[alert color=”light”]Se paikka, jossa olet nauranut ja itkenyt – jossa olet katkaissut jalkasi ja juonut maailman parhaan aamukahvin. Se paikka, joka on ikuisesti osa sinua.
Puolalan koulu oli tavallinen vuonna 1888 rakennettu turkulainen opinahjo. Se oli kansainvälinen, piti musiikista ja osasi puhua monella kielellä.
Pirkko Koskela oli puolestaan tavallinen vuonna 1955 syntynyt tyttö Virolahdelta. Utelias nuori nainen oli opiskellut biologian ja maantieteen opettajaksi Helsingin yliopistossa.
Vuoden 1984 syksyllä he tapasivat.
”Valitsin tämän koulun, koska tiesin sen olevan lähellä kauppatoria. Kun lopulta näin rakennuksen kunnolla, niin leukani loksahti. Ajattelin, että saisinko ihan totta opettaa näin hienossa paikassa”, Koskela kertaa Puolalan koulun varastohuoneessa.
Vuoden 1984 syksystä on kulunut lähes kolmekymmentä vuotta. Matkan varrelle on mahtunut lukemattomia muistoja. Pian yhteinen taipale kuitenkin päättyy – Koskela jää puolentoista vuoden kuluttua eläkkeelle.
”Minun paikkani”- juttusarjan ensimmäinen osa sukeltaa siteeseen, joka syntyy opettajan ja opinahjon välille.
[vimeo id=”78334160″ width=”600″ height=”337″ /]
Tuoreimmat
-
Hyväntekeväisyyskampanja sai alkunsa opiskelijan ideasta – järjestöille lahjoitukset entistä tärkeämpiä
-
Performanssi- ja videotaide osana Turun Taidelainaamon valikoimaa – “Odotamme ensimmäistä rohkeaa asiakasta”
-
Papukaija herättää paljon huomiota, mutta sen hoito vaatii asiantuntemusta
-
Ampuminen vaatii täyden keskittymisen ja poistaa stressin tehokkaasti
-
Valmennuksen kautta sijaisvanhemmaksi
-
Tatuoinnin hintaan vaikuttaa tekoaika eikä pienikään kuva ole aina halpa
-
Turun iltalukion opiskelijat ovat jatkuvasti nuorempia – aikuiset lukevat kieliä huvin vuoksi
-
Löytyykö vintageaarteita vielä tulevaisuudessa?
-
Maskin takana
-
Aaron Charles joutui kokemaan räikeää rasismia kotimatkalla