikonlopun tai alkuviikon aikana Turkuun saattaa tulla Torniosta yksi bussilastillinen hakijoita.

Lisäksi osa ihmisistä on Sepän mukaan saatu siirrettyä maahanmuuttoviraston puhuttelemana muihin keskuksiin, joissa vapautuu tilaa, kuten Kristiinankaupunkiin.

Asaadin nimi on muutettu.