[alert color=”light”]Se paikka, jossa olet nauranut ja itkenyt – jossa olet katkaissut jalkasi ja juonut maailman parhaan aamukahvin. Se paikka, joka on ikuisesti osa sinua.
Puolalan koulu oli tavallinen vuonna 1888 rakennettu turkulainen opinahjo. Se oli kansainvälinen, piti musiikista ja osasi puhua monella kielellä.
Pirkko Koskela oli puolestaan tavallinen vuonna 1955 syntynyt tyttö Virolahdelta. Utelias nuori nainen oli opiskellut biologian ja maantieteen opettajaksi Helsingin yliopistossa.
Vuoden 1984 syksyllä he tapasivat.
”Valitsin tämän koulun, koska tiesin sen olevan lähellä kauppatoria. Kun lopulta näin rakennuksen kunnolla, niin leukani loksahti. Ajattelin, että saisinko ihan totta opettaa näin hienossa paikassa”, Koskela kertaa Puolalan koulun varastohuoneessa.
Vuoden 1984 syksystä on kulunut lähes kolmekymmentä vuotta. Matkan varrelle on mahtunut lukemattomia muistoja. Pian yhteinen taipale kuitenkin päättyy – Koskela jää puolentoista vuoden kuluttua eläkkeelle.
”Minun paikkani”- juttusarjan ensimmäinen osa sukeltaa siteeseen, joka syntyy opettajan ja opinahjon välille.
[vimeo id=”78334160″ width=”600″ height=”337″ /]
Tuoreimmat
-
Opiskeleva huippu-urheilija ei käy opiskelijatapahtumissa
-
Mitä väri kertoo pukeutujastaan?
-
Paimiolainen herkkukauppa myy erikoista avaruusvälipalaa, mutta ei halua siitä sometrendiä
-
Turun derbyjen lippuhinnat eivät nouse merkittävästi huolimatta loppuunmyydyistä otteluista
-
Roosa nauha haluaa tavoittaa tänä vuonna myös nuoria
-
Mestis-pelaajan toimeentulo voi vaatia lisäansioita
-
Kanteleliitto jäi ilman valtionavustusta – Turun konservatoriossa muutos näkyy oppilasmäärässä
-
Jännittääkö soittaminen? Opiskelijoiden suhtautuminen virallisiin puheluihin vaihtelee
-
Suomi menestyy tanssilajissa, josta moni ei ole kuullut
-
Karaoke yhdistää jöröt suomalaiset ilmaisemaan itseään